15.5.2006
Teemu Kerola
TieVie asiantuntijakoulutus 2005-2006
Näyteportfolion tavoitteena on antaa oma näkemykseni TieVie asiantuntijakoulutuksesta 2005-2006.
Koulutukseen sisältyi useita eri osioita, jotka on kukin dokumentoitu erikseen Teemu Kerolan ja Teija Kujalan yhteisessä perusportfoliossa, joka on toteutettu normaalina verkkosivustona.
Näyteportfoliossa esittelen ensiksi TieVie koulutuksen sisällön erilaisine opetus- ja oppimismuotoineen. Koulutus rakentui kullakin osallistujalla oman hankkeen ympärille, joten seuraavaksi kuvaan oman hankkeeni tavoitteet ja kehityksen koulutuksen aikana. Lopuksi kuvailen lyhyesti oman kehittymiseni tämän koulutuksen aikana.
Mentortapaamiset
Lähiseminaarit
Verkkojaksot ja megakonferenssit
Hanketyöskentely
Portfoliotyöskentely
Lyhyt kuvaus kehittämishankkeestaOma kehittyminen koulutuksen aikana
Hankelomake
Ongelmankuvaus
Prosessinkuvaus
Hankkeen nykytila
Tvt-opetuskäytön tietämys
Oma hanke ja verkostoituminen
Koulutus rakentui useasta erillisestä osioista ja eri osioissa käytettiin lukuisia erilaisia oppimismuotoja. Henkilökohtaisia tapaamisia oli kahdella tasolla, paikalliset mentor-ryhmän tapaamiset ja kansalliset lähiseminaarit. Ohjattu verkkotyöskentely koostui erillisistä verkkokeskusteluihin pohjautuvista verkkojaksoista ja megakonferensseista, jotka olivat verkossa toteutettuja lähiseminaareja.
Kokonaisuutena koulutus oli mielestäni oikein hyvin suunniteltu. Siinä oli mukana verkkojaksoja ja henkilökohtaisia tapaamisia, jotka olivat olennaisia verkkojaksojen onnistumiselle ja verkottumiselle.
Mentortapaamiset olivat paikallisesti samalla alueella olevien osallistujien noin 6 viikon välein olleita vapaamuotoisia tapaamisia. Tapaamisten tarkoituksena oli tukea omien kehittämishankkeiden toteuttamista ja tarjota yleistä henkilökohtaista tukea koko koulutukseen. Toisena tavoitteena oli siinä sivussa tutustuttaa osallistujat muihin samalla alueella toimiviin osallistujiin ja heidän yksiköihinsä. Tapaamisia käytettiin myös omien hankkeiden esittelyyn ja vertaispalautteen saamiseen muilta osallistujilta.
Tapaamiset olivat ihan hyviä, vaikka niiden anti jäikin pääasiassa oman maantieteellisen alueen verkostoitumiseksi. Tämä ei ole mitenkään huono asia, koska näen verkostoitumisen olevan koko koulutuksen tärkeimpiä päämääriä ja anteja.
Neljä lähiseminaaria Oulussa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Turussa olivat koko koulutuksen tärkein sisältö. Siellä pystyi henkilökohtaisesti tapaamaan kaikkia osallistujia. Seminaarien esittäjät oli valittu etukäteen ja esitysten aihepiirit olivat moninaisia Organisaation muutoskyvystä Yliopistopedagogiikan suuntaviivoihin. Seminaareissa oli myös aina pienemmissä juonneryhmissä tapahtuvaa toimintaa, vaikka ainakin minulle näiden juonneryhmien anti jäi huomattavasti pienemmäksi kuin itse esitysten.
Jotkut seminaarien esityksistä oli selvästi suunnattu vain kasvatustieteilijöille, jolloin niiden sisältö jäi luonnontieteilijöille joskus kasvatustieteilijöiden oman terminologian taakse piiloon. Erityisesti Oulun ja Jyväskylän seminaareissa esitykset olivat hyvin myös luonnontieteilijöille sopivia. Helsingin ja Turun seminaarien esityksien anti oli minulle aika pientä.
Seminaareissa myös aina alustettiin seuraavan verkko-opetusjakson toimintaa.
Oulun lähiseminaarissa samankaltaisia hankkeita yritettiin synergia- ja verkostoitumisetujen vuoksi ryhmitellä 2-4 hankkeen vertaisryhmiin, jotka sitten toimisivat jonkinlaisessa yhteistyössä koko TieVie-koulutuksen aikana. Omaan vertaisryhmääni ("Verkkosotku") tulivat minun ja Teija Kujalan lisäksi kaksi henkilöä Åbo Akademista sekä yksi Haaga Instituutista. Vertaisryhmälle kirjattiin myös yhteinen tavoite, jonka piti olla kaikkia hankkeita yhdistävä. Tavoitteemme ("Kehittää opetusmenetelmien laadun mittareita, joiden avulla voi valita järkeviä tvt-käyttötapoja mille tahansa opetusmenetelmälle, erityisesti ÅA:n ope.fi-2 kurssille ja Haaga Instituutin verkkokokeille.") oli hieno, mutta käytännössä yhteistyö kuihtui täysin muiden vertaisryhmäläisten passiivisuuteen. Toisaalta, näen tämän vertaisryhmäajatuksen lähinnä yhtenä verkostoitumismahdollisuutena, joka vain ei meidän kohdallamme oikein toiminut. Mitään varsinaista haittaa tästä ei meille tai hankkeellemme koitunut.
Yleisesti ottaen lähiseminaarit olivat koko koulutuksen ydin, minkä ympärille muut toiminta rakentui. Niillä alustettiin verkkojaksoja, saatiin tuntumaa uusiin pedagoogisiin ja tvt:n opetuskäytön suuntauksiin. Kaiki esitelmät eivät olleet ihan minun makuuni, mutta tämä ei kai ollut tarkoituskaan. Riittävä osuus esitelmistä oli oikein hyviä, joten ajalle sai hyvin vastiketta. Lähiseminaarit toimivat myös hyvin kansallisen tason verkostoitumisen apuvälineenä.
Verkkojaksojen työskentely oli hyvin huolella ohjattua ja perustui erilaisten oppimisympäristöjen keskusteluryhmien käyttöön. Koulutuksen hyvänä antina olikin tutustua sekä Oulun yliopiston Optima että Turun yliopiston WorkMates oppimisalustoihin. Helsingin WebCT oppimisalusta oli minulle jo ennestään tuttu.
Keskusteluryhmien toimintaohjeet ja aikataulutus annettiin aina ajallaan sähköpostitse, jolloin keskustelut pysyivät aika hyvin raameissaan.
Yhdessä verkkojaksossa kokeiltiin myös roolipeliä realiaikaisen chat-keskustelun avulla toteutettuna. Idea oli ihan hyvä ja peli hyvin määritelty, mutta osallistujilla ei ollut tarpeeksi aikaa tutustua rooleihinsa etukäteen. Osion anti kärsi myös siitä, että kullekin pienryhmälle sopivaa chat-keskusteluaikaa oli lähes mahdoton löytää.
Minulle verkkojaksojen hyöty oli lähinnä uusien tvt-opetuskäytön menetelmiin tutustumisessa sekä jonkin verran oman projektin kehittämisessä. Oli oikeastaan ihan hyvä todeta, että projektisuunnitelmamme pystyi aika luontevasti upottamaan johonkin yleisessä käytössä olevaan prosessinkuvausmalliin. Upotus ei paljoakaan edistänyt työtämme, mutta antoi lisää itseluottamusta.
Megakonferenssit olivat suurellinen nimi eri osallistumispaikkojen yhteisiin videoneuvotteluihin. Ideana oli yksinkertaisesti koota kaikki osallistujat 11-12 eri neuvottelusaliin, jotka kaikki oli sitten yhdistetty usean videoneuvottelu-sillan avulla yhteiseen videoneuvotteluun. Oli sinällään mielenkiintoista nähdä moisen organisaation toiminta, mutta itse käytännön toteutuksesta olisi voinut saada enemmänkin tietoa.
Megakonferenssien esitelmöijät oli niin ikään valittu etukäteen, mutta esitelmien anti jäi selvästi heikommaksi kuin tavanomaisten lähiseminaarien. Toisaalta, eipähän tarvinnut matkustaa minnekään, joten myöskään aikaa ei tuhlautunut kovin paljoa. Esityksistä useimmiten puuttuivat kuulijoille etukäteen jaetut kalvokopiot ja taustamateriaalit, minkä vuoksi esitysten seuraaminen oli vaikeata. Esitelmöijät kuitenkin pitivät esitelmänsä samaan tapaan kuin normaalissa konferenssissakin.
Megakonferensseissa kokeiltiin myös paikallista ryhmätyöskentelyä ja sen tulosten esittelyä muille videolinkkien kautta. Tällaistenkin esitysten anti jäi heikoksi, koska videolinkin kautta voitiin välittä yleensä vain puhujan itsensä kuva. Helsingissä ainakin oli toinen videotykki koko ajan vapaana, jolloin sitä olisi voinut ainakin teoriassa käyttää taustamateriaalin tai PowerPoint kalvojen välitykseen, mutta näin ei tehty. Ehkäpä muissa paikoissa toista tykkiä ei ollut tai sitten sen käytön vaatimaa infrastruktuuria ei ollut.
Megakonferenssien käytännön anti jäi minulle pieneksi, suunnilleen samaan luokkaan lähiseminaarien kanssa. Tosin megakonferenssien yhteydessä paikalla oli enemmän väkeä, joten ehkä verkostoitumista tapahtui paremmin. Megakonferenssista ei mielestäni vielä ole lainkaan yhtä hyödyllinen kuin lähiseminaari, koska kunnon tuntumaa etäpisteisiin ei saanut.
Kullakin osallistujalla oli oma hankkeensa, jonka ympärille usea koulutuksen osio perustui. Heti alun Orientaatio-verkkojakson aikana hanke esiteltiin muille kaikille yhteisen hankelomakkeen muodossa. Pedagoginen muutos verkkojaksossa hankkeesta työstettiin tarkempi ongelmankuvaus, jota sitten muut osallistujat pääsivät repostelemaan verkkokeskustelun muodossa. Lopuksi samassa verkkojaksossa hankkeelle tehtiin myös prosessinkuvaus.
Oman hankkeen olemassaolo ei mielestäni ollut selvästikään kovin tärkeätä, vaikkakin oman hankkeen käsittely selvästi jäsensi esitettyjä ongelman- ja prosesssinkuvauksen problematiikkaa. Oman hankkeen valmistuminen koulutuksen aikana ei myöskään ole tärkeätä, vaikkakin se useilla voi koitua mukavaksi koulutuksen sivutuotteeksi.
Toisesta verkkojaksosta alkaen kunkin osallistujan tuli aloittaa perusportfolion kerääminen TieVie koulutuksesta. Ideana on, että perusportfolioon sisältyy kaikki koulutuksen aikana tuotetut kirjoitelmat. Oma perusportfolioni on yhteinen Teija Kujalan kanssa, koska hankkeemmekin on yhteinen.
Näyteportfolio kootaan perusportfolion materiaalista koulutuksen loppupuolella omassa verkkojaksossaan. Näyteportfolion varsinainen kuviteltu käyttötarkoitus on tahallaan jätetty määrittelemättä, joten jokainen osallistuja voi määritellä sen itse. Näyteportfolioni on juuri tämä dukumentti.
Portfoliotyöskentely auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja kokemuksia koko koulutuksesta. Ilman tätä näyteportfoliota tämä jäsennys olisi varmaan jäänyt tekemättä, mikä olisi huomattavasti vähentänyt koko koulutuksen antia. Toisaalta, olihan siinä jonkin verran työtäkin.
Tutkitaan verkkokurssin kokonaisvaltaista suunnittelua. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Teemu Kerola ja Teija Kujala.
Hanke on kaksitahoinen. Opettajan näkökulmasta oleellinen kysymys on, miten opettaja pystyy tekemään järkeviä päätöksiä harkitessaan verkkomoduulien käyttöä kurssillaan. Tähän sisältyy usein myös se vaihtoehto, että osa kurssista toteutetaan perinteisillä opetusmenetelmillä, jolloin joitakin verkkomoduuleja voidaan käyttää täydentämään perinteistä opetusta.
Verkko-opetuksen tukiryhmän näkökulmasta painopiste on siinä, mitä tietoja/taitoja pitäisi opettajalle antaa em. päätösten tueksi ja miten nämä tiedot tuotetaan. Tähän sisältyy erilaisten verkkomoduulien esittelyä sellaisella tarkkuudella, että kynnys verkkomoduulien käyttöön tulisi opettajalle mahdollisimman pieneksi.
Esittelimme (kalvot) hankettamme Jyväskylän lähiseminaarissa omalle juonneryhmällemme (opetuksen uudistajat II).
Orientaatio-verkkojakson aikana hanke esiteltiin muille kaikille yhteisen hankelomakkeen muodossa.
TieVie-asiantuntijakoulutuksen (15 op) kehittämishankekuvaus
1. Osallistujien nimet: Teemu Kerola ja Teija Kujala
2. Korkeakoulu/yksikkö: Helsingin yliopisto / Tietojenkäsittelytieteen laitos
3. Kehittämishankkeesi nimi: Verkkomoduulit kurssien osioina
4. Mikä on kehittämishankkeesi täsmällinen tavoite? (Esim. mihin etsit hankkeessasi ratkaisua?) Hanke on kaksitahoinen. Opettajan näkökulmasta oleellinen kysymys on, miten opettaja pystyy tekemään järkeviä päätöksiä harkitessaan verkkomoduulien käyttöä kurssillaan. Tähän sisältyy usein myös se vaihtoehto, että osa kurssista toteutetaan perinteisillä opetusmenetelmillä, jolloin joitakin verkkomoduuleja voidaan käyttää täydentämään perinteistä opetusta.
Verkko-opetuksen tukiryhmän näkökulmasta painopiste on siinä, mitä tietoja/taitoja pitäisi opettajalle antaa em. päätösten tueksi ja miten nämä tiedot tuotetaan. Tähän sisältyy erilaisten verkkomoduulien esittelyä sellaisella tarkkuudella, että kynnys verkkomoduulien käyttöön tulisi opettajalle mahdollisimman pieneksi.
Tarkoitus on kehittää opetusmenetelmien laadunvarmistusta varten käytännönläheisiä mittareita, joilla olisi helppo arvioida esimerkiksi, tulisiko tietyn kurssin tavanomaiset luennot korvata suorilla tai editoiduilla videoluennoilla, verkossa olevalla jonkin sortin itseopiskelumateriaalilla vai millä. Vai olisiko nykytilanteessa parempi pitäytyä tavanomaisiinluentoihin ja miksi? Kehitettävien mittareiden ja menetelmien tulisi soveltua sekä tvt'hen perustuviin että perinteisiin opetusmenetelmiin.
5. Kuka tai ketkä hankkeestasi ovat vastuussa ja miten? Keitä osapuolia hankkeessasi on toteuttajana ja yhteistyökumppanina? Entä kohteena tai osallistujana? Toistaiseksi hankkeesta ovat vastuussa vain hankkeen kehittäjät. Hankkeessa tukeudutaan kuitenkin laitoksella toimiviin muihin opetuksen kehittäjiin, mm. laitoksen virtuaaliopetuksen tukiryhmään ja muihin laitoksen opettajiin, jotka aktiivisesti kokeilevat erilaisia tvt:hen perustuvia opetusmetodeja. Hankkeella on laitoksen johdon tuki. Hankkeen kohteena ovat kaikki laitoksen opettajat, erityisesti kurssien vastuuhenkilöt.
6. Mikä on kehittämishankkeesi aikataulu? Kehittämishanke on jatkuva prosessi, mutta tarkoituksena on TieVie-koulutuksen aikana saada valmiiksi ensimmäiset opetusmenetelmien käytännönläheiset laadun mitat ja niiden mittaustavat.
7. Mitkä ovat kehittämishankkeesi etenemisen askeleet? Minkälaisista osakokonaisuuksista ja tehtävistä hankkeesi muodostuu? Lähtökohtana on aikaisemman OpeFi-koulutuksen tuloksena syntyneet opetusmenetelmien arvioinnit, jossa analysoitiin verkko-opetusmenetelmien oppimisen mielekkyyttä kirjallisuudessa esitettyjen käsitteiden perusteella.
Tarkoituksena on kehittää käytännönläheisempiä uusia mittoja opetusmenetelmien arviointiin sekä menetelmiä näiden mittojen mittaamiseen.
8. Jos kyseessä on laaja hanke, mihin osaan tai näkökulmaan keskityt TieVie-asiantuntijakoulutuksen aikana? Pyrimme laatimaan käytännönläheisiä mitat verkkomoduulien tyypittämiseen. Mahdollisuuksien mukaan kehitämme myös mittaustapoja näiden mittojen arviointiin vrekkomoduuleista.
9. Mitä konkreettista aiot saada valmiiksi TieVie-asiantuntijakoulutuksen aikana kevääseen 2006 mennessä? Ks. kohta 8.
10. Millaisia mahdollisia ongelmia tai riskejä kehittämishankkeeseesi liittyy? Miten ongelmat voidaan välttää tai riskit ennakoida? Valitut mitat ovat huonoja eli mittaavat käytännössä epäolennaisia asioita, jolloin niiden perusteella valitaan epäsopivia verkkomoduuleja. Valitut mitat voivat olla niin monimutkaisia, että niiden arvoja ei pystytä mittaamaan. Mittojen kehitystyö on jatkuvaa, eli huonot mitat vaihdetaan myöhemmin parempiin.
11. Miten TieVie-asiantuntijakoulutus voi tukea oman kehittämishankkeesi etenemistä? Miten voisit parhaalla mahdollisella tavalla hyötyä muista osallistujista? Millaista muuta tukea tarvitset hankkeesi toteuttamiseen (esim. omassa organisaatiossasi)? Muilla osallistujilla voi olla hyviä ideoita käytännön mittareiksi. Laaja kokemus eri tyyppisistä verkkomoduuleista ja niiden käytöstä auttaa.
Pedagoginen muutos -verkkojaksolla hankkeesta määriteltiin ongelmankuvaus, jossa erityisesti tuotiin esille hankkeen vaikutus oman laitoksen opetuskäytön tvt-strategiaan, sen vaikutus laitoksen pedagogisiin valintoihin ja sen keskeinen kysymys. Ongelmankuvausta käsiteltiin sitten laajemmassa piirissä verkkokeskustelun muodossa.
Hankkeemme tavoitteena on kehittää prosesseja, joiden avulla verkkomoduuleja voisi helpommin ottaa käyttöön laitoksen normaalissa opetuksessa osana kurssien toteutusta. Opettajat tarvitsevat päätöksenteon tueksi apuvälineitä, joiden perusteella voidaan perustella tiettyjen verkko-osioiden käyttöä kurssilla opetuksen laadun parantamiseksi. Hankkeen kohteena ovat siis kaikki laitoksen opettajat ja erityisesti kurssien vastuuhenkilöt. Erilaisia verkkomoduuleja on laitoksella jo kokeiltu useilla kursseilla, kuten esimerkiksi kursseilla Tietokantojen perusteet, Tietokoneen toiminta, Ohjelmoinnin perusteet, Käyttöjärjestelmät I ja Simulointimenetelmät.
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen strategiassa on keskeisessä roolissa opiskelijakeskeinen opetuksen ja verkko-opetuksen kehittäminen ja opetuksen laadun varmistaminen (otteita laitoksen strategiasta):
Näitä edellä esitettyjä strategioiden kohtia hankkeemme yrittää tukea kehittämällä erilaisia mittareita, joiden perusteella opettajat voivat arvioida verkkomoduulien ja perinteisten opetusmenetelmien käyttöä kursseillaan. Hankkeen aikana pyritään keskustelemaan laitoksella toimivien muiden opetuksen kehittäjien kanssa, mm. laitoksen virtuaaliopetuksen tukiryhmän ja muiden laitoksen opettajien kanssa, jotka aktiivisesti kokeilevat erilaisia tvt:hen perustuvia opetusmetodeja. Hankkeella on myös laitoksen johdon tuki.
Lähtökohtana on aikaisemman OpeFi-koulutuksen tuloksena syntyneet opetusmenetelmien arvioinnit, jossa analysoitiin verkko-opetusmenetelmien oppimisen mielekkyyttä kirjallisuudessa esitettyjen käsitteiden perusteella. Keväällä 2005 Ope.fi-kurssilla (työryhmä Kjell Lemström, Tiina Niklander, Teemu Kerola) verkkomoduuleja arvioitiin Jonassen'in oppimisen mielekkyys -kriteeteillä ja meidän hankkeemme tarkoituksena on jatkaa tätä työtä ehkä vielä käytännönläheisemmällä lähestymistavalla. Aikaisemmassa työssä verkkomoduulien arviointiin käytetyt mittarit tuntuvat aika teoreettisilta, eivätkä ne sovellu työkalujen arviointiin, vaan ovat käyttökelpoisempia kurssikokonaisuuden sisällön ja oppimistavoitteiden analyysissä, johon ne on suunniteltukin. Ihan erilaisillekin verkko-opetusmenetelmille tulee liki samanlaiset "arvosanat" näiden mittarien perusteella. Nyt tarvitaankin paremmat, käytännönläheiset mittarit työkalujen ja verkko-opetusmenetelmien valintaan. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi
Aikaisemmin analysoiduista menetelmistä oikein mikään ei voimakkaasti tukenut yhteisöllisyyttä. Laitoksen kursseilla yhteisöllisyyttä tukevat komponentit eivät yleensä ole verkkopohjaisia.
Hanke on kaksitahoinen. Opettajan näkökulmasta oleellinen kysymys on, miten opettaja pystyy tekemään järkeviä päätöksiä harkitessaan verkkomoduulien käyttöä kurssillaan. Tähän sisältyy usein myös se vaihtoehto, että osa kurssista toteutetaan perinteisillä opetusmenetelmillä, jolloin joitakin verkkomoduuleja voidaan käyttää täydentämään perinteistä opetusta. Verkko-opetuksen tukiryhmän näkökulmasta painopiste on siinä, mitä tietoja/taitoja pitäisi opettajalle antaa em. päätösten tueksi ja miten nämä tiedot tuotetaan. Tähän sisältyy erilaisten verkkomoduulien esittelyä sellaisella tarkkuudella, että kynnys verkkomoduulien käyttöön tulisi opettajalle mahdollisimman pieneksi.
Tarkoitus on kehittää opetusmenetelmien laadunvarmistusta varten käytännönläheisiä mittareita, joilla olisi helpompi arvioida esimerkiksi, tulisiko tietyn kurssin tavanomaiset luennot korvata suorilla tai editoiduilla videoluennoilla, verkossa olevalla jonkin sortin itseopiskelumateriaalilla vai millä. Vai olisiko nykytilanteessa parempi pitäytyä tavanomaisiin luentoihin ja miksi? Kehitettävien mittareiden ja menetelmien tulisi soveltua sekä tvt'hen perustuviin että perinteisiin opetusmenetelmiin.
Hankkeen keskeisin kysymys onkin se, että mistä keksitään käytännönläheiset mittarit, jolla vielä tekisikin jotakin! Joitakin asioita, kuten opettajan ja oppilaan käyttämä aika tai materiaalin ja ohjelmistojen hankkimiseen liittyvät kustannukset, on helppo mitata numeroina. Mitat voivat olla kuitenkin olla niinmonimutkaisia, että niiden arvoja ei pystytä mittaamaan. Miten mitataan esimerkiksi verkkokurssin ja perinteisen kurssin laatua? Miten saadaan selville onko opiskelijat oppineet asiat siten, että voivat hyödyntää niitä seuraavillakin kursseilla? Ovatko oppimistulokset parempia perinteisellä kurssilla vai verkkokurssilla? Kuinka paljon parempia? On selvää, että joitakin mittareita on mahdotonta mitata nominaaliasteikolla eli lukuarvoina. Joissakin tilanteissa voidaan mitattava asia ilmaista vain ordinaaliasteikolla eli tiedetään, että toinen mitattava arvo on parempi kuin toinen, mutta ei pystytä sanomaan kuinka paljon parempi. Ja on olemassa varmasti vielä mittareita, joita ei voida mitata edes ordinaaliasteikolla. Tästä on seurauksena se, että erilaisten kurssien kustannushyötyanalyysin tekeminen kaikkien mittareiden avulla on lähes mahdotonta. Valitut mitat voivat olla myös niin huonoja eli mittaavat käytännössä epäolennaisia asioita, jolloin niiden perusteella valitaan epäsopivia verkkomoduuleja.
Hankkeessa pyritään kartoittamaan erilaisia mittoja, joita voidaan helposti mitata ja arvottaa. Hankkeessa on tarkoituksena TieVie-koulutuksen aikana saada valmiiksi ensimmäiset opetusmenetelmien käytännönläheiset laadun mitat ja niiden mittaustavat.
Yhteenvetona verkkokeskustelusta voi sanoa, että keskustelua käytiin, kaikille tuli hyvä mieli, mutta varsinainen anti ongelmankuvaukseen jäi pieneksi. Ongelmankuvausta ei juurikaan muutettu keskustelun perusteella.
Pedagoginen muutos -verkkojaksolla hankkeelle kehitettiin prosessinkuvaus johonkin annettuun prosessinkuvausmalliin nojautuen. Esitetyssä mallissa prosessi koostuu viidestä vaiheesta: suunnittelu, tuotanto, käynnistys, toteutus ja päätös. Olemme omassa prosessikuvauksessamme lisänneet malliin uuden vaiheen 'Tulos'.
Verkko-moduulien kustannusten arvioinnin prosessikuvaus |
| Suunnittelu | Tuotanto | Käynnistys | Toteutus | Tulos | Päätös ja jatko |
| Tavoitteet ja ongelman-kuvaus |
|
Tavoitteiden julkaisu verkossa | Palautteen kerääminen ja analysointi | ||
| Kustannus-mittojen valinta | Valittujen mittojen hyvyyden arviointi | Kustannus-mittojen julkaisu verkossa | Valittujen mittojen päivitys | ||
| Protomene- telmien ja muiden mitattavien opetusmene-telmien valinta | Kustannus-mittojen arviointi protome-netelmille |
Kustannus-mittojen arvojen julkaisu verkossa valituille protome-netelmille | Kustannus-mittojen arviointi valituille opetus- menetelmille | Kustannus-mittojen arvojen julkaisu verkossa valituille opetus- menetelmille | Kustannus- mittojen arviointi (uusille) opetus-menetelmille. |
Suunnitteluvaiheessa määriteltyjen kustannusmittojen valinnan lisäksi olemme kartoittaneet erilaisia opetusmenetelmiä, joilla mittoja käytetään. Laitoksemme opetus on nykyisin hyvin monimuotoista ja tästä on seurauksena käytettävien mittojen erilaisuus eri kursseilla. Aluksi määrittelemme muutamia erityyppisiä prototyyppiopetusmenetelmiä, joilla mittojen käyttöä arvioidaan. Tämän jälkeen kustannusmittoja arvoidaan tietyille valituille opetusmenetelmille ja lopuksi kustannusmittoja pyritään soveltamaan muillekin opetusmenetelmille. Kunkin kustannusmittojen arviointivaiheen jälkeen julkaistaan verkossa kustannusmittojen arvoja. Tästä on seurauksena, että tarvitsemme suunnitteluvaiheen jälkeen 5-vaiheisen prosessikuvauksen, jota Voplan malli ei tukenut. Ongelman ratkaisemiseksi olemme lisänneet alkuperäiseen prosessikuvaukseen uuden vaiheen 'tulos'.
Voplan verkko-opetuksen prosessikuvauksessa suunnitteluvaiheessa on toiminta 'Tiedottamisen ja markkinoinnin suunnittelun tuki'. Ainakaan toistaiseksi emme keksineet omassa prosessikuvauksessa tätä kohtaa vastaavaa toimintaa.
Esimerkkinä annetaan kahden eri tyyppisen luento-opetuksen kustannusmitat.
| Vaihe | Tarkennus | Mitta | Arvo |
| lähtökohta | valmis luento, valmiit PowerPoint kalvot |
||
| materiaalin valmistelu | PowerPoint-kalvot etukäteen palvelimelle (iso kuva) |
tvt-tuki (h) |
1 h 0.5 h 0 € |
| materiaalin tuotanto | ääni ja salin kamerakuva (pieni kuva) taltioitu realiaikaisesti (luennoija tai tvt-tuki valvoo ja alustaa) | tvt-tuki (h) opettaja (h) ohjelmisto (€) |
0-2 h 2 h 0 € |
| materiaalin talletus | Helsingin yliopiston palvelin | levytila (MB) hinta (€) |
? 20 MB 0€ |
| materiaalin käyttö | käytön kesto | kursseja (lkm) aika (v) |
1 krt 0.5 v |
| materiaalin päivitys per käyttökerta | ei päivitysmahdollisuutta | opettaja (h) | 0 h |
| materiaalin käytön valmistelu | koodekin lataus | opettaja (h) opiskelija (h) |
0-1 h 0-1 h |
| opiskelu- ja opetuskäyttö | realiaikaisesti tai jälkeenpäin verkossa selaimen kautta, tarvitaan oikeat koodekit (IE + RealPlayer Enterprise) | opettaja (h) |
0 h 2 h |
| Vaihe | Tarkennus | Mitta | Arvo |
| lähtökohta | uusi kurssi suunniteltavana | ||
| materiaalin valmistelu | kurssirakenteen suunnittelu | opettaja (h) |
6 h |
| materiaalin tuotanto | PowerPoint kalvojen luonti | opettaja (h) ohjelmisto (€) |
12 h 0 € |
| materiaalin talletus | laitoksen oma palvelin | hinta (€) levytila (MB) |
0 € 1 MB |
| materiaalin käyttö | käytön kesto | kursseja (lkm) aika (v) |
10 krt 5 v |
| materiaalin päivitys per käyttökerta | kalvojen päivitys | opettaja (h) | 1 h |
| materiaalin käytön valmistelu | opettaja (h) opiskelija (h) |
0 h 0 h |
|
| opiskelu- ja opetuskäyttö | luento | opettaja (h) |
2 h 2 h 0 h |
Koulutuksen ehkä parhaimpana antina oli kokemukset erilaisten tvt-opetuskäytön työvälineistä. Pääosa välineistä oli ennestään tuttuja, mutta oli erittäin hyvä tutustua uusiin tapoihin hyödyntää niitä.
Käytimme koulutuksen aikana kolmea eri kurssialustaa (Oulun Optima, Helsingin WebCT ja Turun WorkMates). Oli hyvä itse käyttää niitä ja sillä tavoin saada tuntumaa erilaisiin alustoihin. Emme kuitenkaan käyttäneet alustojen kaikia piirteitä, vaan lähinnä keskusteluryhmiä, joten tarkempi alustojen vertailu tuolta osin jäi tekemättä. Joka tapauksessa, oli erittäin hyvä käyttää tahallaan erilaisia alustoja, vaikka niiden käytössä ehkä olikin joillakin ongelmia.
Chat-keskusteluja käytettiin roolipelin toteutusalustana. Tämä opetti kouriintuntuvasti muutaman asian. Ensinnäkin, roolipeli voi olla hyvä opetusmenetelmä, mutta sen käyttö vaatii ehkä vähän enemmän etukäteisvalmisteluja kuin mitä nyt oli tehty. Itse peli oli hyvin valmisteltu, mutta pelaajat eivät olleet ihan niin valmiita. Olisi ollut myös mukava tietää tarkemmin, miten ja millä resursseilla peli oli tehty. Toinen huomio chat-keskusteluista oli, että niiden käyttö on hankalaa, koska on liki mahdotonta löytää kaikille sopivaa yhteistä jutusteluaikaa. Selvästikin keskusteluryhmien käyttö on useimmiten parempi vaihtoehto, koska jokainen voi valita oman työaikansa joustavasti. Toisaalta, chat-jutustelu oli hyvin erilainen oppmistapahtuma. Asiat etenivät nopeasti ja perässä pysyminen oli aika stressaavaa. Oli myös ilmeistä, että keskustelulla oli välttämättä oltava vetäjä, koska muuten asiasta eksytään hyvin nopeasti. Lisäksi chat-jutustelu tuntuu niin auttamattomasti vanhanaikaiselta - miksi ihmeessä kommunikoisin realiaikaisesti näppäimistön avulla, kun voisin puhua ja nähdä keskustelukumppanini? Summa summarum, en usko että tulen käyttämään chat'iä missään ihan kohta suunnitellussa oppimistapahtumassa.
Yleinen verkossa tapahtuva oppimismuoto koulutuksessa oli pienehköissä ryhmissä tapahtuva verkkokeskustelu. Tämä onnistuikin yleensä aika hyvin. Keskustelun johtaminen oli hyvin huolella tehty ja jokaista eri vaihetta hyvin tahdittava. Jälleen olisi ollut mukava tietää, (a) kuinka verkkokeskustelujen vetäminen oikein tehtiin ja (b) paljonko erilaisia resursseja tähän kului.
Videokonferensseja kokeiltiin ns. megakonferensseissa, jotka eivät kuitenkaan mielestäni toimineet asian oppimismielessä niin hyvin. Yli 40 henkilön videokonferenssi on (a) vaikea toteuttaa ja (b) vaikea osallistujalle. Muista osallistujista ei juurikaan saanut tuntumaa, kun ei itse voinut valita, kehen päin katsoi. Olennaista olisi ollut kaikkien osallistujien yhtäaikainen näkyminen kaikille. Yhdensuuntaiseen kommunikointiin luento-opetuksen muotoisena systeemi toimi paremmin, mutta siihen tarkoitukseen on mielestäni saatavilla parempia työvälineitä. Joka tapauksessa oli erittäin hyödyllistä tutustua videkonferenssin mekanismiin ja käyttöön. Tässäkin kohtaa olisi ollut kiinnostavaa saada tietää, kuinka ja millä resursseilla megakonferenssi oikein rakennettiin ja mitä sen pystyssä pitäminen vaati.
Verkkokeskustelujen pohjana olleet kirjoitelmat oli tarkoitus tallettaa Oulun Optimaan, mikä varmaan olisi myöskin toiminut ihan hyvin. Itse katsoin paremmaksi tehdä kuitenkin oman verkkosivuston, joka vain linkitettiin Optimaan. Tällä tavoin kaikki kirjoitelmat säilyivät omassa hallinnassani, eikä minulla ollut mitään vaaraa niiden häviämisestä Optiman käyttäjätunnusten umpeutuessa.
Oman hankkeen vetämisessä oli ihan hyvä tutustua eri tavoin määritellyihin hankkeiden hallintaprosesseihin. Valmiiksi määritellyt prosessit antoivat kehikon, joihin oman hankkeen pystyi sitten "pudottamaan". Oma hankkeemme (Teija Kujalan kanssa) oli jo ennestäänkin niin selkeästi määritelty, että se oli hyvin helppo sijoittaa annettuihin kehikoihin, jolloin kehikkojen täyttämien lisäanti jäi aika pieneksi.
Oma hanke oli TieVie koulutuksen alkaessa ehkä liiankin isolla painoarvolla. Hanke piti olla määritelty jo ennen koulutuksen alkamista, joten helposti sai sellaisen mielikuvat, että hankkeen toteutukseen saisi konkreetista tukea koulutuksen aikana. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan oma hanke toimi lähinnä koulutuksen apuvälineenä. Koulutuksessa esiteltiin erilaisia hankkeiden arviointi ja läpivientitapoja, joita sitten oli kätevä käytännössä harjoitella kunkin itse määrittelemän oman hankkeen avulla. Ilman TieVie-koulutusta ainakaan meidän hankettamme tuskin olisi toteutettu ainakaan sen nykyisessä laajuudessa. Toisaalta, ainakin meidän hankkeemme toteutus jää pääosin TieVie koulutuksen jälkeen tehtäväksi, joten toivottavasti sen läpivientiin riittää intoa ja resursseja. Koulutuksen aikana hanketta ei kovin paljon ole ehtinyt toteuttamaan, koska koulutuksen muut osiot ovat olleet sen verran aikaa vieviä.
Lähiseminaarit olivat koulutuksen suurin anti. Niissä oli paljon esitelmiä, joista osa oli enemmän hyödyllisiä kuin muut. Varsinkin alkupuolen koulutuksessa pääpaino tuntui olevan kasvatustietelijöillä, joiden esityksen olivat lähinnä suunnattu ammattipedagoogeilla. Luonnontieteilijöille esitelmät olivat usein liian korkealentoisia ja liian kaukana käytännön opetustyöstä yliopistolla. Lähiseminaarien suurena etuna oli tietenkin verkostoituminen, jossa tutustui moneen muuhun opettajaan ja opettavaan organisaatioon Suomessa.