Vuosikertomus 2014

Vuosikertomus 2014

Johtajan katsaus vuoteen 2014

Laitos jatkoi vuonna 2014 vakiintunutta ja hyväksi havaittua toimintaansa parantaen tahtiaan joillakin mittareilla. Uusiksi ennätyksiksi voidaan kirjata mm. laitoksen kokonaisrahoitus 12,19 miljoonaa euroa (m€), perusrahoitus 6,77 m€ ja täydentävä rahoitus 5,42 m€, ulkomaisten työntekijöiden osuus 31,9 %, suoritettujen opintopisteiden määrä 29 954 ja referoitujen lehtiartikkelien määrä 75.

Voidaan siis todeta, että yliopiston ja tiedekunnan suoraviivaisten budjetointikäytäntöjen ja aktiivisten projektinjohtajien ansiosta laitoksen talous on vakaalla pohjalla. Täydentävän rahoituksen lisääntyminen näkyy positiivisesti laitoksen henkilökunnan kansainvälistymisenä ja post doc -tutkijoiden määrän kasvuna, mutta samalla negatiivisesti tutkimusavustajien ja tohtorikoulutettavien edelleen liian suurena henkilöstöosuutena (yli 50 %). Koska laitoksen perusrahoituksen jämähtäminen lähes paikoilleen on ollut toisaalta esteenä professorien määrän lisäämiselle, on laitoksen tutkimus liiaksi juniorien varassa. Tähän on jatkossa syytä tehdä määrätietoinen muutos.

Opintopistemäärän lisääntyminen ei ikävä kyllä näkynyt tutkintomäärien lisääntymisenä vaan pikemminkin päinvastoin: maisterintutkintojen määrä (51) putosi pahasti edellisvuosiin verrattuna, samoin lievästi myös tohtorintutkintojen määrä (8). Onneksi kandidaatintutkintojen määrässä (76) oli selvää kasvua kahteen edelliseen vuoteen nähden, joten muidenkin tutkintojen määrän voi odottaa nousevan lähivuosina taas opintopisteitä vastaavalle tasolle. Vaikka maisterien määrä jäikin yllättävän pieneksi, ei siitä voi syyttää ainakaan laitoksen opettajakuntaa, sillä myös opintopisteiden määrässä suhteessa henkilötyövuosiin noustiin uudelle sataluvulle (740).

Laitoksen opetusta organisoitiin uusiksi muuttamalla bioinformatiikan maisteriohjelma algoritmisen bioinformatiikan erikoistumislinjaksi. Toinen näkyvä uudistus oli algoritmien, data-analytiikan ja koneoppimisen erikoistumislinjan sekä hajautettujen järjestelmien ja tietoliikenteen erikoistumislinjan yhdessä avaama datatieteen opintoprofiili kouluttamaan yhteiskunnan tarvitsemia ”big datan” asiantuntijoita tutkimukseen teollisuuteen ja hallintoon.

Jatko-opintosektorilla koettiin vuonna 2014 yliopiston uuden tohtorinkoulutusjärjestelmän käyttöönotto, minkä seurauksena kaikki laitoksen tohtorikoulutettavat sijoitettiin uuteen tietojenkäsittelytieteen tohtoriohjelmaan DoCS (Doctoral Programme in Computer Science) ja sitä kautta uuteen luonnontieteelliseen tutkijakouluun. Samalla lakkautettiin vanhat (valtakunnalliset) tohtoriohjelmat kuten laitoksen ja Aalto-yliopiston yhteinen Hecse (Helsinki Doctoral Programme in Computer Science – Advanced Computing and Intelligent Systems). Laitokselle uusi järjestelmä aiheutti valitettavasti ulkopuolisesti rahoitettujen tutkijankoulutuspaikkojen selvän vähentymisen, jota kompensoitiin järjestämällä laitoksen toimintamäärärahoista rahoitus muutamalle jatko-opiskelijalle.

Laitoksen pitkäaikainen tutkimuksen keihäänkärki, kansallinen tutkimuksen huippuyksikkö Algodan (The Finnish Centre of Excellence in Algorithmic Data Analysis) päätti kautensa vuoden 2013 lopussa. Vuonna 2014 laitoksen tutkimusryhmiä oli kuitenkin edelleen mukana kolmessa huippuyksikössä: laskennallisen päättelyn huippuyksikössä COIN (The Finnish Centre of Excellence in Computational Inference), syöpägenetiikan tutkimuksen huippuyksikössä CoECGR (The Finnish Centre of Excellence in Cancer Genetics Research) ja inversio-ongelmien huippuyksikössä (The Finnish Centre of Excellence in Inverse Problems). Laitoksen tieteellisen julkaisutoiminnan painottuminen aiempaa enemmän lehtiin on kiitettävästi linjassa kansallisen Julkaisufoorumi-hankkeen kanssa, jossa julkaisukanavien korkeimmalle laatutasolle 3 ei konferenssisarjoilla ole mitään asiaa. Tutkimuksen saralta voi laitoksen uutena avauksena vielä nostaa esiin ihmisen, tietokoneen ja fyysisen ympäristön välisen vuorovaikutuksen tutkimukseen avatun tutkimuslaboratorion Interaction Lab.

Laitoksella tehtävä tutkimus- ja opetustyö sai osakseen paitsi tieteellisiä meriittejä, myös kansallista ja kansainvälistä julkisuutta erilaisissa tiedotusvälineissä. Tässä tärkeässä yvv-toiminnassa kunnostautuivat erityisesti Hannu Toivosen johtama laskennallisen luovuuden tutkimusryhmä Discovery, Sasu Tarkoman johtama mobiililaitteiden energiankulutusta tutkiva ryhmä ja Jaakko Kurhilan johtama tietojenkäsittelytieteen ketteriä opetus- ja oppimismenetelmiä kehittävä RAGE-ryhmä.

Helsingin yliopiston laatujärjestelmä läpäisi vuonna 2014 kansainvälisen auditoinnin. Yhtenä arviointi- ja vierailukohteena oli laitoksen perusopetus, joka saikin auditoinnista korkeimman mahdollisen arvosanan ”advanced”. Perusopetuksemme korkeaa tasoa korostaa se, että arvioiduista toiminnoista ”advanced”-tasolle pääsi sen lisäksi ainoastaan yliopiston tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta. Auditointiin osallistuminen vaati lisäksi laitoksen omien sivujen perustamisen yliopiston sisäiselle digitaaliselle työpöydälle Flamma.

Henkilöstörintamalla merkittävä aikaansaannos oli Valtteri Niemen kutsuminen vuoden 2015 alusta lukien tietoturvaan erikoistuvan professorin tehtävään. Toisaalta vuoden 2014 lopussa koettiin myös paha avainhenkilön menetys, kun laitoksen opintoesimies ja Helsingin yliopiston Opettajien akatemian puheenjohtaja Jaakko Kurhila valittiin HY:n Avoimen yliopiston johtajaksi. Vuonna 2014 vaihtui myös laitoksen johtaja, kun tehtävää suvereenisti nelivuotiskauden 2010-2013 hoitanut Esko Ukkonen valittiin matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta vastaavaksi varadekaaniksi ja dekaanin varahenkilöksi.

Kaiken kaikkiaan toiminta tietojenkäsittelytieteen laitoksessa oli vuonna 2014 yhtä laadukasta ja hyvähenkistä kuin aina aiemminkin, mistä esitän laitoksen henkilökunnalle ja opiskelijoille mitä suurimmat kiitokseni.

 

Jukka Paakki

Professori, laitoksen johtaja 2014