Yliopiston etusivulle Suomeksi In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Vuosikertomus 2007

Networking in Open Distributed Environments - NODES

Hajautettujen järjestelmien ja tietoliikenteen alueen rikasta tutkimuskirjoa koordinoi NODES-ryhmä. Tutkimus keskittyy kolmeen osa-alueeseen: tulevaisuuden Internet, verkon yhteistoimintapalvelut ja laitekohtaiset järjestelmäpalvelut. Näiden osa-alueiden leikkaukseen sijoittuvia aiheita ovat esimerkiksi käsitekolmikon "tietoturva, luottamus ja yksityisyys" ongelmat, kontekstitietoisuus, saavutettavuus ja yhteistoiminnan eri tasot. Osa-alueita yhdistää myös suorituskykyanalyysin, formaalien menetelmien sekä arkkitehtuurimallien ja ohjelmistotuotannon mallien käyttö tutkimusmenetelminä.

Tulevaisuuden Internet -alueen tutkimusfokus on siirtymässä uudentyyppisten sovellusvaatimusten mukaisesti. Pääpaino tulee olemaan vertaisverkkoteknologioiden käytössä sisältöjen jaossa ja kommunikoinnissa, uusissa siirtotason käsitteissä ja protokollissa, liikkuvassa tietojenkäsittelyssä, ja uusissa arkkitehtuuriratkaisuissa. Nämä teemat täydentävät aikaisempaa työtä jatkuvan saavutettavuuden verkkojen, spontaanien verkkojen, ja Internet-protokollien liikkuvaan verkkoympäristöön sovittamisen kanssa.

Verkon yhteistoimintapalvelut -alueen tutkimusfokus on globaalejaB2B-verkostoja tukevan väliohjelmiston kehittämisessä. Väliohjelmisto tarjoaa yhteiset peruspalvelut liiketoimintaverkostojen (tai käyttäjäyhteisöjen) elinkaaren hallintaan ja sovellusten yhteentoimivuuden tukemiseen. Väliohjelmisto täydentää palveluperustaista arkkitehtuuria (SOA) uusilla käsitteillä, jotka ovat liiketoiminnan prosessien hallinnan tai palveluiden käyttäjälähtöisen hallinnan kannalta kiinnostavia. Hallittavia kohteita ovat B2B-verkostojen toiminnallisten piirteiden lisäksi ns. ei-toiminnalliset piirteet (esim. kiistämättömyys, palvelun laatu), mainepohjainen luottamus, ja yhteistoimintasopimukset. Sopimuksia käyttämällä yhteistoiminnan hallinta voidaan palauttaa formaalistikin tarkistettavissa olevien mallien käsittelyyn.

Laitekohtaisten järjestelmäpalveluiden alueen kiinnostus kohdentuu Linux-käyttöjärjesetlmään ja resurssien käytön rajoituksiin erityisesti pienissä, liikkuvissa laitteissa.

NODES-ryhmän tutkimustuloksia siirretään aktiivisesti hyödynnettäviksi kansallisten tutkimusohjelmien, kansainvälisten tutkijaverkostojen ja standardointikonsortioiden kautta.

Yhteyshenkilö : professori Lea Kutvonen

Kotisivu : http://www.cs.helsinki.fi/research/nodes

Projektit

SOAMES - Service Oriented Architecture in Multichannel e-Services
INTEROP NoE - INTEROP VLAB, European virtual laboratory for Enterprise
Interoper$
WiSH - Widgets Sharing
ICT SHOK
MERCoNe - Multiaccess Experimentations in Real Converging Networks
ABI - Algorithms for Broadband Infrastructure

Valittuja julkaisuja

L. Kutvonen, J. Metso, and S. Ruohomaa: From trading to eCommunity management: Responding to social and contractual challenges. Information Systems Frontiers (ISF) - Special Issue on Enterprise Services Computing: Evolution and Challenges, 9(2-3):181-194, July 2007.

L. Kutvonen, T. Ruokolainen, and J. Metso: Interoperability middleware for federated business services in web-Pilarcos. International Journal of Enterprise Information Systems, Special issue on Interoperability of Enterprise Systems and Applications, 3(1):1-21, January 2007.

W.W. Terpstra, Jussi Kangasharju, C. Leng, A.P. Buchmann: BubbleStorm: Resilient, Probabilistic, and Exhaustive Peer-to-Peer Search, in Proceedings of ACM SIGCOMM, Kyoto, Japan, pp. 49-60, Aug 2007.

L. Daniel and M. Kojo: Using Cross-layer Information to Improve TCP Performance with Vertical Handoffs, In Proc. Second International Conference on Access Networks and Workshops, Ottawa , Canada , August 22-24, 2007.

L. Daniel and M. Kojo: TCP Behaviour with Changes in Access Link Bandwidth and Delay During Vertical Handoffs, In Proc. International Conference on Next Generation Mobile Applications, Services and Technologies Conference (NGMAST 2007), Cardiff, Wales, UK, 12-14 September 2007.