"Kun yritysyhteistyö sujuu, kaikki voittavat". Sasu Tarkoma Yliopistolainen- lehdessä

Tietojenkäsittelytieteen laitoksella toimii Intelin rahoittama tietoturvainstituutti, joka saa vapaasti tutkia ja julkaista. Rahoittaja vaatii vain, että tutkimus on alansa huippua.

 

Kun yritysyhteistyö sujuu, kaikki voittavat.

— Me saamme tutkimusongelmia, dataa, rahoitusta ja julkaisuja. Yritys taas saa apua omaan liiketoimintaansa, sanoo tietojenkäsittelytieteen professori Sasu Tarkoma.

Yritysten tavoitteet ovat kuitenkin erilaiset kuin yliopistotutkijoiden. Kannattaa varmistaa, että kaikki osapuolet saavat yhteistyöstä haluamansa.

Tietojenkäsittelytieteilijöille yritysrahoitus on tuttua. Teorian lisäksi tehdään paljon soveltavaa tutkimusta, jonka ongelmat ja data löytyvät usein teollisuudesta. Se johtaa erilaisiin yhteistyömuotoihin.

Laitoksella toimii jo kolmatta vuotta amerikkalaisen teknologiayhtiön Intelin rahoittama tietoturvainstituutti ICRI-SC, joka työllistää pari kolme tutkijaa. Instituutti on yhteinen Darmstadtin yliopiston kanssa, ja Helsingin yliopiston tutkimusalueena on mobiili tietoturva. Parhaillaan selvitetään, miten kannettavat ja päälle puettavat mobiililaitteet, kuten älykellot, voivat kommunikoida tietoturvallisesti keskenään.

— Intel antaa meille vapaat kädet tutkia ja julkaista. Ideoitamme on päätynyt yrityksen tuotteisiin, ja toivomme, että hyvien tulosten ansiosta saisimme kasvatettua toimintaamme isommaksi.

Yritysrahoituksen hakeminen ei kuitenkaan ole helppoa, Tarkoma toteaa. Kansainvälinen kilpailu on kovaa, ja näkyvyyteen pitää panostaa paljon. Onnistumisista kannattaa huudella.

Myös riskit ovat erilaisia kuin muussa rahoituksessa. Joskus yrityksen kiinnostuksenkohteet muuttuvat ja rahoitus suuntautuukin eri alueelle kesken tutkimuksen. Tällainen lyhytjänteisyys voi olla tutkijan näkökulmasta pelottavaa.

Julkisuus ei ole ongelma

Sasu Tarkoman ryhmällä on rahoitusta myös Suomen Akatemialta, Tekesiltä, EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta ja lisäksi suoria alihankintaprojekteja yrityksiltä.

— Usein se menee niin, että Akatemian hankkeissa tehdään perustutkimus, jonka tuloksia jalostetaan Tekes-hankkeissa, ja vielä syvemmälle soveltamiseen jatketaan yritysten alihankintaprojekteissa, Tarkoma sanoo.

Tarkoman mukaan yrityksissä kyllä ymmärretään tutkijoiden halu tehdä hyvää tiedettä ja saada julkaisuja. Vaikka alihankintaprojektien tulosten julkistaminen pitää hyväksyttää yrityksen johdolla, käytännössä ongelmia ei ole ollut.

— Monta sataa paperia on vedetty johtoryhmien kautta, eikä ole ollut yhtään tapausta, jota ei olisi saatu julkaista sellaisenaan.

Joskus yritysyhteistyö syntyy valmiin tutkimustuloksen ympärille. Niitä on lisensoitu ja joistakin on syntynyt startup-yrityksiä.

Tietojenkäsittelytieteen kenttä muuttuu kaiken aikaa. Professori Tarkoma painottaa opiskelijoilleen, että hyvä idea voi muuttaa koko alaa, ja yksikin ihminen voi vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu.

Yrityksistä on apua siihen, että ideat pääsevät maailmalle. Erääseen tuotteeseen päätynyttä Tarkoman ryhmän oivallusta hyödyntää nyt monta miljoonaa käyttäjää.

Teksti: Reetta Vairimaa

Kuva: Linda Tammisto

 

20.11.2015 - 11:09 Pauliina M J Pajunen
20.11.2015 - 11:00 Pauliina M J Pajunen