Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

Opetusohjelma, syyslukukausi 2009

HUOM! VÄLTÄ TURHIA ILMOITTAUTUMISIA, PERUUTA VARAUKSESI JOS SUUNNITELMASI MUUTTUVAT

Laitos pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan mukauttamaan opetustarjontaansa kysyntää vastaavaksi. Tämän edellytyksenä on, että ilmoittautumisjärjestelmän tiedot vastaavat todellista tarvetta. Turhien ilmoittautumisten määrä on viime vuosina kasvanut mittoihin, joka alkaa tehdä järkevän suunnittelun mahdottomaksi.
Laitoksen perus- ja aineopintojen kursseille voi harjoituspaikan varaamalla osallistua vain kahdesti. Yrityskerraksi tulkitaan ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu kurssikohtaiseen määräaikaan mennessä, yleensä ensimmäisen harjoitusviikon loppuun mennessä. Kurssin luennoija voi perustellusta syystä myöntää oikeuden lisäyritykseen. Muista, että turhat ilmoittautumiset vievät paikan joltakin toiselta opiskelijalta, jolle kurssipaikka voi olla hyvinkin tärkeä. Se joku voi joskus olla Sinä.

Erilliskokeilla suorittamiseen ei liity rajoituksia, mutta niihinkin ilmoittauduttaessa on syytä ottaa huomioon, ettei osallistuminen "kokeilumielessä" huonosti valmistautuneena kuulu suunnitelmalliseen opiskeluun eikä yleensä johda tulokseen.

Yleistä

Tutkintovaatimukset ja opinto-ohjeita on esitetty matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opinto-oppaassa.

Opetus ja kokeet järjestetään pääsääntöisesti tietojenkäsittelytieteen laitoksella Kumpulan kampuksella Exactum-rakennuksessa (Gustaf Hällströmin katu 2 b). Kurssikokeita voidaan järjestää myös muissa yliopiston tiloissa Kumpulassa.

Ilmoittautuminen

  • Ensimmäisen periodin ja koko lukukauden kestäville kursseille
    • ILMOITTAUTUMINEN ALKAA TORSTAINA 27.8.2009 klo 9:00.
  • Toisen periodin kursseille
    • ILMOITTAUTUMINEN ALKAA TIISTAINA 13.10.2009 klo 9:00.

Loppulukukauden kurssien yhteydessä on maininta myöhäisemmästä ilmoittautumisajasta.

Pääaineopiskelijoiksi katsotaan myös lukioyhteistyöhön liittyvät opiskelijat, muuntokoulutettavat ja erillisopintojen suoritusoikeuden omaavat opiskelijat.

Pääsääntöisesti luentokursseille, seminaareihin, työryhmiin ja erilliskokeisiin ilmoittaudutaan www-pohjaisella ilmoittautumisjärjestelmällä.

Osaan kursseista ilmoittaudutaan lisäksi sähköpostitse tai hakulomakkeen avulla (näistä maininta kurssin yhteydessä). Tarkemmat ilmoittautumisjärjestelmän käyttöohjeet ovat www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/opiskelu/ohjeet/ilmo-ohje.html .

Esitietovaatimukset

Opinto-oppaassa ja kurssikuvauksissa mainittuja pakollisia esitietoja valvotaan aikaisempaa tarkemmin.

Periodien I-II kurssille Laskennan mallit osallistuvilta vaaditaan kurssin alkuun mennessä joko kurssin esitietona ilmoitetun kurssin Tietorakenteet Oodiin merkitty suoritus tai kurssin esitietokokeen (perjantaina 4.9. klo 9-12 CK112) hyväksytty suoritus.

Periodin II kurssille Rinnakkaisohjelmointi osallistuvilta vaaditaan kurssin alkuun mennessä joko kurssin esitietona ilmoitetun kurssin Tietokoneen toiminta Oodiin merkitty suoritus tai kurssin esitietokokeen (maanantaina 26.10. klo 9-12 CK112) hyväksytty suoritus.

Kurssien luennoijat voivat hyväksyä osallistumisen myös muulla perusteella, ja esitietokurssien suorituksia korvaavat suoritukset luonnollisesti hyväksytään.

Esitietokokeiden sisällöstä ja niihin sekä mainituille kursseille ilmoittautumisesta tiedotetaan tarkemmin aikanaan kurssien kotisivulla.

Esitiedot tarkistetaan aikaisempaan tapaan myös harjoitustöissä, tieteellisen kirjoittamisen kurssilla, ohjelmistotuotantoprojektissa ja seminaareissa. Niiden täyttäminen on otettava huomioon kaikilla kursseilla, vaikkakin useiden kurssien kohdalla tarkistus jää tässä vaiheessa opiskelijan omaan harkintaan.

Luentokurssit

Luentokursseille on ilmoittauduttava viimeistään ensimmäisen luentoviikon aikana ellei kurssin kohdalla ole muuta mainittu.

Erilliskokeisiin on ilmoittauduttava viimeistään koetta edeltävän viikon maanantaina. Erilliskokeet löytyvät www-sivulta http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssikokeet liittyvät suoraan luentokurssiin, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua. kurssikoeaikataulu on www-sivulla http://www.cs.helsinki.fi/kokeet/.

Kurssien sisältö kirjallisuusviitteineen ja kokeita koskevat määräykset ilmenevät kurssikuvauksista:

Kokeeseen osallistuvalla on oltava mukanaan opiskelijakortti tai muu henkilöllisyystodistus. Jokaisen kokeeseen osallistuvan on koetilaisuudessa kirjoitettava nimensä riveittäin kiertävään nimilistaan. Koepaperit on varustettava täydellisellä nimellä, henkilötunnuksella tai opiskelijanumerolla, kurssin nimellä, nimikirjoituksella ja sivunumeroinnilla.

Harjoitustyöryhmät

Harjoitustyönsä aikaisemmin keskeyttänyt opiskelija ei saa ilmoittautua suoraan uuteen ryhmään, vaan hänen on ilmoittauduttava ko. kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmään. Ryhmiin voi ilmoittautua aina ryhmän alkamispäivään saakka, jolloin ilmoittautumisaika päättyy.

Ilmoittautuminen, jota ei ole peruttu 48 tuntia ennen ryhmän ensimmäistä kokoontumiskertaa, on sitova. Sitovasti ilmoittautunut opiskelija, joka ei saa harjoitustyötään valmiiksi määräaikaan mennessä, ei voi jatkossa enää ilmoittautua suoraan mihinkään ryhmään, vaan joutuu ilmoittautumaan keskeyttäjien jonon kautta.

Ryhmä täytetään ensimmäisen tilaisuuden alussa läsnäolevista opiskelijoista (huom! Ohjelmoinnin harjoitustyössä ja Tietokantasovellusten harjoitustyössä ensimmäinen kokoontuminen on ensimmäisen yhteisen luennon jälkeen). Etusijalla ovat varsinaiseen ryhmään ja varsinaiseen jonotusryhmään ilmoittautuneet. Jos ryhmässä on tilaa, siihen otetaan ensin kurssin varsinaisesta jonotusryhmästä ja sitten kurssin keskeyttäneiden jonotusryhmästä läsnäolevia opiskelijoita siinä järjestyksessä, missä he ovat ilmoittautuneet jonotusryhmään. Näin ollen opiskelijan on välttämättä oltava läsnä ryhmän ensimmäisellä kokoontumiskerralla heti sen alkaessa, muuten hän menettää ryhmäpaikkansa.

Ryhmä voidaan peruuttaa, mikäli ryhmä jää liian pieneksi. Opiskelijat, joiden ryhmä peruuntuu, pyritään sijoittamaan rinnakkaisryhmiin.

Syksyn 2009 opetus

Kieliopinnot

 

99501 English Academic & Professional Skills: Reading, Writing & Spoken Communication (4 op)

Leht. Heikki Lokki, Donald Smart

 

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot

 

581324 Tietokone työvälineenä (1 - 2 op)

Tuntiop. Samuli Kaipiainen 02.09. KE 12-14 B123, 09.09.-18.09. KE, PE 12-14 A111

Harjoitusryhmät: 02.09.- 25.09.
 
1. Tuntiop. Ari Meriläinen, Tuntiop. Kukka-Maaria Välinen 02.09.-23.09. KE 14-16 B121  
2. Tuntiop. Kukka-Maaria Välinen, Tuntiop. David Consuegra 02.09. KE 16-18 B121, 09.09.-23.09. KE 16-18 B221  
3. Tuntiop. David Consuegra, Tuntiop. Eero Pailinna, Tuntiop. David Consuegra 04.09. PE 10-12 B221, 10.09.-24.09. TO 10-12 B121  
4. Tuntiop. Samuli Kaipiainen, Tuntiop. Eero Pailinna, Tuntiop. Samuli Kaipiainen 04.09. PE 12-14 B121, 10.09.-24.09. TO 12-14 B221   in English
5. Tuntiop. Mika Stenberg 04.09.-25.09. PE 8-10 B221  
6. Tuntiop. David Consuegra, Tuntiop. Ari Meriläinen, Tuntiop. David Consuegra, Tuntiop. Ari Meriläinen 04.09. PE 14-16 B121, 11.09.-25.09. PE 14-16 B221  
 

582514 TVT-ajokortti (3 op)

Tuntiop. Samuli Kaipiainen

 

Muut opinnot

 

582507 Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja osallistuminen opettajatuutorointiin (2 op)

Aman. Teija Kujala 09.09. KE 16-18 B123

Syksyllä 2009 ja keväällä 2010 aloittaville pääaineopiskelijoille. Opintojakso jatkuu koko kandidaatintutkinnon ajan. Jos sinulla on jo opettajatuutori, älä turhaan ilmoittaudu kurssille uudelleen; ota yhteys opettajatuutoriisi tai vuosikurssin vastuuhenkilöön.

Harjoitusryhmät: 14.09.- 11.12.
 
1. Yo-opett. Timo Karvi  
2. Leht. Teemu Kerola  
3. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki  
4. Yonleht. Miro Lehtonen  
5. FM Panu Luosto  
6. Leht. Matti Luukkainen  
7. Trikoul. Pietu Pohjalainen  
8. Yonleht. Hannes Wettig  
9. Leht. Arto Wikla  
10. Greger Lindén  
11.   Keväällä 2010 aloittavat
 

582513 Opiskelutekniikka (2 op)

KT Taina Kaivola, Leht. Heikki Lokki

Suoritetaan Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen -kurssin yhteydessä.

Harjoitusryhmät: 28.09.- 11.12.
 
1. Leht. Heikki Lokki  
2. Tuntiop. Ari Meriläinen  
3. Tuntiop. Anni Rytkönen  
4. Tuntiop. Kukka-Maaria Välinen  
5. Tuntiop. Mika Stenberg  
 

Perusopinnot

 

582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (4 op)

Leht. Heikki Lokki 23.09.-14.10. KE 12-14 A111, 04.11.-09.12. KE 12-14 A111

Kurssilla suoritetaan perusopintojen pakollinen opintojakso 582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (4 op) sekä muiden opintojen pakollinen opintojakso 582513 Opiskelutekniikka (2 op) ja pakollisen vieraan kielen (englanti) opinnot (4 op).

Harjoitusryhmät: 28.09.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Ari Meriläinen 28.09.-16.10. KE 14-16 DK118, 02.11.-11.12. KE 14-16 CK111  
2. Tuntiop. Kukka-Maaria Välinen 28.09.-16.10. KE 16-18 CK111, 02.11.-11.12. KE 16-18 CK111  
3. Leht. Heikki Lokki 28.09.-16.10. TO 12-14 B222, 02.11.-11.12. TO 12-14 BK106  
4. Tuntiop. Anni Rytkönen 28.09.-16.10. TO 17-19 CK111, 02.11.-11.12. TO 17-19 CK111  
5. Tuntiop. Mika Stenberg 28.09.-16.10. PE 8-10 B119, 02.11.-11.12. PE 8-10 B119  
 

582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (itseopiskelu) (4 op)

Leht. Heikki Lokki

Itseopiskelukurssi - Self Study Course Suoritusoikeus erillisellä hakemuksella kurssin vastuuhenkilöltä.

 

581325 Ohjelmoinnin perusteet (5 op)

Leht. Arto Wikla 07.09. MA 10-12 B123, 10.09. TO 14-17 A111, 14.09.-15.10. MA 12-14, TO 14-17 A111

Luento 12.10. peruutettu! Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Non finnish students, contact the lecturer Arto Wikla (wikla@cs.helsinki.fi) and Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) before hand. Also, please registrate to the group 99.

Harjoitusryhmät: 07.09.- 16.10.
 
1. Tuntiop. Juhana Laurinharju 07.09.-16.10. TI 10-12 B222, 08.09. TI 11-12 B121   Ryhmän kokoontumisaika on siirtynyt
2. Tuntiop. Aki Reijonen 07.09.-16.10. KE 12-14 B119, 09.09. KE 13-14 B121  
3. Tuntiop. Taru Itäpelto 07.09.-16.10. KE 14-16 B119, 09.09. KE 15-16 DK110  
4. Tuntiop. Juhana Laurinharju 07.09.-16.10. TO 10-12 B119, 10.09. TO 11-12 DK110  
5. Tuntiop. Aki Reijonen 07.09.-16.10. TO 12-14 B119, 10.09. TO 13-14 B121  
6. Tuntiop. Ari Meriläinen 07.09.-16.10. PE 10-12 B119, 11.09. PE 11-12 B221  
7. Tuntiop. Taru Itäpelto 07.09.-16.10. PE 14-16 B119, 11.09. PE 15-16 B121  
8. Tuntiop. Henning Lübbers 18.09.-16.10. PE 8-10 C220   in English
 

582103 Ohjelmoinnin jatkokurssi (4 op)

Leht. Arto Wikla 02.11.-10.12. MA 12-14, TO 14-16 A111

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00. Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Non finnish students, contact the lecturer Arto Wikla (wikla@cs.helsinki.fi) and Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) before hand. Also, please registrate to the group 7.

Harjoitusryhmät: 02.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Juhana Laurinharju 02.11.-11.12. TI 14-16 BK107   Aika on muuttunut!
2. Tuntiop. Aki Reijonen 02.11.-11.12. KE 16-18 B119   Aika on muuttunut!
3. Tuntiop. Taru Itäpelto 02.11.-11.12. KE 14-16 B119  
4. Tuntiop. Juhana Laurinharju 02.11.-11.12. TO 10-12 B119  
5. Tuntiop. Aki Reijonen 02.11.-11.12. TO 12-14 B119  
6. Tuntiop. Taru Itäpelto 02.11.-11.12. PE 16-18 B119   Aika on muuttunut!
7. Tuntiop. Henning Lübbers 02.11.-11.12. MA 16-18 C220   in English
 

582104 Ohjelmistojen mallintaminen (4 op)

Yo-opett. Matti Luukkainen 03.11.-11.12. TI 10-12, PE 12-14 A111

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00. Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla.

Harjoitusryhmät: 02.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Arto Vihavainen 02.11.-11.12. TO 10-12 CK111  
2. Tuntiop. Arto Vihavainen 02.11.-11.12. TO 12-14 CK111  
3. Yonleht. Matti Luukkainen 02.11.-11.12. KE 10-12 B119   Aika on muuttunut!
4. Tuntiop. Tia Määttänen 02.11.-11.12. PE 10-12 B119  
5. Tuntiop. Tia Määttänen 02.11.-11.12. PE 14-16 BK106  
6. Yonleht. Matti Luukkainen 02.11.-11.12. TO 12-14 A307   in English
 

581328 Tietokantojen perusteet (itseopiskelukurssi) (4 op)

Yonleht. Pirjo Moen 08.09. TI 12-14 CK112

Kurssi toteutetaan itseopiskelukurssina ja luentoja on vain yksi aloitusluento. Huom! Aloitusluennon sali vaihtunut.

Harjoitusryhmät: 14.09.- 16.10.
 
1. Tuntiop. Mikko Leino 14.09.-16.10. TI 14-16 B119  
2. Tuntiop. Mikko Leino 14.09.-16.10. TI 16-18 B119  
3. Tuntiop. Arto Vihavainen 14.09.-16.10. KE 10-12 CK111  
4. Tuntiop. Arto Vihavainen 14.09.-16.10. KE 12-14 CK111   in English if needed
 

58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö (periodi I) (4 op)

Yonleht. Tomi Pasanen 07.09. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221, 28.09. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221

Harjoitusryhmät: 08.09.- 16.10.
 
1. Tuntiop. Mika Holmström 08.09.-13.10. TI 12-16 A218  
2. Tuntiop. Jesse Lankila 11.09.-16.10. PE 10-14 A318  
3. Tuntiop. Henning Lübbers 11.09.-16.10. PE 10-14 A219   in English
 

58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö (periodi II) (4 op)

Yonleht. Tomi Pasanen 02.11. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221, 23.11. MA 10-11 D122, MA 11-12 B221

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 03.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Jesse Lankila 04.11.-09.12. KE 10-14 A318  
2. Tuntiop. Mika Holmström 05.11. TO 12-16 C131, 12.11. TO 12-16 D234, 19.11.-10.12. TO 12-16 C131   Huom! Aika ja paikka ovat muuttuneet!
3. Tuntiop. Henning Lübbers 06.11.-11.12. PE 14-18 A218   in English
 

Aineopinnot

 

582216 Johdatus tekoälyyn (4 op)

Yonleht. Tomi Pasanen, Tuntiop. Arto Vihavainen 10.09.-16.10. TO 10-12, PE 12-14 CK112

 

582204 Kandidaatintutkielma (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi) (syksy 2009) (10 op)

Prof. Seppo Sippu 07.09. MA 10-12 CK112, 14.09.-12.10. MA 12-14 CK112

Harjoitusryhmät: 07.09.- 11.12.
 
1. Yotutkija Juha Kärkkäinen 07.09.-11.12. TO 12-14 A219  
2. FT Pauli Miettinen 07.09.-11.12. TO 12-16 A318  
3. Yonleht. Timo Jokela 07.09.-11.12. KE 14-17 A319  
4. Yo-opett. Timo Karvi 08.09. TI 10-12 A218, 14.09.-07.12. MA 10-12 A218  
5. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 08.09. TI 14-16 A219, 15.09.-08.12. TI 14-16 A318, 17.11. TI 14-17 CK111  
6. Yonleht. Pirjo Moen 08.09. TI 14-16 A318, 08.10. TO 8-10 A318, 11.11. KE 8-10 A318, 19.11. TO 8-10 A318  
7. Leht. Arto Wikla 07.09.-11.12. KE 12-16 C220  
8. Trikoul. Pietu Pohjalainen 10.09. TO 12-14 A319, 17.09.-10.12. TO 12-15 A319  
9. Ass. (hy) Mika Karlstedt 10.09. TO 10-12 A219, 17.09. TO 10-12 A219, 21.09.-07.12. MA 10-12 A318  
 

582206 Laskennan mallit (6 op)

Yonleht. Juha Kärkkäinen 08.09.-13.10. TI 14-16 A111, 03.11.-08.12. TI 14-16 A111

Non finnish students, contact the lecturer Juha Kärkkäinen before hand. Esitietokoe perjantaina 4.9. klo 9-12 CK112.

Harjoitusryhmät: 07.09.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Antti Laaksonen 07.09.-16.10. TI 16-18 B222, 02.11.-11.12. TI 16-18 B222  
2. Tuntiop. Topi Musto 07.09.-16.10. KE 10-12 B222, 02.11.-11.12. KE 10-12 B222  
3. Tuntiop. Topi Musto 07.09.-16.10. KE 12-14 BK106, 02.11.-11.12. KE 12-14 BK106  
4. Tuntiop. Antti Laaksonen 07.09.-16.10. PE 14-16 CK111, 02.11.-11.12. PE 14-16 CK111  
 

581305 Tietokoneen toiminta (itseopiskelukurssi) (4 op)

Leht. Teemu Kerola 02.11. MA 14-16 CK112

Itseopiskelu- ja monimuotokurssi sisältäen verkkoluentoja sekä valinnaisissa opintopiireissä tehtäviä verkkotehtäviä, harjoitustehtäviä ja projekteja. Kurssilla ei ole lainkaan tavallisia luentoja. Kaikki kurssimateriaali sopii itseopiskeluun, joten kurssin voi aloittaa milloin tahansa. Aloitusluento on verkossa. Toisen periodin aikana (2.11.-11.12.2009) itseopiskelun tukena on aloitusluento ja ohjattuja harjoituksia.

Harjoitusryhmät: 02.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. David Consuegra 02.11.-11.12. KE 14-16 D122  
2. Leht. Teemu Kerola 02.11.-11.12. TO 14-16 DK116  
 

581332 Rinnakkaisohjelmointi (4 op)

Leht. Teemu Kerola 02.11.-10.12. MA, TO 12-14 CK112, 05.11. TO 12-14 A111, 12.11. TO 12-14 A111, 30.11. MA 12-14 B123

Lectures in English FRI 6.11. 14-16 C220 and WED 11.11.-9.12. 14-16 BK106. Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00. Esitietokoe maanantaina 26.10. klo 9-12 CK112. Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Luennot ovat siirtyneet pääsääntöisesti auditorioon CK112 poikkeuksina to 5.11. A111, to 12.11. A111 ja ma 30.11. B123.

Harjoitusryhmät: 02.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Harri Hämäläinen 02.11.-11.12. KE 10-12 CK111  
2. Tuntiop. Harri Hämäläinen 02.11.-11.12. TO 10-12 BK107  
3. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 02.11.-11.12. TO 14-16 BK107  
4. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 02.11.-11.12. PE 10-12 BK106   possibly in English
5. Leht. Teemu Kerola 02.11.-11.12. KE 14-16 BK106   lectures in English
 

581260 Ohjelmistotuotantoprojekti (syksy 2009) (9 op)

Leht. Matti Luukkainen, Prof. Juha Taina

Harjoitusryhmät: 07.09.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Marko Lehtimäki 10.09.-17.12. TO 16-18 A219, 14.09.-11.12. MA 10-14 A219  
2. Tuntiop. Jari Suominen 14.09. MA 10-12 A318, 17.09. TO 8-10 A318, 24.09.-10.12. MA 10-12, TO 8-10 C131  
3. Yonleht. Matti Luukkainen 28.09.-11.12. MA 14-16, TO 8-10 A319, 02.10. PE 9-11 A319  
4. Tuntiop. Eero Pailinna 11.09. PE 11-13 A319, 25.09. PE 15-17 A319, 19.10.-14.12. MA 10-11 A319  
5. Tuntiop. Tia Määttänen 10.09.-10.12. MA 10-12, TO 12-14 C130, 11.11.-09.12. KE 11-12 C130  
 

58161 Tietorakenteiden harjoitustyö (periodi I) (4 op)

Leht. Otto Nurmi

Non finnish students contact Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) and Otto Nurmi (nurmi@cs.helsinki.fi).

Harjoitusryhmät: 07.09.- 16.10.
 
1. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 07.09.-15.10. MA 14-17, TO 10-13 A218  
2. Tuntiop. Mika Timonen 08.09.-14.10. TI, KE 16-19 A318  
3. Tuntiop. Henning Lübbers   11.09.-16.10. FRI 10-14 A219 for non finnish students only
 

58161 Tietorakenteiden harjoitustyö (periodi II) (4 op)

Leht. Otto Nurmi

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00. Non finnish students contact Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) and Otto Nurmi (nurmi@cs.helsinki.fi).

Harjoitusryhmät: 03.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Mika Timonen 03.11.-09.12. TI, KE 16-19 A318  
2. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 04.11.-11.12. KE, PE 12-15 A219  
3. Tuntiop. Henning Lübbers   06.11.-11.12. FRI 14-18 A218 for non finnish students only
 

582203 Tietokantasovellus (periodi I) (4 op)

Leht. Harri Laine 08.09. TI 16-18 D122

Non finnish students contact Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) and Harri Laine (laine@cs.helsinki.fi).

Harjoitusryhmät: 09.09.- 16.10.
 
1. Tuntiop. Martin Pärtel 09.09.-14.10. KE 12-16 A218  
2. Tuntiop. Olli Jokinen 11.09.-16.10. PE 10-14 A218  
3. Tuntiop. Henning Lübbers   11.09.-16.10. FRI 10-14 A219 for non finnish students only
 

582203 Tietokantasovellus (periodi II) (4 op)

Leht. Harri Laine 02.11. MA 16-18 D122

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00. Non finnish students contact Henning Lübbers (lubbers@cs.helsinki.fi) and Harri Laine (laine@cs.helsinki.fi).

Harjoitusryhmät: 04.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Martin Pärtel 06.11.-11.12. PE 13-17 A318  
2. Tuntiop. Melissa Kasari 04.11.-09.12. KE 14-18 A218  
3. Tuntiop. Olli Jokinen 06.11.-11.12. PE 10-14 A218  
4. Tuntiop. Henning Lübbers   06.11.-11.12. FRI 14-18 A218 for non finnish students only
 

Aineopinnot /valinnaiset opintojaksot

 

58127 C-ohjelmointi (4 op)

Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 08.09.-16.10. TI 10-12 CK112

Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Tiistain 6.10. luento auditoriossa A111!

Harjoitusryhmät: 07.09.- 16.10.
 
1. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 07.09.-16.10. MA 12-15 CK111   in English (exercise session and lectures)
2. Tuntiop. Harri Hämäläinen 07.09.-16.10. KE 12-14 BK107   (laskuharjoitus)
3. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 07.09.-16.10. TO 16-18 B119   (laskuharjoitus)
4. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 07.09.-16.10. TI 12-14 C222   (laskuharjoitus)
5. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 07.09.-16.10. TI 14-16 B121   (ohjausaika)
6. Tuntiop. Tomi Jylhä-Ollila 07.09.-16.10. KE 10-12 B221   (ohjausaika)
7. Tuntiop. Harri Hämäläinen 07.09.-16.10. TO 10-12 B221   (ohjausaika)
8. Yo-opett. Päivi Kuuppelomäki 07.09.-16.10. PE 10-12 B121   (ohjausaika)
 

582331 Ketterä web-kehitys ja Ruby on Rails (4 op)

Leht. Juha Vihavainen, Tuntiop. Matti Paksula 04.11. KE 14-16 B123, 06.11. PE 10-12 B123, 09.11.-11.12. KE 14-16, PE 10-12 CK112

Kurssille ilmoittautuminen alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00. Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Huom! Kaksi ensimmäistä luentoa siirretty auditorioon B123.

Harjoitusryhmät: 02.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Matti Paksula 02.11.-11.12. TI 10-12 B221   in English
2. Tuntiop. Matti Paksula 02.11.-11.12. TI 12-14 B221  
3. Tuntiop. Petrus Repo 02.11.-11.12. TO 10-12 B221  
4. Tuntiop. Olli Jokinen 02.11.-11.12. PE 14-16 B221  
5. Tuntiop. Olli Jokinen 02.11.-11.12. KE 16-18 B221  
6. Tuntiop. Pirkka Hartikainen 02.11.-11.12. PE 12-14 B221  
7.   Osallistun kurssille, mutta en osallistu harjoitusryhmään.
 

582640 Käyttöjärjestelmät (4 op)

Yonleht. Tiina Niklander 08.09. TI 14-16 B222, 10.09. TO 10-12 B222, 14.09.-15.10. MA 14-16, TO 10-12 B222

In addition, a summary lecture on Fri 14-16 C220 (if needed). Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla.

Harjoitusryhmät: 07.09.- 16.10.
 
1. Tuntiop. Paula Kuosmanen 07.09.-16.10. TI 16-18 C222  
2. Yo-opett. Tiina Niklander 07.09.-16.10. PE 12-16 C220   in English (exercise session 12-14 and lectures 14-16)
 

582329 AI for Games (3 cr)

Yonleht. Tomi Pasanen, Pieter Spronck 31.08. MA 10-18 C222, 01.09. TI 10-18 C222, 02.09. KE 10-18 C222, 03.09. TO 10-18 C222, 04.09. PE 10-18 C222

 

582325 Johdatus peliohjelmointiin (4 op)

Leht. Juha Vihavainen 09.09.-16.09. KE 14-16 B123, 09.09.-16.10. PE 12-14 D122, 23.09.-14.10. KE 14-16 CK112

Harjoitusryhmät: 14.09.- 16.10.
 
1. Tuntiop. Paula Kuosmanen 14.09.-16.10. TI 12-14 BK106  
2. Tuntiop. Paula Kuosmanen 14.09.-16.10. KE 12-14 D122  
 

582332 Programming in Python (4 cr)

FM Jarkko Toivonen 08.09.-15.10. TI 12-14, TO 10-12 B123, 24.09. TO 8-10 B123

Exercise sessions: 07.09.- 16.10.
 
1. Tuntiop. Lauri Alanko 08.09. TI 14-16 B221, 14.09.-16.10. MA 12-14 B119  
2. Tuntiop. Lauri Alanko 08.09. TI 16-18 B221, 14.09.-16.10. MA 14-16 B119  
3. FM Markus Heinonen 07.09. MA 14-16 B221, 14.09.-16.10. MA 14-16 DK117   This group is reserved for MBI students only!
4. Trikoul. Markus Heinonen 10.09. TO 16-18 B221, 14.09.-16.10. TO 16-18 B222  
5. Tuntiop. Harri Hämäläinen 08.09. TI 18-20 B221, 14.09.-16.10. TI 18-20 B119  
6. Tuntiop. Harri Hämäläinen 11.09. PE 12-14 B221, 14.09.-16.10. PE 12-14 B119  
7. Tuntiop. Lauri Alanko 10.09. TO 14-16 B121, 14.09.-16.10. TO 14-16 CK111  
8. Tuntiop. Harri Hämäläinen 08.09. TI 14-16 DK110, 14.09.-16.10. TI 14-16 BK107  
 

582334 TDD-ohjelmointimenetelmä ja koodin suunnittelu (5 op)

Tuntiop. Esko Luontola 08.09.-15.10. TI, TO 16-18 CK112

Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Tiistain 6.10. luento auditoriossa B123!

Harjoitusryhmät: 07.09.- 16.10.
 
1. Tuntiop. Esko Luontola 07.09.-16.10. KE 12-14 B221  
2. Tuntiop. Esko Luontola 07.09.-16.10. KE 14-16 B221   in English
3. Tuntiop. Matti Paksula 07.09.-16.10. TO 14-16 B221  
 

582482 Tietokannan suunnittelu (4 op)

Prof. Seppo Sippu 09.09.-15.10. KE, TO 14-16 C222

Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla.

Harjoitusryhmät: 07.09.- 16.10.
 
1. Yonleht. Pirjo Moen 07.09.-16.10. KE 10-12 C222  
2. Yonleht. Pirjo Moen 07.09.-16.10. KE 12-14 C222  
 

582335 Versionhallinta (1 op)

Tuntiop. Matti Paksula 10.09.-17.09. TO 12-14 A111

Harjoitusryhmät: 14.09.- 25.09.
 
1. Tuntiop. Esko Luontola 14.09.-25.09. MA 12-14 B221  
2. Tuntiop. Esko Luontola 14.09.-25.09. MA 14-16 B221  
3. Tuntiop. Matti Paksula 14.09.-25.09. TI 10-12 B221  
4. Tuntiop. Matti Paksula 14.09.-25.09. PE 10-12 B221  
5. Tuntiop. Olli Jokinen 14.09.-25.09. PE 16-18 B221  
 

582304 XML-metakieli (4 op)

Yo-opett. Miro Lehtonen 09.09.-16.10. KE, PE 10-12 B123

Harjoitusryhmät: 14.09.- 16.10.
 
1. Yonleht. Miro Lehtonen 14.09.-16.10. TI 10-12 B119  
2. Tuntiop. Arto Vihavainen 14.09.-16.10. KE 14-16 BK106   this group is recommended for non finnish students
3. Tuntiop. Arto Vihavainen 14.09.-16.10. PE 14-16 C222  
 

582333 Innovaatioharjoitustyö (3 op)

Tuntiop. Eero Pailinna, Tuntiop. Samuli Kaipiainen, Yonleht. Jaakko Kurhila, Tuntiop. Matti Paksula, Tuntiop. Samuli Kaipiainen 03.11.-08.12. TI 12-14 CK112

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 02.11.- 30.11.
 
1. Tuntiop. Eero Pailinna 02.11.-30.11. MA 16-18 C222  
 

Syventävät opinnot

 

582630 Algoritmien suunnittelu ja analyysi (4 op)

Leht. Otto Nurmi 09.09.-15.10. KE, TO 14-16 B222

Harjoitusryhmät: 14.09.- 16.10.
 
1. FM Jouni Siren 14.09.-16.10. KE 16-18 B119  
 

582631 Introduction to Machine Learning (4 cr)

Yonleht. Hannes Wettig 04.11. KE 12-14 PHY D101, 06.11.-27.11. PE 12-14 CHE LS 1, 11.11. KE 12-14 PHY E204, 18.11.-09.12. KE 12-14 PHY D101, 04.12.-11.12. PE 12-14 CK112

Lectures on week 46 have been moved as follows: WED 11th 12-14 Physicum E204, FRI 13th 12-14 Chemicum LS1

Exercise sessions: 09.11.- 11.12.
 
1. FM Matti Vuorinen 09.11.-11.12. TI 12-14 BK107  
2. FM Matti Vuorinen 09.11.-11.12. MA 12-14 B119  
 

582632 Diskreetti optimointi (4 op)

Leht. Otto Nurmi 04.11.-10.12. KE, TO 14-16 B222

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 09.11.- 11.12.
 
1. FM Panu Luosto 09.11.-11.12. PE 14-16 C222  
 

582649 Complex Networks and Data Mining (4 cr)

Kurssi on peruuntunut!

 

582655 Formal Type Theory (4 cr)

Tuntiop. Lauri Alanko 03.11.-10.12. TI, TO 12-14 B222

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00.

Exercise sessions: 02.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Joel Kaasinen 05.11. TO 14-18 B221, 12.11. TO 14-16 B221, 19.11.-26.11. TO 14-17 B221, 03.12. TO 14-17 B121, 10.12. TO 14-17 B221  
 

582650 Information-Theoretic Modeling (4 cr)

FT Teemu Roos 08.09.-16.10. TI, PE 10-12 C222

Exercise sessions: 15.09.- 13.10.
 
1. B.Sc. Anupam Arohi 18.09.-16.10. PE 12-14 C222  
 

582651 Project in Information-Theoretic Modeling (2 cr)

FT Teemu Roos 03.11.-08.12. TI 10-12 C222

Registration for this course starts on Tuesday 13th of October.

Exercise sessions: 03.11.- 08.12.
 
1. B.Sc. Anupam Arohi  
 

582417 Hajautetut järjestelmät (4 op)

Prof. Jussi Kangasharju 03.11.-10.12. TI, TO 10-12 D122

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00. Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Toinen harjoitusryhmistä tulee olemaan englanninkielinen.

Harjoitusryhmät: 02.11.- 11.12.
 
1. Trikoul. Mikko Pervilä 02.11.-11.12. TI 14-16 B119  
2. Trikoul. Mikko Pervilä 02.11.-11.12. TI 16-18 B119   possibly in English
 

582498 Internet-protokollat (4 op)

Leht. Markku Kojo 08.09.-14.10. TI 12-14, KE 14-16 D122

In addition, a summary lecture (in English) on Thu 12-14 C222. Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla. Luento 16.9. on auditoriossa CK112.

Harjoitusryhmät: 07.09.- 16.10.
 
1. FL Laila Daniel 07.09.-16.10. KE 12-14 DK116   in English
2. Ass. (hy) Mika Karlstedt 07.09.-16.10. TO 14-16 B119  
3. 07.09.-16.10. TO 12-14 C222   (summary lecture)
 

582658 Performance Modelling for Wireless Data Communication (2 cr)

Yo-opett. Tiina Niklander, Olga Bogoyavlenskaya 17.11. TI 8-10 BK107, 18.11. KE 8-12 BK107, 19.11. TO 8-12 C220, 20.11. PE 12-16 BK107, 23.11. MA 10-14 BK107, 24.11. TI 8-10 B221, 25.11. KE 8-12 B221

 

582657 QT CodeCamp (3 cr)

Prof. Sasu Tarkoma 19.10. MA 9-17 CK112, 20.10. TI 9-12 CK112, 26.10. MA 12-14 C222, 30.10. PE 12-14 C222

The codecamp is an intensive course (3 cp), which focuses on the development of small-scale Open Source applications based on QT. Course duration: 19.10 - 30.10. The first week is the exam week and there is only the tutorial on 19.10. The actual coding is expected to happen on the following week. Experts will be available to help with Qt programming. The results are presented on Friday 30.10. 12-14. More information at: <a href="http://www.cs.helsinki.fi/u/starkoma/codecamp/">http://www.cs.helsinki.fi/u/starkoma/codecamp/</a>.Submissions to prof. Sasu Tarkoma (sasu.tarkoma(AT)cs.helsinki.fi) before 15.10.

 

581366 Spesifioinnin ja verifioinnin perusteet (4 op)

Yonleht. Timo Karvi 02.11.-09.12. MA 12-14, KE 10-12 C222

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00. Kurssin harjoitukset alkavat jo ensimmäisellä luentoviikolla.

Harjoitusryhmät: 02.11.- 11.12.
 
1. Tuntiop. Harri Forsgren 02.11.-11.12. KE 12-14 CK111  
 

581358 Ohjelmistoarkkitehtuuri [6] (6 - 8 op)

Leht. Harri Laine

Harjoitusryhmät: 14.09.- 16.10.
 
1. Leht. Harri Laine  
2. Yo-opett. Juha Gustafsson  
3. Leht. Harri Laine   in English
 

581358 Ohjelmistoarkkitehtuurit (8 op)

Leht. Harri Laine 08.09.-15.10. TI, TO 10-12 D122

Harjoitusryhmät: 14.09.- 16.10.
 
1. Leht. Harri Laine 14.09.-16.10. TO 8-10 C222  
2. Yo-opett. Juha Gustafsson 14.09.-16.10. TO 12-14 CK111  
3. Leht. Harri Laine 24.09.-16.10. TO 12-14 C131   in English
 

582470 Empiirinen ohjelmistotutkimus (4 op)

Prof. Juha Taina 04.11.-10.12. KE 10-12, TO 12-14 D122

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 09.11.- 11.12.
 
1. Yonleht. Juha Taina 09.11.-11.12. TO 14-16 D122  
 

582656 Käytettävyyssuunnittelu (4 op)

Yonleht. Timo Jokela 04.11.-11.12. KE, PE 12-14 D122

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00.

 

581360 Ohjelmistoprojektien johtaminen ja ryhmädynamiikka (5 op)

FM Marko Ikonen 03.11.-10.12. TI 12-14, TO 10-12 C222

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00. Kurssilla ei ole laskuharjoitusryhmiä, mutta opiskelijat työskentelevät ryhmissä luentojen ulkopuolella. Kurssin <a href="http://www.cs.helsinki.fi/u/mjikonen/kurssit/581360/index.html">kotisivu</a> on päivitetty maanantaina 12.10.

 

582652 Palveluperustaisten liiketoimintaprosessien suunnittelu ja toteuttaminen (4 op)

Dos. Juha Puustjärvi 08.09.-14.10. TI, KE 12-14 B222

Harjoitusryhmät: 14.09.- 16.10.
 
1. Dos. Juha Puustjärvi 14.09.-16.10. TI 14-16 CK111  
2. Dos. Juha Puustjärvi 14.09.-16.10. KE 14-16 CK111  
 

582490 Transaktioiden hallinta (4 op)

Prof. Seppo Sippu 04.11.-10.12. KE, TO 14-16 C222

Ilmoittautuminen tälle kurssille alkaa tiistaina 13.10. klo 9.00.

Harjoitusryhmät: 09.11.- 11.12.
 
1. Prof. Seppo Sippu 09.11.-11.12. TO 12-14 C222  
 

582606 Introduction to Bioinformatics (4 cr)

Yonleht. Sirkka-Liisa Varvio 08.09.-15.10. TI, TO 14-16 D122

Exercise sessions: 17.09.- 15.10.
 
1. Trikoul. Laura Langohr 17.09.-15.10. TO 12-14 BK106  
2. Trikoul. Laura Langohr 17.09.-15.10. TO 16-18 BK106  
 

582653 Computational Methods of Systems Biology (4 cr)

Prof. Esko Ukkonen 03.11.-10.12. TI, TO 10-12 B222

Exercise sessions: 12.11.- 10.12.
 
1. Post-doc Leena Salmela 12.11.-10.12. TO 14-16 B119  
2. Post-doc Leena Salmela 12.11.-10.12. TO 16-18 B119  
 

Seminaarit

 

58307301 Seminaari: Hajautetut algoritmit (3 op)

FM Jukka Suomela 10.09.-15.10. TO 12-14 C220, 05.11.-10.12. TO 12-14 C220

 

58309303 Seminaari: Malliperustainen ohjelmistotuotanto (3 op)

Ass. (hy) Toni Ruokolainen 08.09. TI 10-12 C220, 03.11.-08.12. TI 8-12 C220

 

58309302 Seminar: Advanced eBusiness Transactions for B2B-Collaborations (3 cr)

Yonleht. Lea Kutvonen, Alexander Norta 22.09.-13.10. TI 14-16 C222, 03.11.-08.12. TI 14-16 C222

 

58309301 Seminar: Hot Topics in IETF (3 cr)

Prof. Jussi Kangasharju 10.09.-22.10. TO 14-16 C220, 05.11.-10.12. TO 14-16 C220

 

58309307 Seminaari: Ohjelmistojen testaus (3 op)

Prof. Jukka Paakki 08.09.-13.10. TI 14-16 C220, 03.11.-08.12. TI 14-16 C220

 

58309308 Seminaari: Suurten ohjelmisto-intensiivisten järjestelmien ketterä kehittäminen (3 op)

Prof. Pekka Abrahamsson 09.09. KE 10-12 C220, 23.09. KE 10-12 C220, 03.10. LA 10-14 C220, 04.11. KE 8-10 C220, 10.11. TI 16-20 C220, 24.11. TI 8-10 B222, 03.12. TO 16-20 C220, 10.12. TO 16-20 C220

 

58309306 Seminaari: Tietokantojen suorituskykyoptimointi (3 op)

FT Jan Lindström 15.09.-13.10. TI 8-10 C220, 03.11.-08.12. TI 8-10 C222

Huom! Seminaarin ensimmäinen kokoontuminen on 15.9.

 

58309305 Seminar: Software Business (3 cr)

Ph.D. Nilay Oza 07.09.-12.10. MA 14-16 C220, 02.11.-07.12. MA 14-16 C220

 

58307312 Master's thesis seminar (MBI) (3 op)

Yonleht. Sirkka-Liisa Varvio 14.09. MA 16-17 C220, 21.09. MA 16-17 C220, 05.10. MA 16-17 C220

 

Jatko-opinnot

 

582710 PhD Student Seminar (1 cr)

Prof. Jussi Kangasharju, Prof. Hannu Toivonen 18.09. PE 12-16 B222, 13.11. PE 12-16 B222