Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

Tietoa laitoksesta:

 

Opetusohjelma, syyslukukausi 2007

HUOM! VÄLTÄ TURHIA ILMOITTAUTUMISIA, PERUUTA VARAUKSESI JOS SUUNNITELMASI MUUTTUVAT

Laitos pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan mukauttamaan opetustarjontaansa kysyntää vastaavaksi. Tämän edellytyksenä on, että ilmoittautumisjärjestelmän tiedot vastaavat todellista tarvetta. Turhien ilmoittautumisten määrä on viime vuosina kasvanut mittoihin, joka alkaa tehdä järkevän suunnittelun mahdottomaksi.
Laitoksen cum laude approbatur -kursseille (perus- ja aineopintojen kursseille) voi harjoituspaikan varaamalla osallistua vain kahdesti. Yrityskerraksi tulkitaan ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu kurssikohtaiseen määräaikaan mennessä, yleensä ensimmäisen harjoitusviikon loppuun mennessä. Kurssin luennoija voi perustellusta syystä myöntää oikeuden lisäyritykseen. Ennen syksyä 2002 tehtyjä yrityksiä ei lasketa sääntöä sovellettaessa. Muista, että turhat ilmoittautumiset vievät paikan joltakin toiselta opiskelijalta, jolle kurssipaikka voi olla hyvinkin tärkeä. Se joku voi joskus olla Sinä.

Erilliskokeilla suorittamiseen ei liity rajoituksia, mutta niihinkin ilmoittauduttaessa on syytä ottaa huomioon, ettei osallistuminen "kokeilumielessä" huonosti valmistautuneena kuulu suunnitelmalliseen opiskeluun eikä yleensä johda tulokseen.

Yleistä

Tutkintovaatimukset ja opinto-ohjeita on esitetty matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opinto-oppaassa.

Opetus ja kokeet järjestetään pääsääntöisesti tietojenkäsittelytieteen laitoksella Kumpulan kampuksella Exactum-rakennuksessa (Gustaf Hällströmin katu 2 b). Kurssikokeita voidaan järjestää myös muissa yliopiston tiloissa Kumpulassa Teollisuuskadulla tai keskustassa.

Ilmoittautuminen

  • Ensimmäisen periodin ja koko lukukauden kestäville kursseille
    • Pääaineopiskelijoiden ILMOITTAUTUMINEN ALKAA TORSTAINA 23.8.2007 klo 9:00.
    • Sivuaineopiskelijoiden ILMOITTAUTUMINEN ALKAA PERJANTAINA 24.8.2007 klo 9:00.
  • Toisen periodin kursseille
    • Pääaineopiskelijoiden ilmoittautuminen alkaa TIISTAINA 9.10.2007 klo 9:00.
    • Sivuaineopiskelijoiden ilmoittautuminen alkaa KESKIVIIKKONA 10.10.2007 klo 9:00.

Loppulukukauden kurssien yhteydessä on maininta myöhäisemmästä ilmoittautumisajasta.

Pääaineopiskelijoiksi katsotaan myös lukioyhteistyöhön liittyvät opiskelijat, muuntokoulutettavat ja erillisopintojen suoritusoikeuden omaavat opiskelijat.

Pääsääntöisesti luentokursseille, seminaareihin, työryhmiin ja erilliskokeisiin ilmoittaudutaan www-pohjaisella ilmoittautumisjärjestelmällä.

Osaan kursseista ilmoittaudutaan lisäksi sähköpostitse tai hakulomakkeen avulla (näistä maininta kurssin yhteydessä). Tarkemmat ilmoittautumisjärjestelmän käyttöohjeet ovat www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/opiskelu/ohjeet/ilmo-ohje.html .

Esitietovaatimukset

Opinto-oppaassa ja kurssikuvauksissa mainittuja pakollisia esitietoja ryhdytään tästä lukuvuodesta alkaen valvomaan aikaisempaa tarkemmin. Periodin II kurssille Rinnakkaisohjelmointi osallistuvilta vaaditaan kurssin alkuun mennessä joko kurssin esitietona ilmoitetun kurssin Tietokoneen toiminta Oodiin merkitty suoritus tai kurssin esitietokokeen hyväksytty suoritus. Kurssin luennoija voi hyväksyä osallistumisen myös muulla perusteella, ja esitietokurssien suorituksia korvaavat suoritukset luonnollisesti hyväksytään.

Rinnakkaisohjelmoinnin esitietokoe pidetään noin viikkoa ennen kurssin alkua (alustavasti 22.10.2007 klo 9-12). Esitietokokeen sisällöstä ja siihen sekä mainituille kursseille ilmoittautumisesta tiedotetaan tarkemmin aikanaan kurssin kotisivulla.

Vastaava vaatimus ja esitietokoe tulee kurssille Tietorakenteet (Tira) keväällä 2008 ja kurssille Laskennan mallit (Lama) syksyllä 2008. Alkavan lukuvuoden opintojen suunnittelussa on siis otettava erityisesti huomioon, ettei mainittujen kurssien esitietoina olevien kurssien (Tira: Johdatus diskreettiin matematiikkaan, Java-ohjelmointi: Lama: Tietorakenteet) suorittaminen viivästy.

Esitiedot tarkistetaan aikaisempaan tapaan myös harjoitustöissä, tieteellisen kirjoittamisen kurssilla, ohjelmistotuotantoprojektissa ja seminaareissa. Niiden täyttäminen on otettava huomioon kaikilla kursseilla, vaikkakin useiden kurssien kohdalla tarkistus jää tässä vaiheessa opiskelijan omaan harkintaan.

Luentokurssit

Luentokursseille on ilmoittauduttava viimeistään ensimmäisen luentoviikon aikana ellei kurssin kohdalla ole muuta mainittu.

Erilliskokeisiin on ilmoittauduttava viimeistään koetta edeltävän viikon maanantaina. erilliskokeet löytyvät www-sivulta http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssikokeet liittyvät suoraan luentokurssiin, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua. kurssikoeaikataulu on www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssien sisältö kirjallisuusviitteineen ja kokeita koskevat määräykset ilmenevät kurssikuvauksista:

Kokeeseen osallistuvalla on oltava mukanaan opiskelijakortti tai muu henkilöllisyystodistus. Jokaisen kokeeseen osallistuvan on koetilaisuudessa kirjoitettava nimensä riveittäin kiertävään nimilistaan. Koepaperit on varustettava täydellisellä nimellä, henkilötunnuksella tai opiskelijanumerolla, kurssin nimellä, nimikirjoituksella ja sivunumeroinnilla.

Harjoitustyöryhmät

Harjoitustyönsä aikaisemmin keskeyttänyt opiskelija ei saa ilmoittautua suoraan uuteen ryhmään, vaan hänen on ilmoittauduttava ko. kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmään. Ryhmiin voi ilmoittautua aina ryhmän alkamispäivään saakka, jolloin ilmoittautumisaika päättyy.

Ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu 48 tuntia ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumiskertaa, on sitova. Sitovasti ilmoittautunut opiskelija, joka ei saa harjoitustyötään valmiiksi määräaikaan mennessä, ei voi jatkossa enää ilmoittautua suoraan mihinkään ryhmään, vaan joutuu ilmoittautumaan keskeyttäjien jonon kautta.

Ryhmä täytetään ensimmäisen tilaisuuden alussa läsnäolevista opiskelijoista (huom! Ohjelmoinnin harjoitustyössä ja Tietokantasovellusten harjoitustyössä ensimmäinen kokoontuminen on ensimmäisen yhteisen luennon jälkeen). Etusijalla ovat varsinaiseen ryhmään ja varsinaiseen jonotusryhmään ilmoittautuneet. Jos ryhmässä on tilaa, siihen otetaan ensin kurssin varsinaisesta jonotusryhmästä ja sitten kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmästä läsnäolevia opiskelijoita siinä järjestyksessä, missä he ovat ilmoittautuneet jonotusryhmään. Näin ollen opiskelijan on välttämättä oltava läsnä ryhmän ensimmäisellä kokoontumiskerralla heti sen alkaessa, muuten hän menettää ryhmäpaikkansa.

Ryhmä voidaan peruuttaa, mikäli ryhmä jää liian pieneksi. Opiskelijat, joiden ryhmä peruuntuu, pyritään sijoittamaan rinnakkaisryhmiin.

Syksyn 2007 opetus

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot

 

581324 Tietokone työvälineenä (ensisijaisesti pääaineopiskelijoille) (4 op, 2 ov)

Ass. Oskari Heinonen 04.09.-18.09. TI, PE 16-18 B123

Harjoitusryhmät: 05.09.- 12.12.
 
1. Tuntiop. Petrus Repo, Tuntiop. Paula Kemppi 05.09.-26.09. KE 9-12 B221   (perusryhmä)
2. FM Ari Meriläinen 05.09.-26.09. KE 16-19 B221   (edistyneiden ryhmä)
3. Tuntiop. Tomi Korkki 06.09.-27.09. TO 10-13 B221   (edistyneiden ryhmä; in English if needed)
4. Tuntiop. Ari Meriläinen, Tuntiop. Paula Kemppi 06.09.-27.09. TO 17-20 B221   (perusryhmä)
5. Tuntiop. Tomi Korkki, Tuntiop. Petrus Repo 07.09.-28.09. PE 10-13 B221   (perusryhmä)
6.   Ei harjoituksia
7.   Vain TVT-ajokorttitentti (harjoitustyö suoritettu)
8. 10.10. KE 16-18 B221   TVT-tentti
9. 11.10. TO 12-14 B221   TVT-tentti
10. 12.10. PE 12-14 B221   TVT-tentti
11. 31.10. KE 16-18 B221   TVT-tentti
12. 01.11. TO 12-14 B221   TVT-tentti
13. 02.11. PE 14-16 B221   TVT-tentti
14. 21.11. KE 16-18 B221   TVT-tentti
15. 04.12. TI 12-14 B221   TVT-tentti
16. 12.12. KE 13-15 B221   TVT-tentti
 

Muut opinnot

 

582507 Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (2 op, 1 ov)

Ass. Sini Ruohomaa 12.09. KE 17-19 A111

Harjoitusryhmät: 03.09.- 07.12.
 
1. FM Esa Junttila  
2. Prof. Jussi Kangasharju  
3. Ass. Liisa Marttinen  
4. FM Janne Metso  
5. Tuntiop. Aki Nyrhinen  
6. Suunnitt. Reijo Sivèn  
7. FM Jarkko Toivonen  
8. Yonleht. Pirjo Moen  
9. FT Greger Lindén  
10. Tuntiop. Lauri Liuhto  
11. Tuntiop. Teemu Huovila  
 

Perusopinnot

 

582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (ensisijaisesti pääaineopiskelijoille) (4 op, 2 ov)

Leht. Heikki Lokki 05.09.-10.10. KE 12-14 A111

Harjoitusryhmät: 10.09.- 12.10.
 
1. LuK Jaakko Nurro 10.09.-12.10. KE 10-12 B119  
2. FM Jouni Siren 10.09.-12.10. KE 14-16 CK111  
3. Tuntiop. Jaakko Nurro 10.09.-12.10. TO 10-12 C221  
4. Leht. Heikki Lokki 10.09.-12.10. TO 12-14 B119  
5. FM Jouni Siren 10.09.-12.10. TO 14-16 B119  
6. Tuntiop. Olaf Laczak 10.09.-12.10. PE 12-14 B119  
7. Tuntiop. Olaf Laczak 10.09.-12.10. PE 14-16 B119   (in English, if needed)
 

582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (itseopiskeluversio) (4 op, 2 ov)

Leht. Heikki Lokki

 

581325 Ohjelmoinnin perusteet (ensisijaisesti pääaineopiskelijoille) (5 op, 3 ov)

Leht. Arto Wikla 03.09.-11.10. MA 12-14, TO 14-17 A111

Luennoija ohjaa ja opastaa ohjelmoinnin aloittelijoita 6.9.-13.9. TO 17-19 BK107 ja 21.9.-12.10. PE 12-14 BK107.

Harjoitusryhmät: 03.09.- 12.10.
 
1. Tuntiop. Jaakko Sorri 03.09.-12.10. TI 12-14 CK111, 04.09. TI 13-14 B221  
2. Tuntiop. Jaakko Sorri 03.09.-12.10. TI 14-16 CK111, 04.09. TI 15-16 B221  
3. Tuntiop. Janne Salo 03.09.-12.10. KE 14-16 B119, 05.09. KE 15-16 B221  
4. Tuntiop. Janne Salo 03.09.-12.10. KE 16-18 B119, 05.09. KE 17-18 BK107  
5. Tuntiop. Tuomas Blom 03.09.-12.10. TO 10-12 CK111, 06.09. TO 11-12 BK107   (in English, if needed)
6. Tuntiop. Tuomas Blom 03.09.-12.10. PE 14-16 C221, 07.09. PE 15-16 B221  
 

581326 Java-ohjelmointi (ensisijaisesti pääaineopiskelijoille) (4 op, 2 ov)

Leht. Arto Wikla 29.10.-06.12. MA 12-14, TO 14-16 A111, 07.12. PE 12-14 A111

Luennoija ohjaa ja opastaa ohjelmoinnin aloittelijoita 2.11.-7.12. PE 12-14 B221. Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 29.10.- 07.12.
 
1. Tuntiop. Jaakko Sorri 29.10.-07.12. TI 12-14 CK111  
2. Tuntiop. Jaakko Sorri 29.10.-07.12. TI 14-16 CK111  
3. Tuntiop. Mika Stenberg 29.10.-07.12. KE 10-12 B119  
4. Tuntiop. Janne Salo 29.10.-07.12. KE 14-16 B119  
5. Tuntiop. Janne Salo 29.10.-07.12. KE 16-18 B119  
6. Tuntiop. Mika Stenberg 29.10.-07.12. PE 10-12 B119   (in English, if needed)
 

582101 Ohjelmistotekniikan menetelmät (ensisijaisesti pääaineopiskelijoille) (4 op, 2 ov)

Yonleht. Kimmo Simola 30.10.-28.11. TI 10-12, KE 12-14 A111

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 05.11.- 07.12.
 
1. Tuntiop. Sami Nikander 05.11.-07.12. TI 18-20, TO 14-16 BK107, 05.12. KE 14-16 B221   (Huom! Tiistain aika muuttunut!)
2. Tuntiop. Mikko Heimola 05.11.-07.12. TI 12-14, PE 10-12 BK107  
3. Tuntiop. Mikko Heimola 05.11.-07.12. TI 14-16, PE 12-14 BK107   (in English, if needed)
4. Tuntiop. Sami Nikander 05.11.-07.12. TI, TO 16-18 BK107, 05.12. KE 16-18 BK107  
5. LuK Jaakko Nurro 05.11.-07.12. KE 10-12, TO 12-14 BK107, 07.12. PE 10-12 B221  
6. Tuntiop. Jaakko Nurro 05.11.-07.12. KE, PE 14-16 BK107  
 

581328 Tietokantojen perusteet (4 op, 2 ov)

Leht. Harri Laine 31.10.-16.11. KE, PE 10-12 B123, 21.11.-05.12. KE 10-12 B123

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 05.11.- 07.12.
 
1. FM Ari Meriläinen 05.11.-07.12. MA 16-18 B119, 19.11. MA 16-18 B221  
2. Tuntiop. Paula Kemppi 05.11.-07.12. TI 12-14 CK107, 20.11. TI 12-14 B221  
3. Tuntiop. Ari Meriläinen 05.11.-07.12. KE 16-18 C221, 21.11. KE 16-18 BK107  
4. Tuntiop. Paula Kemppi 05.11.-07.12. TO 12-14 CK107, 22.11. TO 12-14 B221, 03.12. MA 14-16 CK107  
 

58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö (periodi I) (4 op, 2 ov)

Yonleht. Tomi Pasanen, Tuntiop. Sami Nikander 03.09. MA 8-12 D122

Harjoitusryhmät: 03.09.- 12.10.
 
1. Tuntiop. Harri Hämäläinen 03.09.-12.10. TI 16-20 A219  
2. Tuntiop. Mika Holmström 03.09.-12.10. PE 10-14 A219  
 

58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö (periodi II) (4 op, 2 ov)

Yonleht. Tomi Pasanen, Tuntiop. Sami Nikander 29.10. MA 8-12 D122

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 29.10.- 07.12.
 
1. Tuntiop. Harri Hämäläinen 29.10.-07.12. TI 16-20 A219  
2. Tuntiop. Mika Holmström 29.10.-07.12. PE 10-14 A219  
 

Aineopinnot

 

582206 Laskennan mallit (6 op, 3 ov)

Prof. Jyrki Kivinen 04.09.-09.10. TI 14-16 A111, 30.10.-04.12. TI 14-16 A111

Non finnish students, contact the lecturer Prof. Jyrki Kivinen before hand.

Harjoitusryhmät: 03.09.- 07.12.
 
1. FM Jouni Siren 03.09.-07.12. TI 12-14 B119  
2. Prof. Jyrki Kivinen 03.09.-07.12. TI 16-18 B222  
3. FM Jouni Siren 03.09.-07.12. KE 16-18 CK111  
4. Prof. Jyrki Kivinen 03.09.-07.12. PE 12-14 CK107  
 

581305 Tietokoneen toiminta (itseopiskelukurssi) (4 op, 2 ov)

Leht. Teemu Kerola

Itseopiskelu- ja monimuotokurssi sisältäen verkkoluentoja sekä valinnaisissa opintopiireissä tehtäviä verkkotehtäviä, harjoitustehtäviä ja projekteja. Kurssilla ei ole lainkaan tavallisia luentoja. Kaikki kurssimateriaali sopii itseopiskeluun, joten kurssin voi aloittaa milloin tahansa. Aloitusluento on verkossa. Toisen periodin aikana (29.10.–05.12.2007) itseopiskelun tukena on ohjattuja harjoituksia.

Harjoitusryhmät: 29.10.- 07.12.
 
1. Tuntiop. Jaakko Sorri 29.10.-07.12. TO 14-16 C222, 07.12. PE 14-16 B222  
2. Tuntiop. Jaakko Sorri 29.10.-07.12. TO 16-18 C222, 10.12. MA 16-18 C221  
 

581332 Rinnakkaisohjelmointi (4 op, 2 ov)

Leht. Teemu Kerola 29.10.-03.12. MA, TO 12-14 B123, 05.12. KE 8-10 B123

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00. Kurssille voivat osallistua ne opiskelijat, jotka viimeistään kurssin alkuun mennessä ovat hyväksytysti suorittaneet esitietovaatimuksena olevan Tietokoneen toiminta -kurssin tai tähän kurssiin liittyvän esitietokokeen, joka järjestetään maanantaina 22.10. klo 9-12 salissa B123.

Harjoitusryhmät: 29.10.- 07.12.
 
1. FM Mika Karlstedt 29.10.-07.12. TI 8-10 B119  
2. Tuntiop. Mika Karlstedt 29.10.-07.12. TI 10-12 B119  
3. FM Jouni Siren 29.10.-07.12. KE 14-16 CK111  
4. FM Jouni Siren 29.10.-29.11. TO 14-16 CK111   (lisäksi PE 7.12. 14-16 CK111)
5. Leht. Teemu Kerola 29.10.-29.11. TO 14-16 C220   (in English; also on FRI 7.12. 14-16 C220))
 

58110 Tieteellisen kirjoittamisen kurssi (syksy 2007) (10 op, 4 ov)

Prof. Jaakko Kurhila 03.09.-08.10. MA 12-14 CK112

Kurssille voivat osallistua opiskelijat, jotka ovat viimeistään kurssin alkuun mennessä jättäneet arvosteltavaksi kaikki esitietovaatimuksiin kuuluvat kokeet tai harjoitustyöt.

Harjoitusryhmät: 03.09.- 07.12.
 
1. Ass. Jukka Perkiö 06.09. TO 12-14 A218, 04.10. TO 16-18 A318, 05.11. MA 16-18 A219, 16.11. PE 12-15 CK109   (älykkäät järjestelmät)
2. FM Niina Haiminen 05.09. KE 14-16 A219, 12.09.-24.10. KE 13-15, KE 16-17 A318, 05.10. PE 12-14 A318   (algoritmit)
3. Ass. Antti Leino 04.09. TI 14-16 A318, 25.09. TI 9-12 A318, 30.10. TI 9-12 A318   (tiedonhallinta)
4. Ass. Liisa Marttinen 10.09.-03.12. MA 10-12 A219   (hajautetut järjestelmät ja tietoliikenne)
5. Ass. Päivi Kuuppelomäki 03.09. MA 14-16 A219, 17.09.-24.09. MA 14-16 A318, 15.10. MA 14-16 A318, 12.11. MA 12-16 CK109, 29.11. TO 12-16 A318   (hajautetut järjestelmät ja tietoliikenne)
6. Leht. Arto Wikla 05.09. KE 12-16 CK108, 26.09. KE 12-16 D122, 31.10. KE 12-16 CK109, 21.11. KE 12-16 CK109   (ohjelmistotekniikka)
7. FM Sanna Keskioja 03.09.-07.12. TI 14-16 A219, 13.09. TO 14-16 A219, 20.09. TO 14-16 A219, 25.09. TI 13-14 A319, 11.10. TO 16-18 A318, 16.10. TI 13-16 A218, 06.11. TI 14-16 A319, 13.11. TI 14-16 CK109, 15.11.-29.11. TO 14-18 A319, 20.11. TI 14-17 CK108   (ohjelmistotekniikka)
8. Tuntiop. Jaakko Saaristo 03.09. MA 14-16 CK108, 11.09.-04.12. TI 12-16 A318   (ohjelmistotekniikka)
9. Tuntiop. Jaakko Saaristo 11.09.-09.10. TI 16-20 A318, 30.10.-04.12. TI 16-20 CK109  
 

581260 Ohjelmistotuotantoprojekti (syksy 2007) (9 op, 6 ov)

Yonleht. Kimmo Simola

Harjoitusryhmät: 03.09.- 07.12.
 
1. Tuntiop. Aleksi Yrttiaho 12.11.-03.12. MA 14-18 A219  
2. FM Juhani Haavisto 03.09.-07.12. TO 16-18 A218  
3. Tuntiop. Jari Suominen  
4. Tuntiop. Päivi Pääkkö 03.09.-12.10. TI 8-10, TO 12-14 A319, 29.10.-14.12. TI 9-11, TO 10-12 A319  
5. FM Sanna Keskioja 03.09.-07.12. TI 16-18, PE 14-16 A319, 13.09. TO 14-16 A319, 25.09. TI 12-14 CK109  
 

58161 Tietorakenteiden harjoitustyö (periodi I) (4 op, 2 ov)

Leht. Otto Nurmi

Harjoitusryhmät: 03.09.- 12.10.
 
1. Tuntiop. Mikko Heimola 03.09.-12.10. TI 11-14, TO 9-12 A218  
2. Tuntiop. Janne Korhonen 03.09.-12.10. TI, PE 15-18 A218  
 

58161 Tietorakenteiden harjoitustyö (periodi II) (4 op, 2 ov)

Leht. Otto Nurmi

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 29.10.- 07.12.
 
1.   (peruutettu)
2. Tuntiop. Mika Timonen 29.10.-07.12. MA, TI 16-19 A318   (in English, if needed)
3. Tuntiop. Janne Korhonen 29.10.-07.12. TI, PE 15-18 A218  
 

582203 Tietokantasovellus (periodi I) (4 op, 2 ov)

Leht. Harri Laine 03.09. MA 16-18 D122

Harjoitusryhmät: 03.09.- 12.10.
 
1. Tuntiop. Mika Timonen 03.09.-12.10. MA 16-20 A318   (in English, if needed)
2. LuK Jaakko Nurro 03.09.-12.10. KE 14-18 A218  
3. Tuntiop. Mikko Apiola 03.09.-12.10. PE 10-14 A218  
 

582203 Tietokantasovellus (periodi II) (4 op, 2 ov)

Leht. Harri Laine 29.10. MA 16-18 D122

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 29.10.- 07.12.
 
1. Tuntiop. Sebastian Siikavirta 29.10.-07.12. KE 16-20 A218  
2. Tuntiop. Sampo Yrjänäinen 29.10.-07.12. TO 14-18 A219  
3. Tuntiop. Mikko Apiola 29.10.-07.12. PE 10-15 A218  
4. Tuntiop. Sebastian Siikavirta 29.10.-07.12. TO 8-12 A318, 07.12. PE 8-12 A318  
 

Aineopinnot /valinnaiset opintojaksot

 

58127 C-ohjelmointi (4 op, 2 ov)

Ass. Päivi Kuuppelomäki 05.09.-12.10. KE, PE 10-12 CK112

Harjoitusryhmät: 03.09.- 02.11.
 
1. LuK Tomi Jylhä-Ollila 03.09.-12.10. TO 10-12 B119  
2. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 03.09.-12.10. PE 12-14 CK111  
3. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 03.09.-12.10. PE 14-16 CK111  
4. Ass. Päivi Kuuppelomäki 07.09. PE 12-14 B119, 14.09.-12.10. PE 12-14 BK106   (in English)
5. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 08.10.-15.10. MA 12-14 CK110, 01.11. TO 10-12 CK110, 02.11. PE 14-16 CK110   (harjoitustyön ohjaus)
 

582325 Johdatus peliohjelmointiin (C++) (5 op, 3 ov)

Leht. Juha Vihavainen 31.10.-07.12. KE 14-16, PE 12-14 C222

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00. Kurssin osallistujien määrää voidaan joutua rajoittamaan ja hakijoiden on ilmoitettava hakulomakkeessa perustelunsa kurssille osallistumiselle.

Harjoitusryhmät: 05.11.- 07.12.
 
1. Tuntiop. Tommi Rantala 05.11.-07.12. TO 12-14 B119  
2. Tuntiop. Tommi Rantala 05.11.-07.12. PE 14-16 C221  
 

582302 Digitaalisen median tekniikat (4 op, 2 ov)

Leht. Harri Laine 04.09.-10.10. TI 12-14, KE 14-16 B123

Harjoitusryhmät: 10.09.- 12.10.
 
1. Tuntiop. Mika Stenberg 10.09.-12.10. MA 16-18 BK107  
2. Tuntiop. Petrus Repo 10.09.-12.10. TI 14-16 BK107  
3. Tuntiop. Petrus Repo 10.09.-12.10. KE 12-14 BK107  
4. Tuntiop. Mika Stenberg 10.09.-12.10. KE 18-20 BK107  
5. Tuntiop. Petrus Repo 10.09.-12.10. MA 10-12 BK107  
6. Tuntiop. Mika Stenberg 10.09.-12.10. KE 16-18 BK107  
 

Syventävät opinnot

 

58074 Tietokonegrafiikka (8 op, 4 ov)

Leht. Otto Nurmi 04.09.-11.10. TI, TO 14-16 CK112, 30.10.-04.12. TI, TO 14-16 CK112

Harjoitusryhmät: 10.09.- 07.12.
 
1. FM Petteri Hintsanen 10.09.-07.12. TI 12-14 B222  
 

582497 Käyttöjärjestelmät (8 op, 4 ov)

Yonleht. Tiina Niklander 04.09.-10.10. TI 12-14, KE 14-16 CK112, 30.10.-05.12. TI 12-14, KE 14-16 CK112

Harjoitusryhmät: 03.09.- 07.12.
 
1. Yonleht. Tiina Niklander 06.09.-11.10. TO 12-15 C221, 01.11.-29.11. TO 12-15 C221, 03.12. MA 15-17 C220   (in English)
2. Tuntiop. Mika Karlstedt 03.09.-07.12. PE 12-14 C221  
 

582498 Internet-protokollat (4 op, 2 ov)

Leht. Markku Kojo 04.09.-11.10. TI, TO 14-16 D122

Harjoitusryhmät: 03.09.- 12.10.
 
1. Ass. Liisa Marttinen 03.09.-12.10. TI 16-18 C221  
2. Leht. Markku Kojo 05.09.-10.10. KE 13-16 CK109   (in English)
3. Ass. Liisa Marttinen 03.09.-12.10. TO 12-14 CK111  
 

582610 Performance Issues in Mobile Computing and Communication (4 cr, 2 cu)

Prof. Kimmo Raatikainen 10.09.-08.10. MA 17-19 CK112, 29.10.-26.11. MA 17-19 CK112

Exercise sessions: -
 
1. Yonleht. Tiina Niklander  
 

581365 Tietokoneen rakenne (4 op, 2 ov)

Ass. Liisa Marttinen 31.10.-07.12. KE 12-14, PE 10-12 D122

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 29.10.- 07.12.
 
1. Leht. Teemu Kerola 29.10.-07.12. KE 14-16 C221   (in English if needed)
2. Ass. Liisa Marttinen 29.10.-30.11. TO 16-18 C221, 05.12. KE 16-18 C222  
 

581288 Tietoturva (4 op, 2 ov)

Yonleht. Timo Karvi 29.10.-05.12. MA, KE 10-12 CK112

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 05.11.- 07.12.
 
1. Tuntiop. Harri Forsgren 05.11.-07.12. TI 12-14 C222  
2. Tuntiop. Harri Forsgren 05.11.-07.12. KE 12-14 C222  
 

582420 Väliohjelmistot (4 op, 2 ov)

Prof. Lea Kutvonen 04.09.-12.10. TI, PE 10-12 C222

Luennot periodilla I ja itsenäistä työskentelyä periodilla II.

 

581359 Ohjelmistoprosessit ja ohjelmistojen laatu (6 - 8 op, 3 - 4 ov)

Yonleht. Jukka Viljamaa 05.09.-12.10. KE 16-18 CK112, PE 10-12 D122

Harjoitustyöhön (ryhmään 3) ei tarvitse ilmoittautua erikseen eikä se ole vaihtoehtoinen luennot+lh osuudelle, vaan kuuluu pakollisena kaikille uusien vaatimusten mukaan kurssin suorittaville.

Harjoitusryhmät: 12.09.- 04.12.
 
1. Yonleht. Jukka Viljamaa 12.09.-10.10. KE 14-16 CK107  
2. Yonleht. Jukka Viljamaa 13.09.-11.10. TO 12-14 CK107  
3. Tuntiop. Päivi Pääkkö 30.10.-11.12. TI 10-12 CK107   (harjoitustyö periodilla II)
 

58153003 Ohjelmistojen suorituskyvyn suunnittelu (5 op, 3 ov)

Prof. Juha Taina

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00. Kurssilla ei ole luentoja vaan se perustuu kurssikirjan itsenäiseen lukemiseen ja viikoittaisiin laskuharjoituksiin (6 kertaa).

Harjoitusryhmät: 02.11.- 07.12.
 
1. Prof. Juha Taina 02.11.-07.12. PE 8-10 C222  
 

581361 Ohjelmistojen testaus (5 op, 3 ov)

Prof. Juha Taina 04.09.-11.10. TI, TO 10-12 CK112

Harjoitusryhmät: 10.09.- 12.10.
 
1. FM Pietu Pohjalainen 10.09.-12.10. TI 18-20 C222   (in English)
2. Yonleht. Pietu Pohjalainen 10.09.-12.10. TO 8-10 C222  
 

582614 Tekoäly tietokonepeleissä (4 op, 2 ov)

Yonleht. Tomi Pasanen 04.09.-11.10. TI, TO 12-14 D122

Kurssi suoritetaan luentopäiväkirjamenettelyllä.

 

582448 Tiedon louhinnan menetelmät (6 op, 3 ov)

Yonleht. Pirjo Moen 03.09.-11.10. MA 9-12, TO 9-11 B222, 21.09. PE 9-11 B119, 29.10.-29.11. MA 9-12, TO 9-11 B222

Myös harjoitukset pidetään luentoaikoina.

 

582482 Tietokannan suunnittelu (4 op, 2 ov)

Ass. Satu Eloranta 05.09.-11.10. KE, TO 12-14 C222

Harjoitusryhmät: 07.09.- 12.10.
 
1. Ass. Satu Eloranta 07.09.-12.10. PE 14-16 B222  
 

581290 Rakenteisten dokumenttien käsittely (4 op, 2 ov)

Triass. Miro Lehtonen 31.10.-07.12. KE, PE 12-14 B222

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 05.11.- 07.12.
 
1. Triass. Miro Lehtonen 05.11.-07.12. TI 10-12 C222  
2. Tuntiop. Marjaana Välisalo 05.11.-07.12. TO 10-12 C222, 07.12. PE 10-12 C222  
 

582490 Transaktioiden hallinta (4 op, 2 ov)

Prof. Seppo Sippu 30.10.-04.12. TI, TO 14-16 B222, 05.12. KE 14-16 C220

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 05.11.- 07.12.
 
1. Ass. Satu Eloranta 05.11.-07.12. TO 12-14 C222, 04.12. TI 12-14 CK108  
 

58066 Tekoäly (8 op, 4 ov)

Yonleht. Tei Laine 04.09.-11.10. TI, TO 10-12 D122, 30.10.-04.12. TI, TO 10-12 D122

Harjoitusryhmät: 10.09.- 07.12.
 
1. FM Tomi Silander 10.09.-12.10. MA 16-18 C222, 29.10.-07.12. MA 16-18 C222   (Keskusteluryhmä)
 

581286 Kolme käsitettä: informaatio (6 op, 3 ov)

Yonleht. Teemu Roos 05.09.-10.10. KE 13-16 B222, 31.10.-05.12. KE 15-16 B222

Kurssilla ei ole laskuharjoitusryhmiä, mutta kurssiin sisältyy harjoitustöitä, jotka sisältävät ohjelmointitaitoa edellyttäviä projekteja, sekä aihepiiriin liittyviä posteriesitelmiä ja tieteellisiä kirjoitelmia.

 

582606 Introduction to Bioinformatics (4 cr, 2 cu)

Yonleht. Esa Pitkänen 04.09.-02.10. TI 14-16 C222, 04.09.-12.10. PE 14-16 C222, 09.10. TI 14-16 B222

Exercise sessions: 10.09.- 12.10.
 
1. FM Lauri Eronen 10.09.-12.10. KE 14-16 C221  
 

582604 Practical Course in Biodatabases (4 cr, 2 cu)

Ph.D. Petteri Sevon 30.10.-07.12. TI, PE 14-16 C222

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 9.10. klo 9.00. Kurssilla on aiemmin ilmoitetusta poiketen sekä laskuharjoituksia että harjoitustyö.

Exercise sessions: 07.11.- 12.12.
 
1. Tuntiop. Markus Heinonen 07.11.-12.12. KE 14-16 BK106  
 

Seminaarit

 

58307301 Seminaari: Hajautetut algoritmit (3 op, 2 ov)

Prof. Jyrki Kivinen, Yonleht. Timo Karvi 07.09.-12.10. PE 10-12 C221, 02.11.-07.12. PE 10-12 C221

 

58307310 Seminaari: Yhteistoiminnan hallinta palveluorientoituneissa järjestelmissä (3 op, 2 ov)

Prof. Lea Kutvonen, Ass. Toni Ruokolainen 04.09.-09.10. TI 14-16 C220, 30.10.-04.12. TI 14-16 C220

 

58307302 Seminar: Opportunistic Networks (3 cr, 2 cu)

Prof. Jussi Kangasharju 06.09.-11.10. TO 12-14 C220, 01.11.-29.11. TO 12-14 C220

 

58305306 Ohjelmistotekniikan linjan pro gradu -seminaari (3 op, 2 ov)

Prof. Jukka Paakki 04.09.-09.10. TI 16-18 C220, 30.10.-04.12. TI 16-18 C220

 

58307304 Seminaari: MDE ja mallitransformaatiot (3 op, 2 ov)

Yonleht. Jukka Viljamaa 06.09.-11.10. TO 10-12 C220, 01.11.-29.11. TO 10-12 C220

 

58307303 Seminaari: Tekoäly vuorovaikutteisessa mediassa (3 op, 2 ov)

Yonleht. Tomi Pasanen 03.09. MA 14-16 C220, 08.10. MA 13-16 C220, 03.12. MA 9-17 C221, 04.12. TI 9-17 C221

 

58307311 Research Seminar: Analysis of Text (new name and new description) (3 cr, 2 cu)

Prof. Roman Yangarber 04.09.-09.10. TI 10-12 C220, 30.10.-04.12. TI 10-12 C220

 

58307305 Seminaari: Heterogeenisten tietolähteiden yhdistäminen (3 op, 2 ov)

Dos. Juha Puustjärvi 17.09. MA 8-12 C220, 08.10. MA 8-12 C220, 29.10.-03.12. MA 8-12 C220

 

58307306 Seminaari: Palveluiden saatavuus tietokantajärjestelmissä (3 op, 2 ov)

FT Jan Lindström 07.09.-12.10. PE 10-12 C220, 02.11.-07.12. PE 10-12 C220

 

58307307 Seminaari: Tiedon louhiminen www:stä (3 op, 2 ov)

Yonleht. Marko Salmenkivi 05.09.-10.10. KE 10-12 C221, 31.10.-05.12. KE 10-12 C221

 

58307309 Seminar: User Modelling (3 cr, 2 cu)

FM Petteri Nurmi, Yonleht. Tei Laine 04.09.-09.10. TI 14-16 B119, 30.11. PE 10-18 CK111

 

58307308 Seminar: Regulatory Networks (3 cr, 2 cu)

Ph.D. Teemu Kivioja, Prof. Juho Rousu 07.09.-12.10. PE 12-14 C220, 02.11.-07.12. PE 12-14 C220, 23.11. PE 16-18 C220