Yliopiston etusivulle Suomeksi In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Vuosikertomus 2007

Olioperustaiset ohjelmistoarkkitehtuurit - ROOSA

ROOSA-tutkimusryhmä tutkii ohjelmistoprosessin osavaiheita. Painopiste on ollut erityisesti suunnittelussa ja oliopohjaisissa ohjelmistoarkkitehtuureissa, mutta vuonna 2007 tutkimusta tehtiin lisäksi empiirisestä ohjelmistotutkimuksesta ja aspektiohjelmistojen testauksesta.

Ryhmä on kehittänyt sovelluskehysten kehittämiseen ja hallintaan JavaFrames-työkalun, arkkitehtuurien arviointiin Maisa-työkalun ja tuoteperheiden testaamiseen Rita-työkalun. Tuoteperheiden testaamisesta saadun kokemuksen pohjalta ryhmä on laajentanut tutkimusta aspektipohjaisten ohjelmistojen testaukseen. Jatkossa testaustutkimus on laajenemassa upotettujen järjestelmien testauksen tutkimukseen.

Empiirinen ohjelmistotutkimus on tärkeä ohjelmistotekniikan tutkimuksen alue. Koealustana käytetään mahdollisuuksien mukaan laitoksen ohjelmistotuotantoprojekteja.

Vuodesta 2006 alkaen tutkimusryhmä on osallistunut eurooppalaiseen ITEA-hankkeeseen SERIOUS, jossa tarkastellaan ohjelmistoevoluution aiheuttamaa ohjelmistotuotteen laadun heikkenemistä. Projektin tavoitteena on kytkeä ohjelmiston analysointi ja rakenteen uudistaminen kiinteiksi osiksi ohjelmistoprosessia. Tähän tarvitaan hyvin määriteltyjä aikaisessa vaiheessa mitattavissa olevia ohjelmistoarkkitehtuurin laatumittoja. Projekti jatkui menestyksekkäästi vuonna 2007, ja vuonna 2008 siltä odotetaan hyviä tuloksia.

Yhteyshenkilö : professori Juha Taina
Kotisivu : http://www.cs.helsinki.fi/research/roosa/

Projekti

SERIOUS

Valittuja julkaisuja

J. Taina, K. Simola: Parallel software engineering student projects. Proceedings of the International Conference on Engineering Education 2007 (ICEE'07). Portugal , September 2007 (in CD-ROM).