TiKi-tiedonhakusivut
* Pääsivu
* Hakemisto
 
* Johdatus tiedon hankintaan
 
* Tiedon tarve ja hakemisen ongelmia
* Tietolähteiden päätyypit
* Tiedonhaun vaiheet
* Lähdekirjallisuu-
den lukeminen ja siitä oppiminen

* Viitetiedot eli bibliografiset tiedot
* Konferenssi-
esitelmät ja -julkaisut

* Tietojenkäsittely-
alan järjestöjä ja tutkimuslaitoksia

* Tietopalvelut

Johdatus tiedon hankintaan

Taustaa

Tieteellisen kirjoittamisen kurssiin on liitetty tiedon hankintaan liittyvä osuus, koska aihepiiri ei tule korostetusti esille muiden opintojen yhteydessä. Sinänsä tiedon hankinta ei kuulu varsinaiseen tieteelliseen kirjoittamiseen. Kurssin harjoitustyöt perustuvat olosuhteiden pakosta pääasiassa kirjalliseen lähdeaineistoon, joten tiedon hankinnan esille ottaminen on kurssin yhteydessä luontevaa. Tavoitteena on kuitenkin käsitellä aihetta laajemmin pitäen silmällä myöhemmässä työelämässä tarpeellisia tiedon hankinnan valmiuksia.

Teksti on toimitettu useiden vuosien luentokalvojen pohjalta. Aikojen kuluessa materiaalia ovat työstäneet mm. Matti Mäkelä, Inkeri Verkamo ja Hannu Erkiö. Eri tekijöiden osuuksia ei ole mahdollista eritellä. Paikoitellen teksti on edelleen luonnoksen omaista muistiinpanoa puhuttua esitelmää varten. Yleensä sitä on yritetty muuttaa kokonaisia virkkeitä sisältäväksi kirjoitelmaksi. Nykymuodossaan teksti on esimerkki keskeneräisestä kirjoitelman luonnoksesta, joka on pilkottu alustavasti hypertekstiksi.

Parhaaseen tulokseen tiedonhaussa pääsee vasta yritysten ja erehdysten kautta. Erilaisia lähestymistapoja on monia. Muutamia mahdollisuuksia ja käytännön vihjeitä esitellään Henri Blockin tieteellisen kirjoittamisen kurssia varten toteuttamassa Tiedonhaun oppaassa. Tämä johdatus antaa sille taustatukea tuomalla esiin muutamia keskeisiä piirteitä, jotka on hyvä ottaa huomioon tiedon hankintaa suunniteltaessa. Lähinnä esitellään terminologiaa ja perustellaan käytännössä hyviksi havaittuja menettelytapoja.

-> Tiedon tarve ja hakemisen ongelmia


Copyright © 1997, Matti Mäkelä - Matti.Makela@cs.helsinki.fi
Helsingin yliopisto, Tietojenkäsittelytieteen laitos
Palautetta sivuista voi antaa sähköpostitse.
Viimeisin päivitys: 6. elokuuta 1997