4.4 Yksilö ja ryhmä: tuottavuus, päätöksenteko

(Brown 5)

Joidenkin ryhmien tavoitteen toteutuminen on tavalla tai toisella mitattavissa. Tällaisten ryhmien kohdalla voidaan puhua tuottavuudesta.

Joidenkin ryhmien luonne on sellainen, ettei tulos ole mitatattavissa vaan kyse on valinnasta tai "tuomiosta" asiassa. Käytettävissä ei siis ole edes "oikein-väärin"-mittaa.

Ryhmän tuottavuudesta

• "Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa." Tarua vai totta?

• "esisosiaalipsykologinen" kysymys (Tripplett 1898): vaikuttaako pelkkä muiden läsnäolo yksilön suoritukseen ja jos vaikuttaa, miten vaikuttaa (kyseessä siis ei ole ryhmä vaan pelkkä muiden läsnäolo)
  • Tripplett:
    • havaitsi, että kilpapyöräilijän suoritus parani vertailtaessa tilanteita: kelloa vastaan – "jäniksiä" vastaan – todellinen kilpailu
    • kokeellisesti vahvisti ilmiön 9-12-vuotiailla lapsilla, jotka kelasivat kalastuskelaa (fishing reel)
  • ilmiötä tutkittiin paljon jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä
  • vaikuttaa!
  • yksi selitys on kilpailu, mutta vaikutus säilyy myös, vaikka kilpailullisuus poistetaan
  • Allport (1924) poisti kilpailun mutta säilytti muiden läsnäolon, tehtävät kertolaskusta ja sanojen tavutuksesta filosofisten käsitysten vasta-argumentteihin.
  • suoraviivaisissa ja yksinkertaisissa tehtävissä yksilön suoritus näyttää paranevan, monimutkaisissa ja uusia toimintatapoja edellyttävissä tehtävissä suoritus näyttää heikkenevän
  • sosiaalisen läsnäolon tällainen vaikutus on todettu hyvin monissa tutkimuksissa (yli 200, Bond et Titus 1983)
  • ilmiö väitetään todetun jopa eläimillä apinoista banaanikärpäsiin(!) (Zajonik 1956, 1980): muiden läsnäolo lisää yksilön varuillaanoloa (drive), hyökkää, pakene, tarkkaile, ..., jolloin totutut ja osatut asiat voidaan suorittaa tavanomaista tehokkaammin, mutta uusia käyttäytymis- ja ratkaisumalleja ei keksitä yhtä helposti kuin omassa rauhassa
  • olipa tuo biologinen selitys enemmän tai vähemmän pätevä, ihmisen sosiaaliseen ryhmäkäyttäytymiseen se on vielä aika köyhä malli

• muistellaan lukua 3.2 Ryhmäprosesseista:
  • tehtävätyyppejä on erilaisia: yhtenäinen ~ ositettava, maksimointitehtävä ~ optimointitehtävä,
  • yksilön panoksen suhde ryhmän tulokseen voi olla erilaisissa ryhmissä erilainen: additiivinen ~ harkinnanvarainen, disjunktiivinen ~ konjunktiivinen
  • fyysisissä suorituksissa ryhmän tulos vaikuttaa olevan pienempi kuin jäsenten yksittäisten suoritusten summa (additiivinen maksimointitehtävä) (muista "Ringelmannin efekti" köydenvedossa)

• Taylor et al. 1958, tutkimus "aivoriihestä" ("brainstorming"):
  • vertaillaan ryhmiä ja "tilastollisia ryhmiä" (= yksin toimivien yksilöiden joukkoja, joiden koko on sama kuin ryhmien)
  • ryhmän tuottamien ideoiden määrä oli noin kaksinkertainen verrattuna keskimääräiseen yksittäisten henkilöiden yksin tuottamien ideoiden määrään
  • "tilastollisten ryhmien" tuottamien (erilaisten) ideoiden yhteismäärä oli keskimäärin 68, kun todellinen ryhmä tuotti tällaisia vain keskimäärin 37
  • myös ideoiden laatu tulkittiin ylivoimaisesti paremmaksi tuossa "68"-porukassa

  • sama ilmiö on havaittu muissa tutkimuksissa!

  • suositus (Lamm et Trommsdorff 1973, Mullen et al. 1991):
    • "aivoriihimäinen" työ kannattaa organisoida siten, että ryhmän jäsenet ensin yksin kehittelevät joukon ideoita – ryhmässä ideoita sitten arvioidaan ja yhdistellään
  • (olisikohan tuossa itse asiassa jotakin opittavaa myös ohjelmistoprojektin johtajalle?)

• potentiaalisesta ja aktuaalisesta tuottavuudesta
  • Steinerin (1972) luokittelu ryhmätyöhön vaikuttavista tekijöistä: tehtävän asettamat vaatimukset, resurssit ja prosessi.
  • Steinerin oma kulinaarinen esimerkki:

  • tehtävän asettamat vaatimukset (task demands)
    • ryhmän tehtävänä on valmistaa hieno ateria
    • reseptikirja luettelee tarvittavat raaka-aineet, valmistusohjeet ja -säännöt

    • (kannattaa taas muistella niitä erilaisia tehtävätyyppejä: yhtenäinen ~ ositettava, maksimointitehtävä ~ optimointitehtävä ja toisaalta additiivinen ~ harkinnanvarainen, disjunktiivinen ~ konjunktiivinen)

  • resurssit
    • ruokakaapin sisältö, kokkien taito ja kunnianhimo

    • täydellisessä maailmassa ryhmän rerurssit vastaavat tehtävän asettamia vaatimuksia
    • tällöin ryhmä voi saavuttaa maksimituloksen, potentiaalisen tuottavuutensa
    • kokkausesimerkissä tätä voisi edustaa reseptikirjan huiman tyylikäs kuva ruoka-annoksesta (lisäykseni: ynnä tietysti maksimaalinen maukkaus, minkä brittikirjoittaja ymmärrettävistä syistä näkyy unohtaneen...;-)

    • additiivisessa tehtävässä ryhmän potentiaalinen tuottavuus on ryhmän jäsenten yksilöllisten potentiaalisten tuottavuuksien summa

    • disjunktiivisessa tehtävässä potentiaalinen tuottavuus tarkoittaa vain sitä, että ratkaisu löytyy (on-off-tilanne)
    • ratkaisun löytymisen todennäköisyys on sama kuin se, että ryhmästä löytyy ainakin yksi jäsen, joka osaa ratkaista tehtävän

  • prosessi
    • tässä kyse sitten on siitä varsinaisesta tekemisestä, siis vaikkapa juuri sen sen mainitun arerian kokkaamisesta
    • Brown toteaa, että hänen kokkaustaidoillaan tulos ei juuri koskaan saavuta reseptikirjan kuvan laatutasoa (taaskaan hän ei mainitse sanallakaan ruuan makua...;-)
    • saavutettu tulos on (ryhmän) aktuaalinen tuottavuus

    • useimmiten ryhmän aktuaalinen tuottavuus jää vähäisemmäksi kuin sen potentiaalinen suoritus, Steiner 1972:

        aktuaalinen tuottavuus = potentiaalinen tuottavuus - prosessin viat
      

    • Steiner siis pessimistisesti/realistisesti(?) uskoo, ettei ryhmä koskaan voi ylittää potentiaalista tuottavuuttaan
      (minä: vaan entäpä Talvisota sitten...;-)

    • prosessien mahdollisia vikoja/puutteita/ongelmia:
      • koordinaatio-ongelmat: aivoriihessä kaikki puhuvat ja kukaan ei kuuntele, keittiössä valkosipulien kuorija myöhästyy niiden optimaalisesta kattilaan heittoajasta, köydenvedossa nykäisyjä ei saada samanaikaisiksi, jne., jne...
      • ryhmän jäsenten välinen sosiaalinen dynamiikka: sosiaalinen vertailu, esim. aivoriihen jäsenet eivät halua olla kovin erilaisia kuin muut, ..., keittiössä ryhmän kaksi kokkia ovat kiinnostuneempia toisistaan kuin ruuanlaitosta, ..., "tuota tyyppiä minä en ainakaan auta, kun on niin koppava", tms...

      • muita mahdollisia syitä (ei enää Steineria):

      • on tutkien todettu (Diehl et Stroebe 1987), että jos aivoriihi on valvonnan ja/tai tarkkailun kohteena – olivat tarkkailijat sitten vertaisia tai asiantuntijoita – ryhmä tuottaa oleellisesti vähemmän ideoita kuin ilman valvontaa
        (en osaa perustellusti arvioida, olisiko tulos yleistettävissä muunlaisiin ryhmiin eikä Brown-peijakaskaan sitä kerro; mutu kuitenkin kiivaasti väittää, että tulos voisi vaikka ollakin yleistettävissä...;)
      • sosiaalinen laiskottelu (social loafing): on mahdollista, että ihminen ryhmässä yrittää vähemmän kuin yksin tehden (esim. köydenvetotestit)
      • on olemassa tutkimusnäyttöä, että ryhmän koon kasvaessa jäsenten into "antaa kaikkensa" vähenee
      • on olemassa ihan tutkimusnäyttöäkin myös siitä aika ilmeisestä ilmiöstä, että mitä tärkeämpi ryhmän tavoite on jäsenille, sitä vähemmän sosiaalista laiskottelua esiintyy
        (minä: ja hyvin monet laboratoriotutkimukset tarjoavat nimenomaan tehtäviä, joilla ei ole mitään todellista merkitystä koehenkilöille; voiko niistä siis päätellä paljonkaan nyt puheena olevasta ilmiöstä?)

• ovatko ryhmät siis turhia, jos kerran aktuaalinen tuottavuus <= potentiaalinen tuottavuus
  • (edellä esittämäni epäilys ei siis tainnutkaan olla aivan perusteeton...:-)

  • Steinerin ja kumppaneiden näkemys on aika individualistinen:
    • ryhmän tuottavuus johdetaan suoraan yksilöiden erillisistä tuottavuuksista, joiden yhdistämistä vaivaavat erilaiset "haitat"
    • yksilöiden ajatellaan minimoivan vaivojaan ja maksimoivan hyötyjään
    • joissakin tehtävätyypeissä näin varmasti on, vaan tuskinpa kaikissa

  • ryhmän jäsenyys voi johtaa yksilöiden motivaation lisääntymiseen sosiaalisista syistä, joita ei voi päätellä yksilöistä yksilöinä
    (minä: "kokonaisuus voi olla enemmän kuin osiensa summa")

  • valtaosa tutkimuksista, jotka tukevat ryhmätyön "vikoja" on tehty triviaaleista ja tarkoitukesettomista tehtävistä (en malta olla lainaamatta suoraan Karau et Williamsia, 1993 (Brown s. 185), koska he sen niin tyylikkäästi muotoilevat):
    "clapping, shouting, brainstorming new uses to everyday objects, monitoring TV screens for the appearance of random visual signals, pumping air with a hand-held rubber bulb and rope pulling"
  • lähes pelkästään additiivisia maksimointitehtäviä
  • osallistujien motivaation ei voi olettaa olevan kovin suuri...

  • on paljon (tutkimus-)näyttöä, että monimutkaisemmissa tehtävissä, jotka vaativat jäsenten välistä toimien yhteensovittamista yms., ryhmätyö todellakin voi lisätä tuottavuutta (mikä ei toki ole mikään yllätys)

  • syitä mahdolliseen tehostumiseen:
    • jos ryhmän tavoite on ryhmälle tärkeä, jäsen voi pyrkiä kompensoimaan heikomman jäsenen puutteita tekemällä itse enemmän ja paremmin
    • sosiaalisen vertailun prosessi voi saada heikomman pyrkimään parempien tasolle – edellytys on, ettei tasoero ole liian suuri
    • jos ryhmän jäsenet ovat keskenään liian samanlaisia tai liian erilaisia ylläkuvattua tendenssiä ei helposti synny (!!)
      (olisikohan tässä taas projektinjohtajalle jotakin opittavaa)

    • "oikeat" ryhmät poikkeavat kokeiden tilapäisesti kootuista koekaniinijoukkioista; todelliset ryhmät määrittelevät – enemmän tai vähemmän – jäsenten sosiaalista identiteettiä ja voivat olla tärkeitä jäsenilleen myös tästä syystä, ei pelkästään tavoitteen mahdollisen tärkeyden takia
    • tällöin jäsenten itsearvio määräytyy (osaltaan) menestyksestä ryhmässä => motivaatio tehdä asiat hyvin lisääntyy

Päätöksenteko ryhmässä

• ryhmän tehtävänä voi olla päätöksenteko asiassa, jossa on vaihtoehtoja, joita ei voida vertailla käsittein "oikein", "enemmän", tms. – ei ole siis yksiselitteistä oikeaa ratkaisua tai mitattavaa suoritustasoa: minne lomalle ensi kesänä, syyllinen vai syytön, onko Malmin lentokenttä hävitettävä, maalataanko talo punaiseksi vai siniseksi, ...
• ryhmän jäsenillä on omat subjektiiviset suosikkinsa subjektiivisin painotuksin
• miten ja millaisella dynamiikalla ryhmä päätyy ratkaisuun?

• 1960-luvulle saakka yleisesti uskottiin, että ryhmän päätös yleensä suurin piirtein vastaa jäsenten käsitysten keskiarvoa
• ensimmäisissä laboratoriokokeissa (näissä tutkittiin kauppatieteiden opiskelijoiden riskisijoitushalukkuutta) kuitenkin havaittiin sellainen tendenssi, että ryhmäpäätökset tyypillisesti poikkesivat jäsenten keskiarvosta suuremman riskin ottamisen suuntaan

• ilmiö sittemmin vahvistettiin lukuisissa laboratoriokokeissa:
  • polarisaatio: ryhmän päätös poikkeaa jäsenten keskiarvosta jonkin äärimmäisyyden suuntaan; edellisen esimerkin tapauksessa jotkin olosuhteet siis voivat kääntää poikkeaman keskiarvosta myös riskin minimoinnin suuntaan
  • mitä äärimmäisempi ryhmä käsityksissään alunperin on, sitä äärimmäisempi on myös ryhmän päätös
  • "vastakohtien polarisaatio"(?) [en ole varma, ymmärsinkö tämän, alla Brownin antama esimerkki, Moscovici et Wallach 1969]:
    • ranskalalaisten koululaisten ryhmiä, vertailtavana de Gaulle ja Yhdysvallat, vuosi siis 1969!
    • jo alunperin kaikki melko pro-Gaulle ja anti-USA
    • ryhmäpohdinnan jälkeen ryhmät entistä enemmän pro-Gaulle ja anti-USA

    • muissa tutkimuksissa sama ilmiö on havaittu mm. seuraavissa ryhmäpäätöksen tapauksissa: oikeuden lautamiehet, uhkapelipäätökset, autokineettisten ilmiöiden arviointi, fyysisen viehättävyyden ja vetovoiman arviointi, ...

• on perusteltua syytä uskoa, että kyseessä on todellinen ilmiö (Brown s. 199)
• ongelma on vain siinä, että ilmiö on havaittu nimenomaan laboratoriokokeissa, joissa ryhmät ovat olleet enemmän tai vähemmän satunnaisia, tehtävä uusi ja ainutkertainen, lopputulos merkityksetön "oikeassa elämässä", ...
• todellisten ryhmien päätöksentekoa ei ole paljon onnistuttu tässä suhteessa tutkimaan ja sekin vähä, mitä on, ei ole merkittävästi vahvistanut ilmiön todellisuutta

• mahdollisia syitä ja selityksiä polarisaatioon:
  • sosiaalinen vertailu: inhimillisistä syistä pyritään olemaan samanlaisia kuin "vähän ylemmät" ja/tai "vähän paremmat" (ks. edelliset luvut)
  • suostuttelu: usein ryhmässä on niitä, jotka "tietävät paremmin" (tai siltä ainakin näyttää) ja jotka osaavat perustella ja vakuutella toisia paremmin
  • samaistuminen "prototyyppijäseneen": ryhmän jäsenillä on mielikuva, millainen on "oikea ryhmän jäsen", millaisia arvoja ja arvostuksia "minulla kuuluu olla", kun olen ryhmän jäsen

• päätöksen laadusta
  • vaikka kyseessä ei ole mitattava tulos tai oikein-väärin-tapaus, päätöksen laatua voidaan arvioida sen seurausten perusteella

  • esimerkki USA:n poliittisen johdon päätöksistä 1940-1980 (Janis 1982): huonoja päätöksiä syntyy, kun
    1. ryhmä on hyvin yhtenäinen
    2. ryhmä on eristetty ulkopuolisesta informaatiosta
    3. päätöksentekijät eivät systemaattisesti tutki vaihtoehtoja ja niiden mahdollisia hyötyjä
    4. ryhmällä on jokin ulkoinen paine tehdä päätös kiireesti
    5. ryhmää johtaa hyvin päättäväinen autoritäärinen johtaja
  • (tästä varmaankin sopii ottaa opiksi, että noiden ominaisuuksien negaatiot voisivat edesauttaa hyvien päätösten syntymistä)

  • ryhmäajattelu (groupthink) (joukkomieli?):
    "Ryhmäajattelussa jokainen ryhmän jäsen yrittää sopeuttaa mielipiteensä muun ryhmän ajattelun mukaiseksi. Yleisesti tämä näyttää olevan järkevä lähestysmistapa, mutta saattaa johtaa tilanteeseen, jossa ryhmä päättää yhteisesti toimenpiteestä, josta jokainen yksilö olisi ilman ryhmää päättänyt toisin. Yksi kuuluisa esimerkki ryhmäajattelusta on Abilenen paradoksi, jossa perhe lähtee automatkalle, jolle kukaan ei haluaisi lähteä, mutta jokainen ajattelee muiden haluavan lähteä. Ryhmäajattelu syntyy helposti tilanteessa, jossa ryhmän jäsenet eivät jaksa selvittää päätöksen teon kannalta tärkeitä taustaolettamuksia. Ryhmäajattelu korostuu erityisesti kriisitilanteissa." (Wikipedia)

  • Abilenen paradoksi (4:10, YouTube)

  • yhtenäisyys ei väistämättä huononna päätöksen laatua – on havaittu myös päinvastaista
  • johtajan rooli ja toiminta on keskeisin päätöksen laatuun vaikuttava tekijä (Brown); hän voi mm. pyrkiä varmistamaan äskeisen luettelon negaatioita ...