me@tktl 01/07

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen verkkolehti

Etusivu

Laitoksen uusi johtaja Hannu Toivonen

Uusi dekaanimme Jukka Paakki

Ari Rantasen väitöskirjassa liikkuu isotooppi

Päiväkirja: TKO-älyn uusi pj Matias Käkelä

Kasvot

Kuulumiset

Summary

Aiemmat numerot

Toimitus

Päiväkirja

TKO-älyn uusi puheenjohtaja Matias Käkelä

Maanantai 1.1.2007
Uudenvuoden perussetti. Herätys klo 13:30. Tekee mieli nakkeja, pekonia ja muuta epäterveellistä. Mäyräkoirasta sixpäkkiin -aloite tuntuu järkevältä. Korjataan jäljet, tiskataan. Suihkuun. Klo 15:30 olen jalkeilla. Olo tuntuu jo inhimillisemmältä. Tätäkö on opiskelijan arki? Onneksi ei – on uudenvuoden päivä. Televisio auki. Katson leffan. Dogville tuntuu liian raskaalta tähän tilaan. Haen kebabia ja laitan Lostin taustalle pyörimään. Ah, on niin mukavaa välillä viettää päivä, jolloin saa laiskotella hyvällä omallatunnolla. Klo. 23:30 nukahdan päähierontaan. Onneksi vapunpäivään on pitkä tovi.

Tiistai 2.1.2007
07:55 puhelimeni herättää minut sulosoinnuillaan. Nousen, raahaudun suihkuun ja kaipaan aamun ensimmäistä kofeiinifiksiä. Laitan vaatteet päälle, juoksen tihkusateessa bussipysäkkiä kohti. Istahdan ja laitan Zero 7:in soimaan. On vartin verran aikaa katsoa tyhjyyteen linja-auton kiitäessä pitkin tylsänharmaata ja niljakasta Länsiväylää.

Töissä luen sähköpostit. Yllätyksekseni huomaan, ettei kukaan työnarkomaanityötovereistani ole vuodenvaihteessa antanut lainkaan kiireellisiä tehtäviä heti maanantaiaamuksi. Palaan siis edellisten
työtehtävien pariin. Purnaan PHP:tä. Mietin, miksen voisi koodata syntaktisesti ja käsitteellisesti kauniilla kielellä, kuten Pythonilla tai Rubylla. Pian postilaatikkooni saapuu odottamaton sähköposti. Olisinko kiinnostunut kirjoittamaan päiväkirjaa me@tktl-lehteen? Aluksi emmin pyyntöä. Deadlineen on reilu viikko, on työkiireitä, ulkomaanmatka lähestyy ja pitäisi järjestää vielä TKO-älyn hallituksen vaihtajaisetkin. Lyhyen neuvottelun ja lahjonnan jälkeen (saan omavaltaisesti valita seuraavan nakitettavan) otan tehtävän vastaan.

Stressaa. On niin paljon muistettavaa: Suunnittele vaihtajaisten ruokatarjoilu, suunnittele kevään opinnot ja muista vielä ilmoittautua! (Taas pientä purnausta: englanninkurssi kun meni sivu suun muutamien
kymmenien minuttien myöhästymisten vuoksi. No, ei sitä valmistumisen kanssa tarvitse hoppuilla). Tee budjetti vaihtajaisiin, tee muutosilmoitus patentti- ja rekisterihallitukselle...näitä riittää. Töistä päästyäni vielä pikainen suunnittelukokous Uudella ylioppilastalolla vaihtajaisista, ja vihdoin iltayhdeksäksi kotiin syömään. Luen Hesarin, syön ja pohdin mitä kirjoittaa tänne.

Nyt (21:45) lähetän vielä muutaman sähköpostin ja teen budjetin. Sitten voinkin rentoutua hetkeksi, lukea luvun tai kaksi Harry Potteria ja mennä levolle.

Keskiviikko 3.1.2007

Työpäivä takana. Chilitomaattikastike lämpenee mikrossa. Päivä oli tyypillinen. Töitä riitti niin paljon, että huomisesta vapaapäivästä tulikin työpäivä. Aina sitä tosin ylimääräiselle rahalle löytää käyttöä. Saapuisivatkohan syksyn kurssien tulokset jo pian? On aina niin mukavaa odottaa jännityksellä kokonainen kuukausi tietoa läpipääsystä. Mistähän johtuu, että tenttien tarkastus sujuu nopeammin niillä muiden tiedekuntien kursseilla, joille olen osallistunut? Ruoka alkaa olla valmista, ja päivä kääntyy jo iltaan. Luetaan vielä sähköpostit ja katsotaan mitä irkissä tapahtuu. Puoliltaöin tutimaan.

Torstai 4.1.2007
Yö menee kieriessä sängyssä. Herään kello 02:30, nukahdan uudestaan neljältä. Herään lopullisesti kuudelta. Hesari, liki litra kahvia ja vähän leipää. Vielä ei väsytä. Ulkona on vielä masentavan pimeää. Taidanpa tänään jäädä kotiin koodaamaan. Istahdan tietokoneeni ääreen ja laitan sen päälle. Otanyhteyden työpaikan palvelimelle ja sukellan taas ohjelmoinnin ihmeelliseen maailmaan. Oliot saavat kyytiä kun taistelen selainyhteensopivuuden kanssa. Koodaan, koodaan ja koodaan tunnista toiseen. Pian yön vähäiseksi jäänyt
lepo alkaa tuntua. Pienen hengähdystauon tuo puhelu ystävältäni, josta en ole kuullut lainkaan muutamaan kuukauteen. Onneksi on jo iltapäivä. Vielä muutama hetki töiden parissa ja sitten pääsen vapaalle viikonlopuksi.

Illansuussa alkavat järjestöaskareet. On tehtävä esityslista järjestäytymiskokoukseen. Ensimmäinen esityslistani puheenjohtajana. Mitähän siihenkin kirjoittaisi? Varmuudeksi tutkin edellisvuosien arkistoja. On soitettava vielä kokouspaikan emännälle. Ja pitäisi myös huolehtia siitä, että paikalle tuodaan tarvittavat tavarat. Oma reppukin pitäisi myös vielä pakata. Pari riviä viikkopäiväkirjaani ja sitten saa tietokoneiden käpistely jäädä tältä illalta.

(Noin tunti edellisen jälkeen) Niinhän se aina menee. Ei sitä nörtti osaa näppejänsä pitää koneestaan erossa. Piti korjata bash-skripti ja ihmetellä hieman Samban toimintaa. Sitten avasinkin taas irssin. Nykyaikaiset
viestimet ovat onneksi tehokkaita. Irkissä laadimme rahastonhoitajan kanssa vaihtajaisiin budjetin puhuessamme samalla yleisistä tyhjänpäiväisyyksistä. Jos sitä vihdoin pääsisi pois näyttöpäätteen ääreltä. Tai itse asiassa kahden. Irkkikeskusteluja seuraan pöytäkoneeltani ja tätä kirjoitan kannettavalla. Tältä illalta tämä saa olla ohi - silmäni taitavat jo verestää.

Perjantai 5.1.2007
Edellisöiden univelat tulee kuitattua. Nukun kymmeneen. Teen viimeiset valmistelut kotona, lähden matkaan ja suuntaan kohti Pakilaa hakemaan autoa. Myöhästyn bussista, ja päätän mennä metrolla. Rautatieasemalla päätän poistun metrosta ja vaihtaa toiseen bussiin. Bussin seuraava vuoro jää saapumatta ja joudun odottamaan lisää. Perille päästyäni nappaan auton ja muistan jälleen, että ajotaitoaan pitäisi ylläpitää: Autojen seassa pujotellessa tuntuu kuin olisi vasta saanut kortin.

Tukussa vierähtää aikaa suunniteltua pidempään. Auton takaosa laahaa miltei maata, kun saamme kaikki tavarat lastattua tavaratilaan. Pääsemme viimein matkaan.  Matkan varrella poimimme mökin avaimen Mäntsälästä. Perille löydämme osin sattumalta, osin hyvällä tuurilla ja osin gps-paikantimen avulla. Mökki on loistava. Se on täydellinen ympäristö vaihtajaisten pitoon saunoineen, nuotiopaikkoineen ja puuhelloineen. Iltapala tulelle ja kortinpeluuta. Joku lukee Mix-lehteä, joku Aku Ankkaa. Onpa myös Vanhasen sinkkuudesta raportoiva Ilta-Sanomat mukana. Illan tullen ja saunan jälkeen menemme ansaituille yöunille hieman ennen neljää. Aikaisin siis.

Lauantai 6.1.2007

Vähemmän yllättävästi heräämme suunnitellun klo yhdeksän sijaan vasta hieman ennen puolta päivää. Onneksi reippaat tytöt ovat tehneet alhaalla jo aamupuuron ja laittaneet leivät pöytään. Kuppi kahvia ja pari voileipää
herättää mukavasti, ja pian olemme taas toimintakuntoisia. Iltapäivästä teemme hieman talousaskareita. Markus pilkkoo puita, minä teen lounaan, tytöt tiskaavat ja Pekka sekä Mikko täyttävät vesisaavimme.

Kahdelta alkaa ensimmäinen kokoukseni puheenjohtajana. Kun Jesse vielä luovuttaa minulle TKO-älyn nuijan, tunnen puheenjohtajuuden todella alkaneen. Kokous venähtää kuten odottaa saattaa. Järjestäytymiskokouksessa asiaa on paljon. Kokous päättyy puoli kuuden maissa. Tämän jälkeen alkaa ohjelman suunnittelu vuodelle 2007. Ääneni on mennyttä, joten delegoin suunnittelutuokion johtamisen Marialle. Samalla alkaa myös ruoanlaitto. Illalla järjestämme vaihtajaiset kruunaavan vaihtajaisillallisen. Illallisen
kokkauksessa kestää ja kestää. Se valmistuu viimein noin iltayhdeksältä, kaksi tuntia tavoitteesta jäljessä. Akateemiseen tapaan laulamme myös hieman ruokalajien lomassa. Pikkutunneilla, ruoan jälkeen, menemme vielä saunomaan. Saunan takassa grillaillaan vielä muutamia makkaroita. Yöunet taitavat jäädä jälleen vähäisiksi.

Sunnuntai 8.1.2006
Herätys on onneksi tänään myöhään. Ihmiset kömpivät makuupusseistaan kahdentoista jälkeen. Sampsa ja minä tiskaamme röykkiöllisen edellispäivän illallisella käytettyjä astioita. Muut siivoavat, täyttävät halkolaatikkoa
ja pinoavat patjoja. Kaikkien tekee mieli päästä kotiin omien vällyjen väliin. Viiden maissa olemme vihdoin valmiit lähtemään. Auton takakontit kiinni, ihmiset autoihin ja menoksi. Helsinkiin päästyämme vien autoni
väsyneet matkalaiset koteihinsa ja lähden itse palauttamaan autoa. Viikko alkaa olla loppusuoralla. Kotiin päästyäni rentoudun, katson 24-tv-sarjan aloitusjaksot ja lopulta nukahdan jälleen rauhoittavaan päähierontaan.