| Uusia otsikkoja näissä uutisissa |
9.5.2003 (N:o 6/2003) TKTL:n atk-uutiset käsittelee Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen atk-järjestelmiin liittyviä, ajankohtaisia asioita. Atk-uutiset päivitetään noin kahden viikon välein. Linkkejä Uutisarkisto |
|
Alkuun Pian ajankohtaista Kehityshankkeita Ongelma-asioita Briefly in English |
Lähes kaikki henkilökunnan kiinteät Windows-työasemat on
liitetty etäpäivitysjärjestelmään. Microsoft
Windows Monet käyttäjät ovat huomanneet päivitysten asennuksen, kun näytölle on ilmestynyt työaseman uudelleenkäynnistystä ehdottava ikkuna. Vasta uudelleenkäynnistyksen jälkeen voidaan asentaa järjestyksessä seuraava päivitys, joten alkuvaiheessa käyttäjä saattaa joutua käynnistämään työasemansa useaan kertaan peräkkäin. Käyttäjiltä saadun palautteen perusteella päivitysjärjestelmän ilmoituksia on muokattu helpommin ymmärrettäviksi. Itse kehitetyn päivitysjärjestelmän avulla voimme asentaa kaikki Microsoftin Etäpäivitysjärjestelmää kehitetään edelleen. Kannettavia tietokoneita ei voida päivittää, koska niitä ei ole vielä liitetty Windows-toimialueeseen. Havaituista ongelmista kerrotaan Atk-uutisten kohdassa ongelma-asioita.
Uusittu ps8-verkkotulostin on nyt käytössä luokassa D423 (tauvo).
Ps8-laite on samaa uutta HP Laserjet 8150DN Uuden tulostimen ohjauspaneelin kieleksi on valittu englanti, ja kaikkien tulostinten ohjauspaneelin kieleksi vaihtuu vähitellen englanti. TKTL:n atk-järjestelmien ohjelmistojen oletuskieli on yhdenmukaisuuden vuoksi kaikkialla englanti.
Uusin me@tktl-verkkolehti käsittelee
laitoksen atk-palveluja. Tietotekniikkapäällikkö Petri
Kutvonen kertoo me@tktl:ssa muun muassa, miten TKTL:n atk-palvelut ovat vuosikymmenten
aikana kehittyneet ja millaisin voimin palveluja tällä hetkellä tarjotaan.
Suoraan verkkoartikkeliin pääsee tästä
linkistä.
TKTL:n harjoitussaleihin 4. kerrokseen asennetaan uusia
työasemia. Vanhoja työasemia vaihdetaan vähitellen uusiin, ja
projektin etenemisen voi aina tarkistaa verkkosivulta. Uusien
työasemien laitteistoon kuuluvat muun muassa Pentium 4
2,4 GHz
Sweep-äänieditori
on asennettu Linux-järjestelmän verkkolevylle hakemistoon |
|
Alkuun Nyt ajankohtaista Kehityshankkeita Ongelma-asioita Briefly in English |
A3-värilasertulostin saadaan käyttöön jo ensi viikolla.
Uuden tulostimen jonon nimeksi tulee ps7, ja se tullaan sijoittamaan
huoneeseen C469 ps1-tulostimen viereen.
Uudella HP
Laserjet 5500DN Vain henkilökunnan jäsenet voivat käyttää uutta värilasertulostinta, koska siihen liittyy erityisrahoitus. Toki myös tulostuskustannukset ovat mustavalkotulostimia kalliimmat, joten terveen harkinnan lisäksi kannattaa tutustua järkevän tulostuksen vinkkeihin. Kaikki käyttäjät voivat tulostaa A3-kokoiselle paperille viereisellä ps1:llä, jonka pienempi paperilokero (lokero 2) on varattu A3-paperille. Jotta työ tulostuisi A3-paperille, paperikoko pitää valita oikein käytettävässä sovellusohjelmassa. Tulostimiin ei pidä asettaa kopiokoneille tarkoitettuja papereita, koska kopiokonepaperit ovat huonolaatuisempia ja niiden maksaja on eri. Tulostushuoneessa C469 tulee olemaan erikseen merkittynä saatavilla lasertulostimille tarkoitettua, laadukasta A3-paperia. Paperilaatuja on käsitelty tarkemmin aikaisemmissa Atk-uutisissa.
TKTL:n henkilökunnalla on mahdollisuus parantaa atk-työolosuhteitaan
osallistumalla maanantaina 12.5.2003 Ergonomista tietoa soveltamalla voidaan saada kullekin työntekijälle mahdollisimman sopivat ja terveelliset työskentelyolosuhteet. Atk-laitteita asennettaessa ei useimmiten voida ottaa huomioon käyttäjien yksilöllisiä tarpeita. Siksi olisi suositeltavaa, että jokainen käyttäjä itse säätäisi työpisteensä sopivaksi ja ottaisi tarvittaessa yhteyttä atk-ylläpitoon poikkeavia laiteasennuksia tai aputarvikkeiden asennusta varten. Lisätietoja ergonomiasta, muun muassa atk-työpisteen säätöohje, ja tietoja yliopiston henkilöstöosaston palveluista on verkkosivulla.
Lomakausi on alkamassa, ja atk-ylläpidonkin kesälomat lähestyvät.
Jotta TKTL:n atk-palvelujen käyttö olisi sujuvaa kesälläkin, atk-ylläpidon
lomat on ajoitettu siten, että aina vähintään kolme henkilöä on työssä.
Tarkat loma-ajat voi tarkistaa TKTL:n intranetiin sijoitetusta lomalistasta
(Linkki toimii TKTL:n käyttäjätunnuksilla ja salasanoilla). Etenkin
loma-aikana kannattaa välttää henkilökohtaisten sähköpostiosoitteiden
käyttöä; kaikissa TKTL:n atk-järjestelmiin liittyvissä asioissa voi
lähettää sähköpostia osoitteeseen atk-apu@cs.helsinki.fi.
CS Linuxin C/C++-kääntäjä ja Mozilla- ja Galeon-www-selaimet päivitetään samalla CS Linuxiin. Mozillan uusin vakaa versio 1.3 sisältää lukuisia tietoturvaparannuksia ja uusia, hyödyllisiä ominaisuuksia. Mozillan päivitys edellyttää Java-järjestelmänkin päivitystä sellaiseen versioon, joka on käännetty GCC 3.2:lla. Tästä syystä CS Linuxissa jouduttaneen siirtymään Sunin Javasta jälleen takaisin Blackdownin Java-järjestelmään. Uusi sähköposti- ja henkilökohtaisen tiedonhallinnan ohjelmisto Ximian Evolution asennetaan myös pian CS Linuxiin. Suosittelemme Microsoft Outlookista pitäville käyttäjille tutustumista Evolutioniin. CS Linuxin XFree86
Group-levypalvelin uusitaan käyttämällä hyväksi
vanhan fs-levypalvelimen laitteistoa. Nyt melkein täynnä olevalle
groupille tullaan saamaan lähes 300 gigatavun tehokas,
raid-varmistettu levyjärjestelmä. Groupilla sijaitsevat TKTL:n
ryhmähakemistot. Group-palvelin uusitaan ilman pitkää
käyttökatkoa: sekä uusi että vanha palvelin ovat käytössä
samaan aikaan ja ryhmähakemistot siirretään uudelle palvelimelle
yksi kerrallaan.
|
|
Alkuun Nyt ajankohtaista Pian ajankohtaista Ongelma-asioita Briefly in English |
DVD-levyjen polttolaitteen hankintaa suunnitellaan.
Kirjoitettavat DVD-levyt sopisivat moneen tarkoitukseen paljon
paremmin kuin CD-R-levyt, koska DVD-levyjen kapasiteetti on
moninkertainen. Markkinoilla on kuitenkin useita kilpailevia
tekniikoita, joten hankinta ei ole suoraviivainen.
Salakirjoittamattomien imap-yhteyksien tuki päättyy TKTL:n
sähköpostipalvelimella. Vielä tällä hetkellä salakirjoittamattomia
imap-yhteyksiä voi käyttää laitoksen omassa verkossa, mutta
mistään ulkopuolelta niitä ei sallita. Kaikki tuetut sähköpostiohjelmat
hallitsevat SSL/TLS-salatut yhteydet, joten salaamattomasta
yhteyskäytänteestä voidaan nyt luopua mail.cs.helsinki.fi-palvelimella.
Ongelma ovat lähinnä Windowseihin asennetut Netscapet ja Mozillat, jotka kyllä tukevat salausta, mutta salaus ei ole valmiiksi päällä. Tähän etsitään automaattista ratkaisua, mutta joka tapauksessa käyttäjä voisi itsekin korjata ongelman vain laittamalla yhden rastin ruutuun. Esimerkiksi Mozilla Mailissa se tapahtuu näin: klikkaillaan valikosta Lisätietoja TKTL:n sähköpostin käytöstä on verkkosivulla.
Windows 2000:n etäkäyttö Terminal Servicen avulla saattaa
tulevaisuudessa korvata pääosan henkilökunnan Windows-työasemista. Windows
2000 Terminal Servicen käyttömahdollisuutta tutkitaan parhaillaan,
ja vapaasti saatava Rdesktop-asiakasohjelma Linuxille
näyttää lupaavalta. Suomalaisen merkistön käyttö aiheuttaa
kuitenkin ongelmia.
Tulevaisuudessa Windows-sovelluksia ehkä voidaan etäkäyttää Linuxin kautta eikä erillisiä työasema-Windowseja enää tarvittaisi kuin ainoastaan Windowsin tehokäyttäjille. Kymmenien käyttäjien sovellusten samanaikaiseen ajamiseen tarvitaan kuitenkin erittäin tehokas ja huolellisesti suunniteltu Windows-sovelluspalvelin, joten ihan vielä ei kannata poistattaa omaa, paikallista Windowsia. Muutamia hallinnon Windows-sovelluksia voidaan jo nyt käyttää Linuxissa Citrixin ICA-asiakasohjelmalla, joka on asennettu Linux-järjestelmän verkkolevylle hakemistoon
TKTL:n henkilökunnan uuden monitoimikopiokoneen liittämistä
TKTL:n verkkotulostusjärjestelmään tutkitaan. Yliopistopaino on
sijoittanut Xerox
Document Centre 535
Suomen kielen oikolukuominaisuudet Linuxissa parantuvat.
Alun perin OpenOffice.org:n
apuohjelmaksi kehitetty, mainio Soikko-oikolukuohjelma
on nyt liitettävissä Aspelliin. Aspell
taas on monien Linux-sovellusten käyttämä oikolukuohjelma, johon ei ole
aikaisemmin ollut saatavilla hyvää suomalaista sanastoa.
Kun Aspell korvataan uudella Tmispell-ohjelmalla, voidaan Soikon ominaisuuksia käyttää suomen oikolukuun kaikissa Aspelliä käyttävissä sovelluksissa! Muiden kielten oikolukuun Tmispell kutsuu edelleen normaalia Aspelliä. Tmispellin asennusta CS Linuxiin valmistellaan. Tmispellin käytön estää kuitenkin tällä hetkellä tiettyjen Aspellia vastaavien ominaisuuksien puuttuminen.
Ergonomiaominaisuuksiltaan poikkeavien näppäimistöjen
hankintaa suunnitellaan TKTL:n mikroluokkiin.
Jotkut käyttäjät ovat kaivanneet erityisesti niin sanottuja jaettuja
näppäimistöjä, joissa vasemman ja oikean käden näppäimet on sijoitettu
erilleen. Tällaisella näppäimistöllä saadaan luonnollisempi ja vähemmän
rasittava kirjoitusasento, koska ranteet saavat olla suorassa.
Kirjoittaminen vaatii kuitenkin käytännössä totuttelua ja
kymmensormijärjestelmän hallinnan. Poikkeavia näppäimistöjä hankittaneen
joka tapauksessa vain pieneen osaan mikroluokkien työasemista. Näin
tarjotaan käyttäjille mahdollisuus kokeilla erilaista päätetyöskentelyä.
Kannettavien tietokoneiden Windowsit liitetään TKTL-toimialueeseen
(engl. domain), jolloin niihin on mahdollista kirjautua kaikilla TKTL:n
käyttäjätunnuksilla laitteen ollessa TKTL:n verkossa. Myös
etäpäivitysjärjestelmään liittyminen edellyttää toimialueeseen kuulumista.
Samalla Windowsin etäpäivitysjärjestelmää kehitetään siten, että se
toimii paremmin kannettavissa tietokoneissa ja langattomassa lähiverkossa.
Kiinteän verkon Windows-työasemat kuuluvat lähes poikkeuksetta
TKTL-toimialueeseen.
Laitoksen vierailijoille, henkilökunnalle ja opiskelijoille
tarjotaan mahdollisuus henkilökohtaisen kannettavan tietokoneen
kytkemiseen laitoksen tietoliikenneverkkoon, joko langattomasti
tai langallisesti.
Odotellessa voi käyttää atk-osaston aulaverkkoa (HUPnet, Helsinki University Public network). Langaton aulaverkko toimii muun muassa Teollisuuskadun atk-aseman ( Käytännössä tarvitaan kannettava tietokone, verkkokortti ja omatoimisuutta. Verkkoon kirjaudutaan www-selaimella ja atk-osaston käyttäjätunnuksilla. Lisätietoja on atk-osaston www-sivuilla. TKTL:n atk-järjestelmien ylläpito ei tarjoa teknistä tukea Hupnetin käyttöön. |
|
Alkuun Nyt ajankohtaista Pian ajankohtaista Kehityshankkeita Briefly in English Ikuisuusongelmia |
Windowsin tulostusajureilla on vääriä paperikokoja. Windowsista
tulostettaessa ajuri saattaa tarjota jotain oudon nimistä paperia,
ja edes A4:n valitseminen ei onnistu. Jos väärästä paperikoosta
huolimatta tulostaa, tulostin alkaa pyytää kyseistä paperia.
Tulostimen ohjauspaneelin jatka-painiketta painamalla työ tulostetaan
A4-paperille, mutta lopputulos on kelvoton. Ongelmaa esiintyy eri
käyttäjillä, eri työasemilla ja eri tulostimilla.
Toistaiseksi ainoa tunnettu varma ratkaisu on tulostaa tiedostoon käyttämällä Windowsiin asennettu "Print to file"
Heikkolaatuiset värijauhekasetit ovat aiheuttaneet
tulostuslaatuongelmia TKTL:lla sekä yleisillä että
henkilökohtaisilla tulostimilla. Suuri määrä viallisia kasetteja on
jouduttu palauttamaan valmistajalle. Käyttäjät ovat
kärsineet tulostuskatkoista, heikosta tulostusjäljestä ja jopa
rikkinäisten kasettien meluhaitoista.
Käyttämiemme Tepro-merkkisten uusiotäytettyjen kasettien hinta-laatusuhde on silti kohtuullinen, koska kasetit ovat erittäin edullisia jopa muihin uusiokasetteihin verrattuna. Uusien kasettien käyttö maksaisi moninkertaisesti, mikä on TKTL:n tulostusmäärillä ja atk-tarvikebudjetilla täysin mahdoton vaihtoehto. Nykytilanteessa värijauhekasettien laatua joudutaan kuitenkin tarkkailemaan ahkerasti. Pyydämmekin käyttäjiä ilmoittamaan atk-ylläpidolle tulostuslaatuongelmista, jotta rikkinäiset kasetit voidaan palauttaa välittömästi.
Windows-työasemien etäpäivitys saattaa haitata työaseman
käyttöä. Ongelmaraportteja on kuitenkin tullut vain vähän,
ja tilanteet poikkeuksetta ratkeavat käynnistämällä työasema
uudelleen. Huomattavasti merkittävämpi asia on päivitysten
asennuksesta seuraava luotettavuuden ja tietoturvan parantuminen.
Seuraavia ongelmatilanteita on tiedossa:
Corel Draw
TKTL:n salasanan vaihto päivittyy sähköpostipalvelimelle vasta
seuraavana yönä. Kaikkiin muihin TKTL:n tietokoneisiin
vaihdettu master-salasana päivittyy enintään viidessä minuutissa.
Salasanojen päivittyminen postipalvelimelle korjataan tapahtumaan
pienemmällä viiveellä. Ongelma on kuitenkin tehokkaan toteutuksen
löytäminen, koska postipalvelinohjelmiston
käyttäjätietokannan muoto poikkeaa Linuxin normaalista
käyttäjätietokannasta.
Db.cs.helsinki.fi-palvelimen JSP-moottorilla on ongelmia
evästeiden (engl. cookie) käsittelyssä, jolloin myöskään
istuntojen käsittely ei onnistu. Ongelma liittyy tapaan, jolla
www-palvelimen pitäisi välittää eväste asiakkaalle. Ongelman syy
on selvä, ja ratkaisumahdollisuuksia on useita, mutta
yksikään niistä ei ole helposti toteutettavissa.
Graafinen käyttöympäristö ei aina käynnisty automaattisesti
CS Linuxissa, vaikka käyttäjä olisi kirjautunut työasemaan
ensimmäisestä virtuaalikonsolista. Tällainen tilanne voi
seurata siitä, että kyseiseen työasemaan on jäänyt jumiutuneita
prosesseja normaalisti vapaisiin virtuaalikonsoleihin Ongelma korjataan, mutta akuutti ratkaisu on käynnistää työasema uudelleen. Jos käyttäjä kirjautuu virtuaalikonsoleista
OpenOffice.org Impress
Yli kahdeksanmerkkisiä salasanoja ei tueta
CS Linuxissa. Yli kahdeksanmerkkisetkin salasanat kyllä näennäisesti
toimivat, koska kahdeksannen merkin jälkeinen osa pudotetaan pois
kaikkialla.
Jos Linuxin passwd-komennolla ottaa käyttöön yli kahdeksanmerkkisen salasanan, salasana kyllä hyväksytään ja se välittyy Windows-järjestelmään täydellisenä. Tässä tilanteessa siis käyttäjälle tulee Linuxiin ja Windowsiin tosiasiassa eri salasana. Kahdeksan merkin rajoitus Linuxissa johtuu salasanojen säilytyksessä käytettävästä DES-salausmenetelmästä. Linux-järjestelmän kehityksen nykytilanteessa olisi mahdollista siirtyä käyttämään MD5-salausmenetelmällä säilytettäviä salasanoja. MD5-salasanoissa ei ole kahdeksan merkin pituusrajoitusta. Jotta yhteensopivuus vanhojen järjestelmien kanssa säilyisi, DES-salattuja salasanoja kuitenkin käytetään edelleen käyttäjien tunnistuksessa. Silti salasanat talletetaan salasanan vaihdon yhteydessä myös MD5-muotoon. Lähitulevaisuudessa MD5-salattuja salasanoja siirrytään käyttämään käyttäjien tunnistuksessa. Sitten yli kahdeksanmerkkiset salasanat tulevat virallisesti toimimaan sekä CS Linuxissa että Windows-järjestelmässä. |
|
Alkuun Nyt ajankohtaista Pian ajankohtaista Kehityshankkeita Ongelma-asioita The CS Department's IT News concerns current computing facilities issues at the Department of Computer Science, University of Helsinki. The IT news is updated every two weeks. Links: Computing facilities home Computing facilities staff Feedback |
Automatic remote installing of MS Windows patches
concerns all Windows workstations now. A lot of users have
noticed this as they have been automatically asked to reboot
their computer. Multiple reboots may be needed because the
update packages need to be installed one by one. The custom-made update
system is able to deliver Microsoft's hotfixes and service packs
to all active Windows workstations within a few hours. Portable
computers cannot join the update system, however, until they have
been integrated into our Windows domain.
Certain problems have arisen with the remote updates:
The network printer ps8 is on-line again. The device
has been upgraded to a HP Laserjet 8150DN [PDF data sheet]
which is capable of printing in duplex. Ps8 is located in the computer classroom
D423 (tauvo). All CS Department's network printers and their features
are listed in Finnish on a web page. We have chosen English
as the contol panel language of all printers. Previously, most
printers have had Finnish control panels.
The latest me@tktl webzine discusses
the CS Department's computing services. IT manager Petri Kutvonen tells us how the computing
environment has been devoped during decades.
New workstations are being installed in the exercise classrooms on
the 4th floor. Check the details on this web page.
New sound processing software is available in the Linux
system network directory. The Sweep sound editor
is installed in
The CS Department's staff members have a chance to improve
their working environment. A lecture on ergonomics
will be given in Finnish on May 12th at 10 a.m. in the auditorium.
Employees will be offered guidance in the adoption of appropriate
working methods by this lecture. Occupational physiotherapist
Maria Sergéeff does also a few personal inspections of work
stations and gives you suggestions for improvement for your
work station. Please send
an e-mail message to the office manager if your need a personal
inspection of your working station.
More information on ergonomics is available on a web
page. The IT maintenance staff can rarely take into account users'
personal needs in computer installations so users are asked to adjust
their working environment for themselves and ask for help if additional
computer equipment is needed.
The holiday season is approaching but at least three
members of the IT maintenance staff will be working all summer long.
The vacation periods of the staff members are shown on the
CS Department's intranet (The link works with the CS Department's user
account names and passwords only). Please avoid using personal
e-mail addresses especially during the holiday season but use the
common address support@cs.helsinki.fi in
all issues regarding the CS Department's computing facilities.
Windows printer drivers have faulty paper sizes.
The driver may have a strange default paper size and you can't
even manually select the proper A4 paper size. If you print
regardless of the wrong paper size, the printer asks for
the custom paper. You can bypass this condition by pressing
"Jatka" on the printer control panel but the result will be
bad, anyway. The only currently known solution is to use
the "Print to file" printer driver in Windows. The resulting
postscript file can be printed in Linux or with GhostView
in Windows.
There have been frequent print quality problems due to
bad toner cartridges lately. A lot of cartridges have been returned to
the manufacturer. We use recycled toner cartridges made by Tepro. Their
cartridges are very cheap so we'll continue using them but we need
to be very alert to the print quality. Users are encouraged to notify us by e-mail of all
print quality problems so that faulty cartridges can be returned
at once.
|
Alkuun
atk-uutiset@cs.helsinki.fi



