Kutsu: Tietojenkäsittelyä koululaisille ja opettajille - tammikuussa aloitetaan Linkki-talkoot

Jokainen meistä Tietojenkäsittelytieteen laitoksella ottaa ja osaa perustellusti ottaa  kantaa kouluissa pakollisena alkavaan tieto- ja viestintätekniikan, medialukutaidon ja ohjelmoinnin opetukseen. Kouluissa opettajat ovat levottomia asian suhteen, sillä opetussuunnitelman tarkennukseksi ei ole kansallista normistoa opetuksen toteuttamiseksi tai oppimisen arvioimiseksi.
 
Tilanne olisi helpompi käsitellä, jos kyseessä olisi uusi oppiaine, sillä silloin opettajankoulutukselle syntyisi nopeasti selvärajainen vaatimus. Nyt meidän on itse oltava aktiivisia ja tarjottava opettajille täydennyskoulutusta useamman opetettavan aineen osalta. Osa opetettavasta aineistosta sisältyy matematiikkaan, osa kieliin, tiedeaineisiin, yhteiskuntaoppiin ja tekniseen käsityöhön. Tämä edellyttää luonnollisestikin yliopistomme sisällä oppiaineiden välistä (ja tiedekunnan sisäistä) yhteistyötä. Kansallisella tasolla yhteistä  visiota opettamisen menetelmistä ja arvioinnista eri koulutusportaissa tuodaan esiin kesäkuisilla Luma-päivillä (http://luma.fi/tapahtumat/3899/valtakunnalliset-luma-paivat-2016) ja sinne Linkki-keskuskin järjestää esityksiä ja työpajoja. 
 
Koska tiedän erilaisilla osa-alueilla laitoksen väellä olevan käynnissä vähintään epävirallisia hankkeita oppimateriaalin tai opettajankoulutuksen tueksi, haluan kutsua tietojenkäsittelyn kouluopetukseen vaikuttamisesta kiinnostuneet talkoopalaveriin tammikuun puolivälissä. Tarkoitus on aluksi kartoittaa mitä hankkeita on jo käynnissä ja mille on erityisesti vielä tilausta. Toivon mukaan rohkaistuvan myös niiden, jotka ovat valmiita osallistumaan kun joku muu huolehtii päämääristä. Ensitapaamisen jälkeen piiri jatkaa Linkki-resurssikeskuksen ympärillä verkostotoimintana: järjestetään säännöllisesti keskustelu- ja verkostoitumistilaisuuksia, vaihdetaan ideoita ja kokemuksia, työstetään resurssointia ja näkyvyyttä. Kevään mittaan  käydään neuvotteluja myös tiedekunnan opettajankoulutuksen järjestelyistä Ison pyörän (http://www.cs.helsinki.fi/uutiset/83683) pyörähdettyä.
 
Kun haluat päästä mukaan tähän Linkki-verkoston toiminnan muotoon, ilmoittaudu postituslistalle tällä lomakkeella: http://goo.gl/forms/Jnq3ChQU4j. Kerro samalla toiveitasi, kuvaa lyhyesti mahdollinen jo olemassa oleva hankkeesi tai tarjoamasi toimintamuoto. Mukana on myös doodle-linkki, jotta sopiva tapaamisaika saadaan seulottua.
 
Linkki-resurssikeskus
 
Linkki-resurssikeskus (http://linkki.cs.helsinki.fi) on Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen (http://www.helsinki.fi/luma/) osa ja LUMA-Suomi-kehittämisohjelman (http://www.luma.fi/) jäsen, joka toimii Tietojenkäsittelytieteen laitoksella. 
 
Linkin perustoimintaan kuuluvat
  • eri-ikäisten nuorten (eskarista lukioon ja yliopisto-opiskelijoihin asti) kerho- ja leiritoiminta,
  • nuorten kilpaohjelmointivalmennus,
  • MOOC-kurssitoiminta,
  • opettajien täydennyskoulutus, erityisesti yhteistyössä Innokas-verkoston Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen koordinomiman kanssa, ja
  • osallistuminen erilaisiin tapahtumiin ja yhteisöihin, joissa vuoden mittaan teknologia- ja tiedekasvatus on toiminnallisesti läsnä.
 
Linkin leireille ja kerhoihin on tänä vuonna osallistunut yli 400 lasta ja nuorta. Koska tyttöjen osuus on kovin kapea, on heille järjestetty myös pelkästään tytöille suunnattua leiritoimintaa. Leirejä ja muuta toimintaa on järjestetty myös yhdessä muiden Luma-resurssikeskusten kanssa.
 
Kiinnostusta on herättänyt myös kirjastoissa ilmaisina, ilman ennakkoilmoittautumista järjestetyt Pulmaario-kerhot. Niissä harrastetaan kahden tunnin jaksoissa osin matematiikkaan, osin ohjelmointiin suuntautuneita tehtäviä. Kirjasto on lapsille leimallisemmin vapaa-ajan kuin koulutuksen paikka, joten asennoituminen voi heistä olla rennompaa. 
 
Leirejä ja kerhoja vetävät noin 8-henkinen ohjaajajoukkueemme; toimintaa koordinoivat Virpi Sumu ja Jenna Tuominen. 
 
Sama joukkue huolehtii myös osallistumisestamme erilaisiin teknologiateemaisiin tapahtumiin ja kouluvierailuihin. Syntymäpäiväkemujakin on halukkaille järjestetty, joten toiminta on hyvin monimuotoista.
 
Herättelemme myös virtuaalikerhotoimintaa suomenkielisenä Scratch-yhteisönä, joten jo tuttavien lasten innostaminen Linkin joulukalenterin (https://scratch.mit.edu/studios/1729615/) pariin edesauttaa toimintaamme. Foorumina tällä on merkittävä potentiaali, sillä alakoulun ohjelmointiopetus tapahtuu opetussuunnitelman määritelmien mukaisesti graafisessa ympäristössä.
 
Laitoksen uutisissa onkin jo useamman kerran tämän vuoden aikana vilahdellut Antti Laaksosen johdolla valmennetun kilpaohjelmontiryhmän menestys maailmalla (http://www.cs.helsinki.fi/story/83744/yliopiston-game-nolife-joukkue-voitti-l-nsi-eurooppalaisen-ohjelmointikilpailun-opiskeli). Toiminta jatkuu Linkin piirissä edelleenkin, mm. BOI-kilpa valtaa mikroluokkamme viikoksi toukokuussa.
 
MOOC-kursseja on perinteisesti järjestetty ohjelmoinnin opiskelijoille ja tätä ohjelmointiMOOC-reittiä (mooc.fi) pitkin voi nykyään hankkiutua myös laitokselle opiskelemaan. MOOC-valikoima on viime aikoina laajentunut olennaisesti myös opettajien kouluttautumista ja opettajien omaksi työkaluksi muotoutumisen suuntaan. MOOC-kurssimme sai v. 2014 Avoin Suomi -palkinnon ja kyseisen vuoden loppuun mennessä sen oli suorittanut noin 10.000 osallistujaa.
 

Idearikasta vuodenvaihdetta toivottaen,

Lea Kutvonen
Linkin johtaja
21.12.2015 - 17:35 Marina Kurtén
15.12.2015 - 11:59 Pauliina M J Pajunen