Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

Kurssin aikataulu ja sisältö

Tietokoneen rakenne, Syksy 2006

Tämä syksyn 2006 kurssin aikataulu- ja sisältösivu päivittyy aina tarpeen tullen eli siis aika usein. Tarkkailkaa tätä sivua ainakin viikoittain kurssin aikana. Kurssin sisältö voi vielä jonkin verran muuttua aika myöhäänkin. o

3.9.2006 Mainitsin 1. luennolla, että vielä ei ole yhtään ulkkaria (englanninkielistä opetusta tarvitseva opiskelija) ilmoittautunut ja että molemmat laskaritilaisuudet olisivat suomeksi. Tämä ei olekaan vielä ihan selvä asia. Yliopisto on suuressa viisaudessaan järjestänyt ulkkareiden orientoitumis- ja tutustumistilaisuudet vasta tälle viikolle, joten he voivat vielä ilmoittautua kursseille vähän (tai aika paljon) vaiheessa tällä ja ensi viikolla. On siis edelleen mahdollista, että ulkkareita ilmoittautuu ja että perjantain laskarit pidetään englanniksi. Tähän on syytä edelleen varautua.

6.9.2006 Yksi ulkomaalainen on ilmoittautunut ja toisenkin on vielä mahdollinen. Perjantain laskuharjoitukset pidetään siis englanniksi.

15.9.2006 Tarkistuslistoilta poistetaan näkyvistä ne opiskelijat, joilta ei vielä lainkaan suorituksia. Jos nimenne on hävinnyt mielestänne virheellisesti listoilta, niin ottakaapa yhteyttä ja pistän sen takaisin näkyville. o


  There will be one practice session in English (Fri 12-14, Karlstedt), if there is demand for it. If you want the practice session in English, please let me know about it as soon as possible (E.g., via email). Providing practice session (and other) information in English is time consuming, and so I would appreciate it if you would be serious in attending the course. 

So far (5.9.2006) I have received one request for material in English. o

Guidelines for English speaking (or other!) students who can not follow the (Finnish language) lectures:

Get the text book [Stal06]. The previous edition [Stal03] will do just fine. The edition preceding that [Stal99] will also work, but you need to get one chapter from the web.

For each week, follow the schedule ("Aikataulu") given below. First, read the lecture notes (mostly in Finnish or in English for the Autumn 2003 course based on 6th edition text book [Stal03]) to get a grasp of the main ideas. Second, read the corresponding chapters from the text book (to fully understand the material). Third, do the exercises given for that week (to test that you have learned the material). Fourth, attend the practice session given in English (to show me that you have learned the material, and to better understand the material). Repeat this for six weeks and then study for the course exam.

Please start working at the same time when lectures begin. If you wait until the first homework is due, it will probably be too late to catch up. The course is set up with tight schedule.

Course bookkeeping, grades, and exam grading guidelines are in the Web. o

There is a small team project. It will be discussed in the 1st practice session.


Yleistä

  • Kurssiin liittyvät yleiset asiat (siis muut kuin erityisesti tähän tämän lukukauden kurssiin liittyvät asiat) ovat kurssin kotisivulla http://www.cs.helsinki.fi/teemu.kerola/tikra/index.html.
  • Kurssin uutisryhmä on hy.opiskelu.tktl.tikra . Uutisryhmä on tarkoitettu lähinnä opiskelijoiden keskinäiseen kommunikointiin. Jos haluatte (nopeaa) reagointia luennoitsijalta, niin käyttäkää sähköpostia. Kaikkia kurssilaisia kiinnostavat asiat julkaistaan luennoitsijan puolesta mieluummin tällä tämän lukukauden aikataulu- ja sisältösivulla kuin uutisryhmässä.
  • Luentokalvot, laskuharjoitukset ja kertauskysymykset
  • Ryhmätyö, ryhmät ja ryhmätyön UKK
  • Kurssin oppikirja ja luentokalvot ovat englanniksi. Luennot ovat suomeksi.
  • Kurssiin liittyy yksi kurssikuulustelu, josta voi saada 48 pistettä ja siitä täytyy saada vähintään 24 pistettä. Harjoituksista voi saada 10 pistettä. Ryhmätyöstä voi saada 6 pistettä ja siitä täytyy saada vähintään 1 piste. Yhteensä välikokeesta, harjoituksista ja ryhmätyöstä tulee saada vähintään 30 pistettä (64 mahdollisesta) kurssin läpipääsyyn.
  • Laskuharjoituksiin osallistuminen ei ole pakollista, mutta niistä saa merkittävän osan luentokurssin arvosanasta. Kustakin tavallisesta laskuharjoitustehtävästä saa yhden harjoitustehtäväpisteen (HTP) ja joistakin vaikeammista tehtäistä voi saada useammankin HTP:n. Noin 30% maksimi HTP:stä tuottaa yhden arvosanaan vaikuttavan lisäpisteen ja noin 83% tuottaa maksimäärän lisäpisteitä. Muut lisäpisteet annetaan suurinpiirtein lineaarisesti tuolta väliltä.
    Esimerkki: 6 laskaria á 5 HTP = 30 HTP. Tällöin 9 HTP:tä tuottaa 1 lisäpisteen ja 25 HTP:tä tuottaa maksimimäärän lisäpistettä. Karkeasti ottaen voisi sanoa, että ensin on hyvä tehdä kahden harjoituksen verran tehtäviä ja seuraavista harjoituksista saa kaikki tehtävät tekemällä kustakin yhden pykälän verran paremman arvosanan.
  • Käytäntö on osoittanut, että kurssin läpäisy on vaikeata, jos ei tee runsaasti kotitehtäviä [Korkeakouluopetuksen teoriaa ja käytäntöä]. Tällä tavoin sekä oppii asiat että saa samalla paremman arvosanan. Tämä pätenee myös muihin laitoksen kursseihin tämän kurssin lisäksi. Koetulosten ja tehtyjen harjoitustehtävien korrelaatiot tämän kurssin osalta ovat  nähtävissä kuvassa syksyltä 1999 ja syksyltä 2000
  • Laskuharjoitusten yksi ryhmä (pe 12-14, Karlstedt) voi olla englanniksi, jos tarvetta ilmenee. Jos laskuharjoitusryhmä on englanniksi, niin se on sitten kokonaan englanniksi (tehtävien esittämiset, kysymykset ja vastaukset).
     
  • Ryhmätyö tehdään 2-3 hengen ryhmissä. Ryhmät muodostetaan kurssin alkaessa ja julkistetaan aikanaan tässä. Ryhmätyö on pakollinen osa kurssia ja sitä ei voi palauttaa myöhässä. Ryhmätyön Usein Kysyttyjen Kysymysten lista on verkossa. Valitkaa oma parinne ja ilmoittakaa ne sähköpostitse luennoijalle. Jos haluatte luennoijan löytävän teille ryhmätyöparin, niin ilmoittakaa siitäkin sähköpostitse. Ryhmätyö tulee palauttaa aikataulun puitteissa.
  • Kurssin kirjanpitotilasto on luettavissa TKTL:n sisäisessä intranetissä (TKTL:n myöntämää kayttäjätunnusta ja salasanaa vastaan). Ilmeisesti keskeyttäneet opiskelijat (ei laskuharjoitusaktiivisuutta) on poistettu listasta. Jos ette halua omia tilastojanne näkyville tässä tai aineistossa on mielestänne jotain puutteita, ottakaa yhteys luennoijaan.
  • Kokeen tulokset, kurssin arvostelu o sekä kokeen arvosteluperusteet o näkyvät tällä paikalla lyhyen aikaa (muutaman viikon) kokeen arvostelun jälkeen.

Opetus, kokeet

Luennot 4.9-10.10.2006   ma 12:15-14:00 (D122)
ti 12:15-14:00 (D122)
Teemu Kerola
Laskuharjoitukset 4.9-13.10.2006 to 10-12 (CK111) Mika Karlstedt
pe 12-14 (C220)
probably in English
o
Mika Karlstedt
Kurssikuulustelu 16.10.2006 ma 16-19 (??) laskin mukaan

Sisältö ja aikataulu                   Contents and Schedule

Kurssi on rakennettu kurssikirjan [Stal06] ympärille. Käymme läpi kurssikirjan loppuosan lähes kokonaan kurssin aikana. Kurssin kaikilla opiskelijoilla tulisi olla kurssikirja käytössään. Vanha kurssikirja [Stal03] sopii myöskin ihan hyvin. Vielä vanhemmasta kurssikirjasta [Stal99] puuttuu seuraavan painoksen luku 15, IA-64 Architecture, joka löytyy tosin verkosta. Luentokalvot ja laskuharjoitukset tulevat tälle sivulle aikanaan, hyvissä ajoin ennen ko. luentoa tai laskuharjoitusta.
Lcture notes and practice sessions will appear in due course.

PowerPointin tekemät html-versiot toiminevat hyvin ainakin v. 4.0 tai sitä tuoreemmissa IE-selaimissa. Muiden selainten kanssa on hieman ongelmia. Sorry.

Huomaa, että laskuharjoitukset alkavat samalla viikolla kuin luennotkin. Voit tehdä 1. kerran tehtävät jo etukäteen kertauksen vuoksi!
Please note that the practice sessions begin the same week as lectures. Do the 1st set in advance for practice!

  • 4.9.2006 Hallintoa, yleiskuva (Intro, Ch 1-8, 2 t luentoja)   Admin
  • 5.9. Väylät (Ch 3, 2 t)                                                    Bus
    • Luentokalvot    lu02 mv 2/s mv 6/s väri 1/s html        Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                         Self Test
  • 7-8.9. Laskuharjoitukset    Lh 1  Hw 1                         Practice Session
  • 11.9. Digitaalilogiikka (App B, 2 t)                                  Digital Logic
    • Luentokalvot    lu03 mv 2/s  mv 6/s väri 1/s  html        Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                        Self Test
  • 12.9. Muistihierarkia, välimuisti  (Ch 4.1-3, Ch 5.1-3, 2 t) Mem. Hier., Cache
    • Luentokalvot    lu04  mv 2/s  mv 6/s  väri 1/s   html     Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                           Self Test
  • 14-15.9. Laskuharjoitukset    Lh 2 Hw 2                              Practice Session
  • 18.9. Virtuaalimuisti (Ch 8.3, 2 t)                                   Virtual Memory
    • Luentokalvot    lu05 mv 2/s mv 6/s väri 1/s html     Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                        Self Test
  • 19.9. Tietokonearitmetiikka (Ch 9, 2 t)                          Arithmetics
    • Luentokalvot    lu06 mv 2/s  mv 6/s väri 1/s html      Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                        Self Test
  • 21-22.9. Laskuharjoitukset   Lh 3  Hw 3                            Practice Session
  • 25.9. Käskykannat (Ch 10-11, 2 t)                               Instr. Set
    • Luentokalvot    lu07 mv 2/s mv 6/s väri 1/s html        Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                        Self Test
  • 26.9. CPU:n rakenne (Ch 12, 2 t)                                 CPU
    • Luentokalvot   lu08 mv 2/s mv 6/s väri 1/s  html       Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                        Self Test
  • 28-29.9. Laskuharjoitukset       Lh 4 Hw 4                        Practice Session
  • 2.10. RISC arkkitehtuuri (Ch 13, 2 t)                            RISC
    • Luentokalvot   lu09 mv 2/s  mv 6/s  väri 1/s  html     Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                        Self Test
  • 3.10. Käskytason rinnakkaisuus (Ch 14, 2 t)                  Superscalar
  • 5-6.10. Laskuharjoitukset    Lh 5 Hw 5                           Practice Session
  • 9.10. Intel IA-64 (Ch 15, 2 t) ja STI Cell?    (Ch 15 kopio verkossa)
    • Luentokalvot    lu11 mv 2/s  mv 6/s  väri 1/s  html  o   Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                        Self Test
  • 10.10. Kontrolliyksikkö (Ch 16-17, 2 t)                        Control Unit
    • Luentokalvot    lu12 mv 2/s  mv 6/s  väri 1/s  html  o   Lect Notes
    • Kertaustehtävät                                                        Self Test
  • 12-13.10. Laskuharjoitukset    Lh 6  Hw 6 o                       Practice Session
  • 16.10. Kurssikuulustelu                                                        Course Exam
  • 18.10. Projektin viimeinen palautuspäivä                             Project Deadline

Kirjallisuutta ja muita viitteitä


Teemu Kerola