Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Vuosikertomus 2005

Tietotekniikkapalvelut

Edellisen vuoden muutto- ja asennuskiireisiin nähden vuosi 2005 oli jossain määrin rauhallisempaa aikaa laitoksen tietotekniikkaryhmässä. Ryhmän vahvuus olikin suurimman osan vuotta edellistä pienempi yhden tietotekniikkasuunnittelijan jätettyä ryhmän. Toisaalta aivan loppuvuodesta palkattiin uusi osapäiväinen suunnittelija huolehtimaan erityisesti opetushallinnon järjestelmistä. Lisäksi vuoden aikana ryhmässä on toiminut kaksi harjoittelijaa.

Tietotekniikkaryhmä ylläpitää on laitoksen noin 500 työaseman, 50 palvelimen, niitä yhdistävän 1Gbit/s kiinteän verkon ja langattoman verkon 40 tukiaseman muodostamaa kokonaisuutta. Näin laajan järjestelmän päivittäinen ylläpito niin laitteiston, ohjelmiston kuin tietoturvankin puolesta vaatii jo sinänsä runsaasti työtä. Järjestelmien pitäminen kehityksen kärjessä, opetuksen ja tutkimuksen erityistarpeet sekä työasemien Linux/Windows-kaksoiskäyttö tuovat työhön omat lisähaasteensa.

Vuoden aikana kehitystoiminnan pääpaino oli uusissa tarjottavissa palveluissa sekä talletuskapasiteetin kasvattamisessa. Merkittäviä hankkeita olivat henkilökunnan käyttöön tarkoitetun tietokantapalvelimen hankkiminen, tutkimus- ym. ryhmille levytilaa tarjoavan ryhmäpalvelimen uusiminen ja kapasiteetin nosto, bioinformaatikoille dedikoidun erityispalvelimen hankkiminen, satunnaisesti Windows-ympäristöä tarvitseville käyttäjille tarkoitetun Windows-palvelimen hankinta ja sen integrointi Linux-käyttöympäristöön sekä raskaaseen ja paljon muistia tarvitsevaan laskentaan soveltuvan 64-bittisen moniprosessorikoneen hankinta. Työasemapuolella on lähinnä uusittu muutamia kymmeniä kannettavia tietokoneita.

Edelleen erityistä huomiota jouduttiin kiinnittämään suureen roskapostin määrään, joka on viime aikoina aikana vaihdellut 90-95% välillä kaikesta postista. Tehokkaan torjunnan avulla käyttäjien näkemä roskapostin määrä saatiin pysymään pienenä. Tietoturvaongelmat pysyivät kohtuullisen vähäisinä aktiivisten päivitysten sekä virusten ja matojen osalta kattavan virustorjunnan ja postivirusten suodatuksen ansiosta. Vaikka tietoturvatilanne pysyi kohtuullisen hyvänä, tietoturvan murtoyritysten määrä nousi selkeästi vuoden aikana. Vielä tammikuussa 2005 esimerkiksi salasananmurtoyrityksiä oli vain noin 60 000, mutta loppuvuodesta niitä oli kuukausittain jo noin 300 000.