Vuosikertomus 2009

Vuosikertomus 2009

Katsaus vuoteen 2009

Vuosi 2009 oli laitokselle hyvä: toiminta oli monipuolista, innostunutta, tuloksellista ja hyvin rahoitettua. Opiskelijoiden innostusta opetuksen ja oppimisen kehittämiseen kannustettiin mm. nopeasti perustetuilla kursseilla, joissa järjestelyjä hoitivat opiskelijat itse. Tutkimuksen ja opetuksen tueksi päätettiin hankkia oma supertietokone sekä perustaa uusi ohjelmistolaboratorio, "softatehdas". Henkilöstön omia hankkeita tuettiin laitoksen varoista, näitä tehtiin lähes kaksikymmentä erilaisista aiheista laitoksen toiminnan kaikilla aloilla. Monipuolisen ja kannustavan toiminnan tekivät mahdolliseksi laitoksen säästövarat, joita näin investoitiin laitoksen tulevaisuuteen.

Vuoden lopuksi laitos palkittiin yliopiston työsuojelupalkinnolla työyhteisön vuorovaikutteisuudesta, yhteisöllisyydestä ja työilmapiiristä. Palkinto on tunnustus laitoksen hyvälle hengelle ja kiitos henkilöstölle sen ylläpitämisestä. Palkinto täydentää laitokselle jo ennestään myönnettyjä korkeimpia mahdollisia tunnustuksia tutkimuksen laadusta (Akatemian huippuyksikköohjelma, Akatemian tieteenala-arviointi, yliopiston tutkimuksen arviointi) sekä opetuksen laadusta (valtakunnallinen yliopistokoulutuksen laatuyksikköohjelma).

Laitoksen opetus on vakiintumassa syksystä 2008 käytössä olleen kolmen linjan (algoritmit ja koneoppiminen, hajautetut järjestelmät ja tietoliikenne, sekä ohjelmistojärjestelmät) ja yhden englanninkielisen maisteriohjelman (bioinformatics) tutkintovaatimuksiin. Vuoden 2009 lopulla aloitettiin suunnittelu englanninkielisen opetuksen järjestelmällisestä laajentamisesta myös osalle em. linjoista.

Tohtorintutkintoja myönnettiin vuonna 2009 ennätysmäärä, kymmenen kappaletta. Tohtorikoulutuksen tehostaminen näyttää siis onnistuneen. Maisterintutkintojen määrä sen sijaan romahti noin puoleen normaalista. Osasyitä ovat vähentynyt opiskelijoiden sisäänotto, edellisten vuosien tutkintomuutoksista johtunut gradutulva sekä kandidaatin tutkinnon merkityksen kasvaminen. Näyttääkin siltä, että laitoksen "opiskelijapyramidi" kapenee suhteellisesti maisteriopinnoissa ja levenee kandiopinnoissa. Tämä onkin yksi syy maisterikoulutuksen kansainvälistämispaineisiin: suhteellisesti laajempi maisteriopiskelijoiden määrä tekisi mahdolliseksi laajemman, laitoksen vahvuuksiin perustuvan opetuksen maisteritasolla.

Tutkimus on edelleen monipuolista ja korkeatasoista. Projekteja on laaja kokoelma mm. Akatemian, Tekesin, EU:n sekä yritysten rahoittamina. Kansainvälisiä tieteellisiä julkaisuja on taas tuotettu runsaasti. Vuoden aikana laitoksen tutkimus organisoitiin entistä selvemmin n. 20 vastuullisen tutkijan vetämiin tutkimusryhmiin.

Henkilöstöllemme, opiskelijoillemme ja yhteistyökumppaneillemme lämmin kiitos hienosta vuodesta 2009!

Hannu Toivonen

professori, laitoksen johtaja 2007-9