Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Vuosikertomus 2006

Ohjelmistotekniikka

Ohjelmistotekniikan erikoistumislinjalla tutkitaan suurten ja monimutkaisten ohjelmistojen valmistamiseen liittyviä kysymyksiä. Tarkastelun kohteena ovat ennen kaikkea systemaattiset ohjelmistotekniikan menetelmät ja niiden edellyttämät työkalut, joiden avulla ohjelmatuotteen laadusta voidaan huolehtia työskentelyprosessin kaikissa vaiheissa; toisaalta tutkimuskohteisiin kuuluvat myös projektiryhmän työskentelyyn ja johtamiseen liittyvät näkökohdat.

Erikoistumislinjan kurssivalikoima on varsin laaja ja sisältää kursseja ja seminaareja kaikista edellä mainituista aihepiireistä. Linjalla on kolme pakollista aineopintotason kurssia: Ohjelmistotuotanto, Ohjelmistotuotantoprojekti ja Käyttöliittymät. Linjan syventäviin opintoihin kuuluu kaksi pakollista kurssia: Ohjelmistoarkkitehtuurit sekä Ohjelmistoprosessit ja ohjelmistojen laatu. Näiden lisäksi järjestetään vuosittain erikoiskursseja ja seminaareja vaihtelevista aiheista. Vuonna 2006 ohjelmassa olivat seuraavat syventävien opintojen erikoiskurssit: Ohjelmistojen vaatimusmäärittely, Ohjelmointikielten kääntäjät, Käyttöliittymät II ja Peliohjelmointi; aineopintotasolla järjestettiin lisäksi erikoiskurssit Ohjelmointitekniikka (Java), Ohjelmointitekniikka (C++) ja Digitaalisten pelien perusteet sekä luentosarja Pelit ja kerronta.

Vuonna 2006 linjalla järjestettiin seminaareja seuraavista aiheista: Käyttöliittymien arviointimenetelmät, Ohjelmistojen laadunhallinta, Ohjelmistotuotanto ja tietokonepelit, Tuoteperheet ja variaation hallinta, Peliteoria sekä englanninkieliset seminaarit Software Metrics ja Software Testing.

Ohjelmistotekniikan tutkimus keskittyy suunnitteluvaiheeseen ja ohjelmistoarkkitehtuureihin, jotka ovat ohjelmiston laadun kannalta keskeinen vaihetuote. Tutkimusprojekteissa kehitetään menetelmiä ja tekniikoita ohjelmatuotteen laadun mittaamiseen ja varmistamiseen jo suunnitteluvaiheessa, ennen toteutusta ja testausta. Projekteissa tutkitaan ja hyödynnetään oliosuuntautuneen ohjelmistotyön tekniikoita kuten suunnittelumalleja, sovelluskehyksiä ja UML-kaavioita. Uutena tutkimuksen osa-alueena on käynnistymässä empiirinen ohjelmistotutkimus. Tällä alueella tutkimusalustana ovat erityisesti ohjelmistotuotantoprojektit, joissa voidaan rinnakkaisryhmiä käyttäen vertailla erilaisia prosessimalleja ja menetelmiä.

 

Yhteyshenkilöt : professorit Jukka Paakki ja Inkeri Verkamo

Opetus: http://www.cs.Helsinki.fi/ohjelmistot/

Tutkimus : http://www.cs.helsinki.fi/research/roosa/