Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

Tietoa laitoksesta:

 

Opetusohjelma, kevätlukukausi 2005

HUOM! VÄLTÄ TURHIA ILMOITTAUTUMISIA, PERUUTA VARAUKSESI JOS SUUNNITELMASI MUUTTUVAT
- Laitos pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan mukauttamaan opetustarjontaansa kysyntää vastaavaksi. Tämän edellytyksenä on, että ilmoittautumisjärjestelmän tiedot vastaavat todellista tarvetta. Turhien ilmoittautumisten määrä on viime vuosina kasvanut mittoihin, joka alkaa tehdä järkevän suunnittelun mahdottomaksi.
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen perus- ja aineopintojen kurssien suoritusta voi yrittää suorittaa luentokurssimuotoisesti harjoituspaikan varaamalla vain kahdesti. Yrityskerraksi tulkitaan ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu kurssikohtaiseen määräaikaan mennessä, yleensä ensimmäisen harjoitusviikon loppuun mennessä. Kurssin luennoija voi perustellusta syystä myöntää oikeuden lisäyritykseen. Ennen syksyä 2002 tehtyjä yrityksiä ei lasketa sääntöä sovellettaessa. Erilliskokeilla suorittamiseen ei liity rajoituksia.
Muista, että turhat ilmoittautumiset vievät paikan joltakin toiselta opiskelijalta, jolle kurssipaikka voi olla hyvinkin tärkeä. Se joku voi joskus olla Sinä.

Yleistä

Opetus ja kokeet järjestetään pääsääntöisesti tietojenkäsittelytieteen laitoksella Kumpulan kampuksella Exactum-rakennuksessa (Gustaf Hällströmin katu 2 b). Kurssikokeita voidaan järjestää myös muissa yliopiston tiloissa Kumpulassa tai keskustassa.

Ilmoittautuminen

  • Ensimmäisen periodin ja koko lukukauden kestäville kursseille
    • Pääaineopiskelijoiden ILMOITTAUTUMINEN ALKAA TIISTAINA 9.1.2007 klo 9:00 alkaen.
    • Sivuaineopiskelijoiden ILMOITTAUTUMINEN ALKAA KESKIVIIKKONA 12.1.2005 klo 9:00 alkaen.
  • Toisen periodin kursseille
    • Pääaineopiskelijoiden ilmoittautuminen jälkimmäisen periodin kursseille alkaa TIISTAINA 22.2.2005 klo 9:00.
    • Sivuaineopiskelijoiden ilmoittautuminen jälkimmäisen periodin kursseille alkaa KESKIVIIKKONA 23.2.2005 klo 9:00.

Loppulukukauden kurssien yhteydessä on maininta myöhäisemmästä ilmoittautumisajasta.

Pääaineopiskelijoiksi katsotaan myös lukioyhteistyöhön liittyvät opiskelijat, muuntokoulutettavat ja erillisopintojen suoritusoikeuden omaavat opiskelijat.

Pääsääntöisesti luentokursseille, seminaareihin, työryhmiin ja erilliskokeisiin ilmoittaudutaan www-pohjaisella ilmoittautumisjärjestelmällä.

Osaan kursseista ilmoittaudutaan sähköpostitse tai hakulomakkeen avulla (näistä maininta kurssin yhteydessä). Tarkemmat ilmoittautumisjärjestelmän käyttöohjeet ovat www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/opiskelu/ohjeet/ilmo-ohje.html .

Luentokurssit

Luentokursseille on ilmoittauduttava viimeistään ensimmäisen luentoviikon aikana ellei kurssin kohdalla ole muuta mainittu.

Erilliskokeisiin on ilmoittauduttava viimeistään koetta edeltävän viikon maanantaina. erilliskokeet löytyvät www-sivulta http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssikokeet liittyvät suoraan luentokurssiin, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua. kurssikoeaikataulu on www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssien sisältö kirjallisuusviitteineen ja kokeita koskevat määräykset ilmenevät kurssikuvauksista:

Kokeeseen osallistuvalla on oltava mukanaan opiskelijakortti tai muu henkilöllisyystodistus. Jokaisen kokeeseen osallistuvan on koetilaisuudessa kirjoitettava nimensä riveittäin kiertävään nimilistaan. Koepaperit on varustettava täydellisellä nimellä, henkilötunnuksella tai opiskelijanumerolla, kurssin nimellä, nimikirjoituksella ja sivunumeroinnilla.

Työryhmät

Työnsä aikaisemmin keskeyttänyt opiskelija ei saa ilmoittautua suoraan uuteen ryhmään, vaan hänen on ilmoittauduttava ko. kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmään. Työryhmiin voi ilmoittautua aina ryhmän alkamispäivään saakka, jolloin ilmoittautumisaika päättyy.

Ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu 48 tuntia ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumiskertaa, on sitova. Sitovasti ilmoittautunut opiskelija, joka ei saa työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, ei voi jatkossa enää ilmoittautua suoraan mihinkään ryhmään, vaan joutuu ilmoittautumaan keskeyttäjien jonon kautta.

Työryhmä täytetään ensimmäisen tilaisuuden alussa läsnäolevista opiskelijoista (huom! Ohjelmoinnin harjoitustyössä ja Tietokantasovellusten harjoitustyössä ensimmäinen kokoontuminen on ensimmäisen yhteisen luennon jälkeen). Etusijalla ovat varsinaiseen ryhmään ja varsinaiseen jonotusryhmään ilmoittautuneet. Jos ryhmässä on tilaa, siihen otetaan ensin kurssin varsinaisesta jonotusryhmästä ja sitten kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmästä läsnäolevia opiskelijoita siinä järjestyksessä, missä he ovat ilmoittautuneet jonotusryhmään. Näin ollen opiskelijan on välttämättä oltava läsnä työryhmän ensimmäisellä kokoontumiskerralla heti sen alkaessa, muuten hän menettää työryhmäpaikkansa.

Työryhmä voidaan peruuttaa, mikäli ryhmä jää liian pieneksi. Opiskelijat, joiden työryhmä peruuntuu, pyritään sijoittamaan rinnakkaisryhmiin.

Kevään 2005 opetus

Cum laude approbatur

 

581390-4 Tietokone työvälineenä (sivuaineopiskelijoille) (2 ov)

Luennot: Aman. Juhani Haavisto 17.01.-16.02. MA, KE 10-12 CK112

Harjoitusryhmät: 14.01.- 02.03.
 
1. Tuntiop. Veli-Matti Kujala, Tuntiop. Mika Timonen 24.01.-25.02. MA 12-15 B221   Perusryhmä
2. Tuntiop. Juho Iso-Markku, Tuntiop. Veli-Matti Kujala 24.01.-25.02. TI 10-13 B221   Perusryhmä
3. Tuntiop. Juho Iso-Markku, Tuntiop. Ismo Puustinen 24.01.-25.02. KE 16-18 B221   Edistyneiden ryhmä
4. Tuntiop. Kirsi Jokisalo, Tuntiop. Ismo Puustinen 24.01.-25.02. PE 12-15 B221   Perusryhmä
5. Aman. Juhani Haavisto 24.01.-25.02. PE 12-14 B121   In English
6.   Ei harjoituksia -ryhmä
7. 15.02. TI 9-10 B221, 17.02. TO 10-12 B221, 21.02. MA 10-12 B221, 22.02. TI 9-10 B221, 23.02. KE 12-15 B221, 24.02. TO 9-12, TO 12-14, TO 17-19 B221, 25.02. PE 10-12, PE 15-18 B221, 01.03. TI 8-10, TI 10-13, TI 13-17 B221, 02.03. KE 9-12 BK107   Neuvontapäivystykset
 

581328-9 Introduction to Databases (2 cu)

Lectures: Leht. Harri Laine 18.01.-22.02. TI 10-12 D122

Lectures and practice sessions are given in English! The meeting time and place for the practise group will be decided later.

Exercise sessions: -
 
1. Tuntiop. Ahti Nurminen 27.01. TO 18-20 CK109  
 

581328-9 Tietokantojen perusteet (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Teija Kujala 17.01.-21.02. MA 12-14 A111

Kurssi on tarkoitettu erityisesti pääaineopiskelijoille.

Harjoitusryhmät: 24.01.- 04.03.
 
1. Tuntiop. Timo Tuominen 24.01.-04.03. KE 16-18 B222  
2. Tuntiop. Mikko Heimola 24.01.-04.03. TO 8-10 CK111   Ryhmä on peruutettu!
3. Tuntiop. Mikko Heimola 24.01.-04.03. TO 10-12 CK111  
4. Tuntiop. Timo Tuominen 24.01.-04.03. TO 12-14 CK107  
5. Tuntiop. Olli Alm 24.01.-04.03. PE 10-12 DK117  
6. Tuntiop. Olli Alm 24.01.-04.03. PE 14-16 DK117  
 

581327-6 Johdatus sovellussuunnitteluun (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Juha Gustafsson 15.03.-29.04. TI 10-12 B123

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Juha Gustafsson 21.03.-06.05. MA 10-12 DK110, TO 10-12 DK116  
2. Tuntiop. Juha Gustafsson 21.03.-06.05. MA 16-18 DK110, TO 16-18 C220  
3. Tuntiop. Joni Salmi 21.03.-06.05. TI 8-10 DK110, PE 8-10 C220  
4. Tuntiop. Joni Salmi 21.03.-06.05. TI 12-14 DK110, PE 12-14 C220  
 

581325-0 Ohjelmoinnin perusteet (3 ov)

Luennot: Yonleht. Tomi Pasanen 18.01.-09.03. TI 14-16, KE 12-14 B123

Harjoitusryhmät: 24.01.- 18.03.
 
1. Tuntiop. Johan Brunberg 24.01.-18.03. TI 10-12 B119  
2. Tuntiop. Risto Saarelma 24.01.-18.03. TI 12-14 B119  
3. Tuntiop. Risto Saarelma 24.01.-18.03. KE 14-16 B119  
4. Tuntiop. Johan Brunberg 24.01.-18.03. TO 10-12 B119  
5. Tuntiop. Samuli Kaipiainen 24.01.-18.03. TO 12-14 B119  
 

581326-3 Java-ohjelmointi (2 ov)

Luennot: Yonleht. Tomi Pasanen 15.03.-27.04. TI 14-16, KE 12-14 B123

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Johan Brunberg 21.03.-06.05. TI 10-12 B119  
2. Tuntiop. Risto Saarelma 21.03.-06.05. TI 12-14 B119  
3. Tuntiop. Risto Saarelma 21.03.-06.05. KE 14-16 B119  
4. Tuntiop. Johan Brunberg 21.03.-06.05. TO 10-12 B119  
5. Tuntiop. Samuli Kaipiainen 21.03.-06.05. TO 12-14 B119  
 

581305-6 Tietokoneen toiminta (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Päivi Kuuppelomäki 14.03.-27.04. MA 12-14, KE 10-12 A111

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Kimmo Simola 21.03.-06.05. TI 14-16 CK107  
2. Tuntiop. Päivi Kuuppelomäki 21.03.-06.05. KE 12-14 CK107   In English
3. Tuntiop. Kimmo Simola 21.03.-06.05. TO 12-14 CK107  
4. Tuntiop. Antti Vähäkotamäki 21.03.-06.05. TO 14-16 B119  
5. Tuntiop. Antti Vähäkotamäki 21.03.-06.05. TO 16-18 B119  
6. Tuntiop. Päivi Kuuppelomäki 21.03.-06.05. PE 10-12 CK107  
7. Tuntiop. Päivi Kuuppelomäki 21.03.-06.05. PE 12-14 CK107  
 

581330-2 Ohjelmoinnin ja laskennan perusmallit (2 ov)

Luennot: Yonleht. Matti Luukkainen 18.01.-24.02. TI, TO 10-12 A111

Harjoitusryhmät: 24.01.- 04.03.
 
1. Tuntiop. Harri Mansikka 24.01.-04.03. TI 12-14 C221  
2. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 24.01.-04.03. TI 14-16 CK107  
3. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 24.01.-04.03. KE 12-14 DK116  
4. Tuntiop. Jouni Siren 24.01.-04.03. KE 14-16 DK116   Ryhmä on peruutettu!
5. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 24.01.-04.03. KE 16-18 CK107  
6. Tuntiop. Harri Mansikka 24.01.-04.03. TO 12-14 DK116  
7. Tuntiop. Jouni Siren 24.01.-04.03. PE 10-12 DK116  
8. Tuntiop. Krishnan Narayanan 24.01.-04.03. PE 9-12 DK118   In English
 

581333-1 Tietoliikenne I (2 ov)

Luennot: Lab.ins. Auvo Häkkinen 17.01.-23.02. MA 10-12, KE 12-14 A111

Harjoitusryhmät: 24.01.- 04.03.
 
1. Lab.ins. Auvo Häkkinen 24.01.-04.03. TI 10-12 CK107  
2. Tuntiop. Antti Vähäkotamäki 24.01.-04.03. TI 14-16 DK117  
3. Tuntiop. Päivi Kuuppelomäki 24.01.-04.03. KE 10-12 CK107  
4. Tuntiop. Pauli Miettinen 24.01.-04.03. KE 14-16 CK107   (Possibly in English)
5. Lab.ins. Auvo Häkkinen 24.01.-04.03. TO 10-12 CK107  
6. Tuntiop. Antti Vähäkotamäki 24.01.-04.03. TO 16-18 CK107  
7. Tuntiop. Päivi Kuuppelomäki 24.01.-04.03. PE 10-12 CK107  
8. Tuntiop. Pauli Miettinen 24.01.-04.03. PE 12-14 CK107  
 

58131-8 Tietorakenteet (4 ov)

Luennot: Prof. Matti Nykänen 17.01.-13.04. MA, KE 14-16 B123

Harjoitusryhmät: 24.01.- 22.04.
 
1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 24.01.-22.04. MA 12-14 CK107  
2. Tuntiop. Mikko Heimola 24.01.-22.04. TI 14-16 CK111  
3. Tuntiop. Mikko Heimola 24.01.-22.04. TI 16-18 CK111  
4. Tuntiop. Jouni Siren 24.01.-22.04. KE 12-14 CK111  
5. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 24.01.-22.04. TO 12-14 CK111  
6. Tuntiop. Jouni Siren 24.01.-22.04. TO 14-16 CK111  
7. Tuntiop. Jouni Siren 24.01.-22.04. PE 12-14 CK111   Ryhmä peruutetaan!
 

581334-4 Tietokannan hallinta (2 ov)

Luennot: Leht. Harri Laine 14.03.-27.04. MA 10-12, KE 12-14 A111

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 21.03.-06.05. TI 12-14 CK107  
2. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 21.03.-06.05. TI 14-16 B119  
3. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 21.03.-06.05. KE 16-18 CK107  
4. Tuntiop. Mikko Heimola 21.03.-06.05. TO 8-10 CK111   (Possibly in English)
5. Tuntiop. Mikko Heimola 21.03.-06.05. TO 10-12 CK111  
6. Tuntiop. Olli Alm 21.03.-06.05. PE 10-12 B119  
7. Tuntiop. Olli Alm 21.03.-06.05. PE 14-16 B119  
 

58110-3 Tieteellisen kirjoittamisen kurssi (4 ov)

Luennot: Yonleht. Jaakko Kurhila 17.01.-28.02. MA 12-14 CK112

Harjoitusryhmät: 17.01.- 13.05.
 
1. Tuntiop. Ilkka Autio 17.01.-13.05. MA 16-18 A307  
2. Leht. Anni Rytkönen 20.01. TO 14-16 A219, 16.02. KE 14-16 A218  
3. Ass. Satu Eloranta 17.01. MA 14-16 C130  
4. Ass. Tommi Mononen 18.01.-10.05. TI 10-14 C132, 21.02. MA 10-14 C131  
5. Tuntiop. Juha Gustafsson 18.01. TI 12-14 C130, 24.01.-10.05. TI 14-16 C130, PE 12-14 A319  
6. Leht. Arto Wikla 19.01. KE 14-16 C130, 09.02. KE 12-16 DK118, 16.03. KE 12-16 DK118, 20.04. KE 12-16 DK118  
7. Ass. Jukka Viljamaa 17.01. MA 9-12 CK109, 21.03. MA 9-12 CK109, 11.04. MA 9-12 CK109  
8. Tuntiop. Päivi Kuuppelomäki 17.01. MA 14-16 A218, 24.01. MA 14-16 A219, 31.01. MA 14-16 A219, 07.03. MA 14-16 A219, 11.04. MA 14-18 C220  
9. Tuntiop. Patrik Hoyer 18.01. TI 12-14 CK109  
10. Ass. Liisa Marttinen 17.01. MA 14-16 C132, 24.01.-10.05. MA 8-10 C132  
11. Tuntiop. Miro Lehtonen 19.01. KE 14-16 CK109, 26.01. KE 14-16 A319, 09.02. KE 14-16 A319  
12. Petteri Sevon  
 

581259-4 Ohjelmistotuotanto (3 ov)

Luennot: Yonleht. Juha Taina 18.01.-11.03. TI, PE 10-12 B123

The group 6 is for foreign students (in english). The meeting time will be decided later.

Harjoitusryhmät: 24.01.- 18.03.
 
1. Tuntiop. Joni Salmi 24.01.-18.03. TI 8-10 CK107  
2. Tuntiop. Joni Salmi 24.01.-18.03. TI 12-14 CK107  
3. Tuntiop. Jenni Valorinta 24.01.-18.03. TI 14-16 B119  
4. Tuntiop. Jenni Valorinta 24.01.-18.03. TO 12-14 DK117  
5. Tuntiop. Joni Salmi 24.01.-18.03. PE 12-14 C221  
6.  
 

581260-4 Ohjelmistotuotantoprojekti (6 ov)

Luennot: Yonleht. Juha Taina

Ryhmien (poislukien ryhmä 2) kokoontumisajat sovitaan ensimmäisellä tapaamiskerralla.

Harjoitusryhmät: 10.01.- 30.05.
 
1. Tuntiop. Marianne Korpela 24.01.-09.03. KE, PE 8-10 CK109, 27.01. TO 8-10 A219, 28.01. PE 12-14 A219, 02.03. KE 10-12 CK109, 11.03.-18.03. PE 10-12 DK118, 16.03. KE 9-12 A219, 23.03.-06.05. KE 10-12 CK108, 01.04.-06.05. PE 10-12 C220  
2. Tuntiop. Vesa Vainio 24.01.-30.05. MA 14-16 CK108, KE 14-16, PE 10-12 CK109, 31.01. MA 16-18 CK108, 03.02. TO 10-12 CK108, 14.02. MA 14-16 CK109, MA 16-18 CK108, 17.02. TO 10-12 CK108, TO 10-12 DK118  
3. Tuntiop. Juha Gustafsson 26.01. KE 10-12 CK109, 28.01.-10.05. PE 16-18 CK109, 01.03.-10.05. TI 17-19 CK109  
4. Tuntiop. Antti Tevanlinna 31.01.-06.05. TI 8-10 CK109, 31.01.-25.02. TO 10-12 C131, 03.03.-06.05. TO 10-12 CK109  
5. Tuntiop. Jenni Valorinta 10.01. MA 10-12 A219, 12.01. KE 16-18 A219, 17.01.-31.05. TI, TO 10-12 A219, 14.03. MA 14-16 A219  
6. Tuntiop. Kimmo Simola 21.01. PE 16-18 A219, 01.02.-01.03. TI 16-18 A307, 01.02.-04.03. PE 15-17 A307, 14.02. MA 10-14 A218, 08.03.-30.05. TI 16-18, PE 15-17 A219  
7. Tuntiop. Hannu Räisänen 25.01. TI 10-12 A218, 28.01.-11.03. TI 10-12, PE 14-16 A218  
8. Tuntiop. Topias Marttila 26.01. KE 8-10 A219, 28.01. PE 10-12 A219, 31.01.-10.05. MA 15-17 CK107, PE 8-10 C130  
9. Tuntiop. Pekka Simola 28.01. PE 12-14 C220, 31.01.-30.05. TI 10-12 A319, PE 12-14 A318  
10. Tuntiop. Sampo Yrjänäinen 10.01.-06.05. PE 10-12 A218, 17.01.-06.05. TI 14-16 A218, 24.01. MA 10-12 A219, 31.01. MA 10-12 C220, 10.03. TO 14-16 A219  
 

58160-8 Ohjelmoinnin harjoitustyö (1. periodilla) (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Jaakko Saaristo 17.01. MA 18-20 CK112, 18.01. TI 18-20 CK112

Harjoitusryhmät: 18.01.- 28.02.
 
1. Tuntiop. Riikka Kaven 24.01.-28.02. MA 10-14 CK109  
2. Tuntiop. Pekka Simola 24.01.-28.02. MA 12-16 C132  
3. Tuntiop. Aki Korpua 18.01.-22.02. TI 14-18 CK109  
4. Tuntiop. Riku Hyppänen 19.01.-16.02. KE 16-20 CK109, 02.03. KE 16-20 CK109  
5. Tuntiop. Jaakko Nenonen 20.01.-24.02. TO 10-14 CK109  
6. Tuntiop. Jaakko Saaristo 21.01.-25.02. PE 12-16 CK108   (Possibly in English)
7. Tuntiop. Jaakko Nurro 21.01.-25.02. PE 12-16 CK109  
 

58160-8 Ohjelmoinnin harjoitustyö (2. periodilla) (2 ov)

Luennot: Tuntiop. Jaakko Saaristo 14.03. MA 18-20 CK112, 16.03. KE 18-20 CK112

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 15.03.- 29.04.
 
1. Tuntiop. Jari Suominen 15.03.-26.04. TI 14-18 C132  
2. Tuntiop. Riku Hyppänen 16.03.-27.04. KE 16-20 CK109  
3. Tuntiop. Jaakko Nenonen 17.03.-28.04. TO 10-14 C132  
4.   Ryhmä peruutettu!
5. Tuntiop. Jaakko Saaristo 18.03.-29.04. PE 12-16 CK108  
 

581329-2 Tietokantasovellusten harjoitustyö (1. periodilla) (2 ov)

Luennot: Yonleht. Pirjo Moen, Tuntiop. Jenni Valorinta 17.01. MA 16-18 CK112, 31.01. MA 16-18 CK112

Harjoitusryhmät: 17.01.- 25.02.
 
1. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi 17.01.-22.02. MA, TI 16-18 C130, 15.02. TI 16-18 CK108  
2. Tuntiop. Jenni Valorinta 19.01.-23.02. KE 14-18 C131  
3. Tuntiop. Turjo Tuohiniemi 21.01.-25.02. PE 10-14 C130, 18.02. PE 10-12 CK108   (Possibly in English)
 

581329-2 Tietokantasovellusten harjoitustyö (2. periodilla) (2 ov)

Luennot: Yonleht. Pirjo Moen, Tuntiop. Jenni Valorinta 14.03. MA 16-18 CK112, 04.04. MA 16-18 B221

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 14.03.- 03.05.
 
1. Tuntiop. Olli Jokinen 14.03.-25.04. MA 16-20 CK109  
2. Tuntiop. Jouni Kuisma 15.03.-26.04. TI 10-14 CK109  
3. Tuntiop. Sampo Yrjänäinen 22.03.-03.05. TI 16-20 CK108  
4. Tuntiop. Mikko Olin 16.03.-27.04. KE 10-14 CK109  
5. Tuntiop. Ahti Nurminen 17.03.-28.04. TO 10-14 C131  
6. Tuntiop. Mika Timonen 17.03.-28.04. TO 12-16 CK109  
7. Tuntiop. Kimmo Simola 18.03.-29.04. PE 12-15 A219  
 

58161-5 Tietorakenteiden harjoitustyö (1. periodilla) (2 ov)

Ryhmässä 3 harjoitustyön voi tehdä myös kielillä Scheme, Standard ML tai Ocaml (Javan, C:n ja C++:n lisäksi).

Harjoitusryhmät: 17.01.- 04.03.
 
1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 17.01.-24.02. MA 14-17 C221, TO 14-17 CK109  
2. Tuntiop. Olaf Laczak 18.01.-24.02. TI 14-16, TO 12-16 CK108  
3. Tuntiop. Vesa Karvonen 19.01.-25.02. KE 12-16, PE 12-14 C132  
4. Tuntiop. Jouni Siren 26.01.-04.03. KE 14-17 C130, PE 12-15 C131  
 

58161-5 Tietorakenteiden harjoitustyö (2. periodilla) (2 ov)

Ilmoittautuminen alkaa 22.2. Ryhmässä 4 harjoitustyön voi tehdä myös kielillä Scheme, Standard ML tai Ocaml (Javan, C:n ja C++:n lisäksi).

Harjoitusryhmät: 14.03.- 29.04.
 
1. Tuntiop. Janne Rinta-Mänty 14.03.-28.04. MA, TO 14-17 C130  
2. Tuntiop. Olaf Laczak 15.03.-28.04. TI 14-16, TO 12-16 CK108   (Possibly in English)
3. Tuntiop. Pauli Miettinen 15.03.-29.04. TI 14-16, PE 12-16 CK109  
4. Tuntiop. Vesa Karvonen 16.03.-29.04. KE 12-16, PE 12-14 C132  
 

Cum laude approbatur /valinnaiset opintojaksot

 

58127-1 C-ohjelmointi (2 ov)

Luennot: Ass. Liisa Marttinen, Yonleht. Tiina Niklander 25.01. TI 12-16 D122, 22.02. TI 12-16 D122, 22.03. TI 12-16 D122, 26.04. TI 12-16 DK116

Huom! Luentosali on vaihtunut! Kurssi pidetään verkkokurssina, rajoitettu osanotto.

 

581391-7 Käyttöliittymät (4 ov)

Luennot: Yonleht. Antti Latva-Koivisto, Yonleht. Sari A. Laakso 25.01.-15.03. TI 12-14, TO 10-12 B123

Kurssille ilmoittautumista varten vaaditaan, että täytät perustelulomakkeen, joka löytyy sivulta <a href="http://www.cs.helsinki.fi/u/alatvako/kl-2005/ilmo.html"> http://www.cs.helsinki.fi/u/alatvako/kl-2005/ilmo.html</a>. Osallistujavalinta tehdään perustelulomakkeella annettujen tietojen perusteella. Ilmoittautuminen päättyy ma 17.1. klo 12.00. Kurssille mahtumisesta ilmoitetaan osallistujille sähköpostitse ke 19.1. klo 16 mennessä

Harjoitusryhmät: 07.02.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Sami Nikander 31.01.-06.05. TI 10-12 C221  
2. Tuntiop. Sami Nikander 31.01.-06.05. TI 14-16 C221  
3. Tuntiop. Sami Nikander 07.02.-06.05. TI 16-18 C222  
4. Tuntiop. Jenni Valorinta 31.01.-06.05. KE 10-12 C221  
5. Tuntiop. Jyrki Salonen 31.01.-06.05. KE 14-16 C221  
6. 31.01.-06.05. TO 8-10 C221  
7. Tuntiop. Jenni Valorinta 31.01.-06.05. TO 14-16 C221  
8. Tuntiop. Jyrki Salonen 31.01.-06.05. TO 16-18 C221  
 

582309 Ohjelmointitekniikka (Java) (3 ov)

Luennot: Leht. Arto Wikla 18.01.-11.03. TI, PE 12-14 CK112

Kurssin suoritus edellyttää läsnäoloa vaativaa opintopiirtoimintaa! Jos et pidä läsnäolopakosta, valitse muita valinnaisia kursseja! Ryhmät kokoontuvat kahdesti viikossa! Ryhmien jälkimmäinen kokoontuminen on parittomalla viikolla laskuharjoitusluokassa C220.

Harjoitusryhmät: 24.01.- 18.03.
 
1. Tuntiop. Joni Salmi 24.01.-18.03. TI 14-16, PE 10-12 DK110, PE 10-12 C220  
2. Tuntiop. Joni Salmi 24.01.-18.03. TI 16-18, TO 8-10 DK110, TO 8-10 BK106  
3.   Ryhmä on peruutettu!
4. Tuntiop. Tomi Päiväniemi 24.01.-18.03. MA 16-18 DK110, TI 16-18 C220, TI 16-18 BK107  
5. Tuntiop. Tomi Päiväniemi 24.01.-18.03. MA 18-20 DK110, PE 16-18 C220, PE 16-18 DK110  
 

582317 Linux-ylläpito (4 ov)

Luennot: Yonleht. Jukka Manner, Ttasiant. Jani Jaakkola, Ttasiant. Mikko Rauhala 20.01.-28.04. TO 16-20 D122

Kurssille otetaan 50 opiskelijaa. Kurssin esitietovaatimukset ovat Tietokoneen toiminta, Käyttöjärjestelmät I, Tietokantojen perusteet,Tietokantasovellusten harjoitustyö ja Tietoliikenne I. Opiskelijat valitaan kurssille opintomenestyksen mukaan. Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 17.1. klo 9.00.

 

582303 Verkkosovellusten toteuttaminen (4 ov)

Luennot: Leht. Markku Kojo 18.01.-31.03. TO 12-14 D122, 25.01. TI 12-14 DK116, 01.02.-15.02. TI 12-14 D122, 22.02. TI 12-14 DK116, 01.03.-15.03. TI 12-14 D122, 22.03. TI 12-14 DK116, 29.03. TI 12-14 D122

Kurssille ilmoittautuminen on käynnissä ja päättyy ke 12.1. klo 16. Harjoitusryhmän ja harjoitustyöryhmän kokoontumisajat sovitaan kurssin alussa.

Harjoitusryhmät: 24.01.- 29.04.
 
1. Tuntiop. Aki Nyrhinen 24.01.-01.04. TO 14-16 DK118  
2. Tuntiop. Aki Nyrhinen   (harjoitustyö)
 

582302 Digitaalisen median tekniikat (2 ov)

Luennot: Leht. Harri Laine 17.01.-24.02. MA, TO 12-14 B123

Harjoitusryhmät: 24.01.- 04.03.
 
1. Tuntiop. Tommi Rajala 24.01.-04.03. MA 10-12 BK107  
2. Tuntiop. Ahti Nurminen 24.01.-04.03. TI 14-16 BK107  
3. Tuntiop. Ahti Nurminen 24.01.-04.03. TI 18-20 B221  
4. Tuntiop. Jouni Kuisma 24.01.-04.03. KE 10-12 B221  
5. Tuntiop. Tommi Rajala 24.01.-04.03. TO 14-16 BK107  
6. Tuntiop. Teemu Sjöblom 24.01.-04.03. PE 8-10 BK107  
7. Tuntiop. Jouni Kuisma 24.01.-04.03. PE 12-14 BK107  
8. Tuntiop. Teemu Sjöblom 24.01.-04.03. PE 14-16 BK107  
 

582318 Proaktiivisen tietotekniikan kollokvio: tietääkö kone, mitä haluat seuraavaksi? (1 ov)

Luennot: Tuntiop. Greger Linden 18.01.-03.05. TI 18-20 Sali 1 pr

 

582304 XML-metakieli (2 ov)

Luennot: Ass. Oskari Heinonen 07.03.-02.05. MA 12-14 B123

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 14.03.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Tommi Rajala 14.03.-06.05. MA 10-12 BK107  
2. Tuntiop. Mika Karlstedt 14.03.-06.05. TI 10-12 BK107  
3. Tuntiop. Mika Karlstedt 14.03.-06.05. TI 12-14 BK107  
4. Tuntiop. Jaakko Nurro 14.03.-06.05. KE 14-16 BK107  
5. Tuntiop. Tommi Rajala 14.03.-06.05. TO 12-14 BK107  
6. Tuntiop. Jaakko Nurro 14.03.-06.05. TO 14-16 BK107  
7. Tuntiop. Teemu Sjöblom 14.03.-06.05. PE 8-10 BK107  
8. Tuntiop. Teemu Sjöblom 14.03.-06.05. PE 12-14 BK107  
 

Laudatur

 

58053-7 Algoritmien suunnittelu ja analyysi (5 ov)

Luennot: Leht. Otto Nurmi 18.01.-10.05. TI 14-16 C222, TO 12-14 CK112

Huom! Tiistain luentosali on vaihtunut!

Harjoitusryhmät: 24.01.- 10.05.
 
1. Tuntiop. Jouni Siren 24.01.-10.05. KE 10-12 DK117  
2. Tuntiop. Jouni Siren 24.01.-10.05. TO 16-18 DK117  
 

58093-3 Merkkijonomenetelmät (4 ov)

Luennot: Triass. Juha Kärkkäinen 31.01.-13.04. MA, KE 12-14 C222

Harjoitusryhmät: 07.02.- 22.04.
 
1. Tuntiop. Pasi Rastas 07.02.-22.04. MA 10-12 C221  
2.   Ryhmä on peruutettu!
 

582477 Parallel Functional Programming (1 cu)

Lectures: Prof. Viktoria Zsok 23.05.-26.05. MA, TI, KE, TO 10-12 D122

Kurssia ei opinto-oppaassa.

 

582470 Empiirinen ohjelmistotutkimus (2 ov)

Luennot: Yonleht. Juha Taina 15.03.-29.04. TI, PE 10-12 B222

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 06.05.
 
1. Yonleht. Juha Taina 21.03.-06.05. TO 10-12 DK117  
 

582429 Laudatur-projektityö (4 ov)

Luennot: Yonleht. Juha Taina

Kurssi on peruttu vähäisen ilmoittautujamäärän vuoksi.

 

581358-0 Ohjelmistoarkkitehtuurit (3 ov)

Luennot: Ass. Antti Viljamaa 15.03.-03.05. TI 12-14, TO 10-12 CK112

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 13.05.
 
1. Tuntiop. Joni Salmi 21.03.-13.05. TI 10-12 CK107  
2. Tuntiop. Joni Salmi 21.03.-13.05. TO 8-10 CK107  
 

58153003-1 Ohjelmistojen suorituskyvyn suunnittelu (3 ov)

Luennot: Prof. Inkeri Verkamo 19.01.-04.03. KE 16-18, PE 8-10 D122

Harjoitusryhmät: 24.01.- 11.03.
 
1. Prof. Inkeri Verkamo 24.01.-11.03. TI 16-18 B119  
 

582460 Ohjelmistojen vaatimusmäärittely (3 ov)

Luennot: Prof. Inkeri Verkamo 09.03.-06.05. KE 16-18, PE 8-10 D122

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 14.03.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Raine Kauppinen 14.03.-06.05. KE 14-16 CK107  
2. Tuntiop. Raine Kauppinen 17.03. TO 10-12 CK107, 31.03.-06.05. TO 10-12 C222  
 

58144-8 Ohjelmointikielten kääntäjät (6 ov)

Luennot: Leht. Juha Vihavainen 26.01.-08.04. KE, PE 12-14 D122

Harjoitusryhmät: 31.01.- 15.04.
 
1. Tuntiop. Pietu Pohjalainen 31.01.-15.04. MA 18-20 B119  
2. Tuntiop. Pietu Pohjalainen 31.01.-15.04. TI 18-20 B119  
 

582479 Puhekäyttöliittymien suunnittelu ja toteutus (4 ov)

Luennot: Prof.(TaY) Markku Turunen 20.01.-10.02. TO 10-12 CK112

OSCu-kurssi (luennot Tampereelta). Paikallinen kurssimestari Johanna Lehtonen. Osallistujamäärää voidaan joutua rajoittamaan. Kurssia ei ole mainittu opinto-oppaassa.

Harjoitusryhmät: 17.02.- 12.05.
 
1. Tuntiop. Johanna Lehtonen 17.02.-12.05. TO 10-12 C221  
 

582464 Autonomisten järjestelmien yhteistyö (3 ov)

Luennot: Yonleht. Lea Kutvonen 15.03.-29.04. TI, PE 10-12 DK116

Kurssi on peruutettu! Kurssi pyritään järjestämään syyslukukaudella 2005.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Toni Ruokolainen  
 

582417 Hajautetut järjestelmät (3 ov)

Luennot: Prof. Timo Alanko 20.01.-18.03. TO, PE 10-12 D122

Harjoitusryhmät: 24.01.- 17.03.
 
1. Tuntiop. Mika Karlstedt 24.01.-17.03. KE 14-16 C222  
2. Prof. Timo Alanko 24.01.-17.03. TO 8-10 DK117   Ryhmä on peruutettu!
3. Tuntiop. Mika Karlstedt 24.01.-17.03. TO 8-10 B119  
 

582465 Handheld Systems (2 cu)

Lectures: Prof. Kimmo Raatikainen 17.01.-09.05. MA 16-18 D122

 

582405 Käyttöjärjestelmät II (2 ov)

Luennot: Leht. Teemu Kerola 14.03.-27.04. MA, KE 12-14 DK116

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 06.05.
 
1. Lab.ins. Auvo Häkkinen 21.03.-06.05. TI 10-12 CK111  
2. Leht. Teemu Kerola 21.03.-06.05. KE 14-16 DK117   (In English)
3. Lab.ins. Auvo Häkkinen 21.03.-06.05. TO 10-12 CK107  
 

582452 Mobiilijärjestelmien ohjelmointi (3 ov)

Luennot: Prof.(TTY) Tommi Mikkonen, Jaakko Kangasharju 11.01.-19.04. TI 14-16 CK112

Huom! Luentosali on vaihtunut!

Harjoitusryhmät: 20.01.- 21.04.
 
1. Jaakko Kangasharju 20.01.-21.04. TO 10-12 BK107, 20.01. TO 10-12 BK106, 28.01. PE 10-12 BK107, 03.02. TO 10-12 BK106, 17.02. TO 10-12 BK106, 31.03. TO 10-12 BK106, 14.04. TO 10-12 BK106  
 

581366-1 Spesifioinnin ja verifioinnin perusteet (2 ov)

Luennot: Yonleht. Matti Luukkainen 17.01.-23.02. MA, KE 10-12 D122

Harjoitusryhmät: 24.01.- 04.03.
 
1. Tuntiop. Harri Mansikka 24.01.-04.03. TI 18-20 C221  
2. Tuntiop. Harri Mansikka 24.01.-04.03. KE 12-14 DK117  
 

582463 Spesifioinnin ja verifioinnin jatkokurssi (3 ov)

Luennot: Triass. Timo Karvi 02.03.-29.04. KE, PE 12-14 B222

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 07.03.- 06.05.
 
1. Triass. Timo Karvi 07.03.-06.05. KE 10-12 B119  
 

582471 Algorithms for segmentation problems (2 cu)

Lectures: Akat.prof. Heikki Mannila 21.01.-25.02. PE 10-12 B222

 

582474 Information networks (3 - 4 cu)

Lectures: Tuntiop. Panayiotis Tsaparas 08.03.-10.05. TI, TO 14-16 DK117

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Exercise sessions: 14.03.- 09.05.
 
1. Tuntiop. Evimaria Terzi 14.03.-09.05. MA 14-16 DK117  
 

582410 Laajojen dokumenttiaineistojen käsittely (2 ov)

Luennot: Prof. Helena Ahonen-Myka 15.03.-28.04. TI 12-14, TO 10-12 B222

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Juha Makkonen 21.03.-06.05. TI 14-16 DK118  
2. Tuntiop. Juha Makkonen 21.03.-06.05. PE 10-12 DK117  
 

582473 Linear Algebra Methods for Data Mining (2 cu)

Lectures: Tuntiop. Saara Hyvönen 25.01.-03.03. TI 12-14, TO 10-12 B222

 

582472 Paikkatiedon hallinta ja analyysi (3 ov)

Luennot: Triass. Marko Salmenkivi, Ass. Antti Leino 15.03.-29.04. TI, PE 10-12 C222

Ilmoittautuminen alkaa 22.2.

Harjoitusryhmät: 21.03.- 06.05.
 
1. Tuntiop. Jukka Kohonen 21.03.-06.05. TO 10-12 D122  
 

582448 Tiedon louhinnan menetelmät (3 ov)

Luennot: Yonleht. Pirjo Moen 17.01.-04.04. MA 10-12 B222, 20.01. TO 14-16 B222, 07.04. TO 14-16 DK116

Harjoitusryhmät: 17.01.- 01.04.
 
1. Yonleht. Pirjo Moen 17.01.-01.04. TI 12-14 C220, 27.01.-01.04. TO 12-14 DK118  
2. Yonleht. Pirjo Moen 17.01.-01.04. TI 14-16 C220, 27.01.-01.04. TO 14-16 CK107  
 

581257-8 Tiedonhakumenetelmät (3 ov)

Luennot: Yonleht. Jussi Piitulainen 17.01.-23.02. MA, KE 10-12 C222

Harjoitusryhmät: 24.01.- 04.03.
 
1. Tuntiop. Lili Aunimo 24.01.-04.03. MA 12-14 B119  
2. Tuntiop. Lili Aunimo 24.01.-04.03. KE 12-14 B119  
 

581354-8 Tietokantarakenteet ja -algoritmit (4 ov)

Luennot: Prof. Seppo Sippu 25.01. TI 14-16 DK116, 25.01.-21.04. TO 14-16 D122, 01.02.-15.02. TI 14-16 D122, 22.02. TI 14-16 DK116, 01.03.-15.03. TI 14-16 D122, 22.03. TI 14-16 DK116, 29.03.-19.04. TI 14-16 D122

Harjoitusryhmät: 31.01.- 29.04.
 
1. Ass. Satu Eloranta 31.01.-29.04. TI 16-18 C221  
2. Ass. Satu Eloranta 31.01.-29.04. TO 12-14 C221  
 

582476 Hajautettu tekoäly (2 ov)

Luennot: Yonleht. Raul Hakli 10.03.-14.03. MA 11-14 D122, 10.03.-17.03. TO 9-12 C222, 21.03.-11.04. MA 11-14 CK111, 31.03.-11.04. TO 9-12 DK118

Esitietona vaaditaan Tekoäly. Ilmoittautuminen alkaa 22.2. Kurssia ei opinto-oppaassa.

Harjoitusryhmät: 14.03.- 22.04.
 
1. Tuntiop. Olli Niinivaara 14.03.-22.04. TI 10-12 DK118  
 

581286-6 Kolme käsitettä: informaatio (4 ov)

Luennot: Prof. Petri Myllymäki 20.01.-10.03. TO 16-19 B222

Kurssille osallistujien määrä on rajoitettu. Jos haluat osallistua, kirjoita lyhyt viesti luennoitsijalle (petri.myllymaki@cs.helsinki.fi), ja kerro hieman taustastasi: missä vaiheessa opintojasi olet, miksi haluat suorittaa kurssin ja miksi arvelet että kurssi olisi opintojesi takia hyödyllinen. Erityisesti mainitse jos aiot valmistua älykkäiden järjestelmien linjalta, ja siinä tapauksessa kerro mitä muita linjan kursseja olet suorittanut/aiot suorittaa. Lisää viestiin liitteeksi opintosuoritusotteesi. Jos sinulla on kotisivu, anna sen osoite. <a href="http://cosco.hiit.fi/Teaching/Information/2005/">Kurssin kotisivu</a>

Harjoitusryhmät: 24.01.- 18.03.
 
1. Tuntiop. Tomi Päiväniemi   (kokoontuu luentoaikoina)
 

58147-9 Koneoppiminen (4 ov)

Luennot: Prof. Jyrki Kivinen 25.01.-13.04. TI 16-18, KE 14-16 D122

Harjoitusryhmät: 31.01.- 22.04.
 
1. Tuntiop. Jussi Lindgren 31.01.-22.04. KE 16-18 B119  
 

582450 Modeling of Perception (3 cu)

Lectures: Ph.D. Aapo Hyvärinen 27.01.-03.03. TO 14-16 B222

NOTE: First lecture on 27.1. is in Otaniemi, Helsinki University of Technology (HUT) (see home page). After 3.3. the course continues at HUT with six more lessons by Prof. Jukka Lampinen.

 

582459 Semanttinen web (2 ov)

Luennot: Prof. Eero Hyvönen 17.03.-05.05. TO 14-17 B222

Peruutettu!

 

582469 Computational Systems Biology (3 cu)

Lectures: Prof. Esko Ukkonen, Prof. Liisa Holm 18.01.-10.03. TI 12-14 C222, TO 14-16 DK116

Huom! Tiistain luentosali muuttunut!

Exercise sessions: 24.01.- 18.03.
 
1. Tuntiop. Kimmo Palin 24.01.-18.03. TI 10-12 CK111  
 

582480 Machine Learning in Bio-informatics (3 - 4 cu)

Lectures: Yonleht. Jaakko Peltonen 24.01.-22.04. TI 14-16 BK106

Kurssia ei opinto-oppaassa.

Exercise sessions: 01.02.- 26.04.
 
1. Tuntiop. Merja Oja 04.02.-29.04. PE 14-16 C221  
 

58037-7 Tietokoneavusteiset oppimisympäristöt (4 ov)

Luennot: Yonleht. Jaakko Kurhila 27.01. TO 10-12 C222

Harjoitusryhmät: 31.01.- 15.04.
 
1. Leht. Anni Rytkönen  
 

Seminaarit

 
 

58305110 Luonnollisen kielen jäsentäminen (2 ov)

Yonleht. Jussi Piitulainen 17.02.-24.02. TO 10-12 C222, 16.03.-04.05. KE 10-12 C222

 

58305107 Mobile Web Services (2 cu)

Tuntiop. Suresh Chande 03.02.-21.04. TO 16-18 C222

Canceled!

 

58302102 Ohjelmistoagenttiteknologia (2 ov)

Tuntiop. Heimo Laamanen 24.01.-02.05. MA 14-16 B222

 

58305102 Ohjelmistojen ylläpito (2 ov)

Prof. Jukka Paakki 19.01.-04.05. KE 14-16 B222

 

58305104 Ohjelmistotekniikan pro gradu -seminaari (2 ov)

Prof. Inkeri Verkamo 20.01.-07.05. TO 8-10 B222, 23.03. KE 8-10 B222

 

58305103 Ohjelmistotuotanto ja tietokonepelit (2 ov)

Leht. Juha Vihavainen 20.01.-28.04. TO 14-16 C222

 

58305112 Research Seminar on Data Analysis for Bioinformatics (2 cu)

Prof. Samuel Kaski 28.01.-29.04. PE 12-14 B119

Due to overlaps we will try to change the seminar time. Come to the first session at the original time.

 

58305109 Samanaikaisuudenhallinta (2 ov)

Tuntiop. Jan Lindström 17.01.-02.05. MA 16-18 B222

 

58305111 Seminar on Property Testing (2 cu)

Tuntiop. Taneli Mielikäinen 20.01.-28.04. TO 12-14 C222

Seminaari on peruutettu!

 

58301104 Tietojenkäsittelytieteen historia (2 ov)

Leht. Teemu Kerola 20.01.-28.04. TO 12-14 B222

 

58304313 Tietojenkäsittelytieteen tohtoriseminaari (2 ov)

Prof. Hannu Toivonen 17.01.-09.05. MA 10-12 CK107

 

58305101 Tietokonegrafiikan seminaari (2 ov)

Leht. Otto Nurmi 17.01.-02.05. MA 12-14 B222

 

58305105 Tietoturva: luottamus ja varmuus (2 ov)

Triass. Timo Karvi 19.01.-04.05. KE 16-18 C222

 

58305108 Verkko-opetusteknologiat (2 ov)

Tuntiop. Juha Puustjärvi 24.01.-09.05. MA 8-12 DK116

 

58304304 Älykkäiden järjestelmien tutkimusseminaari (2 ov)

Yonleht. Raul Hakli 18.01.-19.04. TI 14-16 A219