Yt- neuvottelut ohi- päätöksiä tammikuussa

Helsingin yliopiston yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Yt-neuvottelujen jälkeen työnantaja tekee päätökset toimenpiteistä eli antaa työnantajan selvityksen.

 
Selvitys on lain mukaan annettava kohtuullisessa ajassa. Työnantajan selvitys tullaan antamaan tammikuun puolivälin jälkeen. Uuden palveluorganisaation rakentamisen osalta työnantaja on mahdollisesti valmis antamaan selvityksen joulukuussa.
 
Työnantajan selvityksessä kerrotaan muun muassa eläkkeelle siirtyvien määrä, irtisanottavien henkilöiden kokonaismäärä sekä se, miten irtisanomiset kohdistuvat opetus- ja tutkimushenkilöstöön ja muuhun henkilöstöön. Tarkemmin irtisanomisten kohdentumiset yksiköittäin tai toiminnoittain päätetään vasta myöhemmin, kevään 2016 kuluessa. Työnantajan selvitys julkaistaan Flammassa.

Irtisanomiset ja muut sopeuttamistoimenpiteet on tarkoitus panna toimeen vuoden 2016 aikana. Uuden palveluorganisaation rakentamisen lisäksi ollaan muun muassa uudistamassa muita tukipalveluita ja yliopiston toimintarakennetta.

–Meille kaikille on raskasta elää epävarmuudessa ja odottaa tietoa oman työpaikan kohtalosta. Päätökset halutaan kuitenkin tehdä harkiten ja näin suuressa organisaatiossa se vie aikaa, kertoo hallintojohtaja Esa Hämäläinen.

Yhteistoimintaneuvotteluja käytiin 30.9.–30.11.2015 ja neuvottelukertoja oli yhteensä kymmenen. Lue viimeisen neuvottelukerran tiedote tästä.

Kysely halukkuudesta jäädä eläkkeelle

Kaikille kuluvana vuonna 61 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille työntekijöille lähetetään henkilökohtainen kirje, jossa tiedustellaan onko työntekijä aikeissa tehdä päätöksen eläkkeelle siirtymisestä vuoden 2017 loppuun mennessä. Jos näin on, eikä hänen tilalleen ole välttämätöntä palkata uutta henkilöä, vähentää eläköityminen irtisanottavien määrää. Eläkepäätöksen tekeminen ennakkoon on vapaaehtoista mutta sitovaa.

Muutosohjelmaan liittyy useita eri uudistuksia, kehityshankkeita ja muutosprojekteja. Tutustu niihin ja niiden aikatauluihin.

Yhteistoimintaprosessin eteneminen (päivitetty kaavio)

 

Yhteenveto yhteistoimintaneuvotteluissa 30.9.–30.11.2015 käsitellyistä asioista käsittelyjärjestyksessä:

- käyty läpi neuvotteluesitys ja sovittu asioiden käsittelyjärjestyksestä

- todettu, että neuvottelut ovat luottamuksellisia

- sovittu yhteisestä tiedottamiskäytännöstä

- sovittu henkilöstön osaamisen kartoituksesta ja tietojen käytöstä muun henkilöstön osalta

- käsitelty yliopiston taloudellista tilannetta ja arvioitua säästötarvetta

- kuultu rehtorin tilannekatsaus yliopiston strategiasta 2017–2020

- todettu rekrytointikiellon voimassaolo ja -aika sekä sen vaikutukset henkilöstön työkuormitukseen

- sovittu vakituisessa työsuhteessa olevien opetus- ja tutkimushenkilöstön tietojen päivittämispyynnöstä Tuhat-tietokantaan

- käsitelty katsaus yliopiston hallintohenkilöstön uudelleenorganisoinnista yliopistopalveluiksi

- saatu katsaus hallintopalveluiden eri työryhmien työskentelyn tilanteesta

- keskusteltu henkilöstön hyvinvoinnin ja muutoksen tukemiseksi suunnitelluista toimenpiteistä

- käyty läpi henkilöstöön liittyviä tilastoja

- jatkettu keskustelua taloudellisesta perusteesta

- todettu erilaisten palkkioiden maksuperusteet

- käsitelty alustavasti työnantajan suunnitelmia toimintojen yhtiöittämisistä

- tarkennettu neuvottelukäytäntöjä liittyen aineistojen toimittamiseen

- käsitelty taloudellisten perusteiden lisäksi tuotannollisia ja toiminnan uudelleenorganisointia koskevia perusteita

- käsitelty yliopiston harkitsemia perustoimintoihin kuulumattomien toimintojen yhtiöittämisiä ja ulkoistamisia

- käsitelty työnantajan suunnitelmaa laboratoriohenkilöstön sekä muun opetuksen ja tutkimuksen tukihenkilöstön kokoamisesta yhteisiin pooleihin tai yksiköihin

- jatkettu keskustelua suunnitelmista yhtiöittää joitain yliopiston perustoimintaan kuulumattomia toimintoja

- jatkettu keskustelua taloudellisista perusteista

- käsitelty keinoja vähentämisen kohteena olevan henkilöstömäärän pienentämiseksi

- sovittu, että tiedustellaan eläkeiässä ja lähellä eläkeikää olevien henkilöiden mahdollisia suunnitelmia siirtyä eläkkeelle

- käsitelty hallinnon uudelleenorganisointia koskevaa suunnitelmaa ja sen arvioituja henkilöstövaikutuksia

- käsitelty joidenkin toimintojen yhtiöittämistä koskevia suunnitelmia

- käsitelty yliopiston valtakunnallisten tehtävien ja harjoittelukoulujen rahoituksen tilannetta

- keskusteltu mahdollisten henkilöstövähennysten kohdentamisen periaatteista

- mietitty keinoja, miten henkilöstövähennyksistä aiheutuvia vaikutuksia voitaisiin lieventää

- keskusteltu muutosturvan sisällöstä

- jatkettu hallintopalveluiden uudelleenorganisoinnin sekä laboratoriohenkilöstön asemaa selvittäneen työryhmän raportin käsittelyä.

Muutosohjelman Flamma-sivut

teksti: Kati Salmivaara
kuva: Linda Tammisto

 

01.12.2015 - 22:10 Pauliina M J Pajunen
01.12.2015 - 10:21 Pauliina M J Pajunen