Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

Kurssin aikataulu ja sisältö

Rinnakkaisohjelmointi, Syksy 2007

Tämä kurssin aikataulu- ja sisältösivu päivittyy aina tarpeen tullen eli siis aika usein. Tarkkailkaa tätä sivua ainakin viikoittain kurssin aikana. Kurssin sisältö voi jonkin verran siis muuttua aika myöhäänkin. o

11.1.2008 Kurssin arvostelu on valmistunut. Kokeen tulokset, kurssin arvostelu sekä kokeen arvosteluperusteet näkyvät tällä paikalla lyhyen aikaa (muutaman viikon). o

7.1.2008 Koearvostelu on valmistunut. Koe meni aika huonosti - ehkä se oli vähän vaikea. Kokeen läpipääsyyn tarvittava minimipistemäärää tullaan laskemaan alkuperäisestä (20/40p) jonkin verran. Projektin arvostelu on vielä kesken, mutta sen on luvattu valmistuvan perjantaihin 11.1.2008 mennessä. 

17.12.2007 Huomatkaa, että laitoksen uuden linjan (esim. viite) mukaisesti kevään 2008 ensimmäinen erilliskoe 15.1.2008 toimii myös uusintakuulusteluna. Jos olette sairaana tai mistä tahansa syystä poissa varsinaisesta kurssikuulustelusta, niin voitte korvata sen tammikuun uusintakuulustelulla. Uusintakuulusteluun voi myös osallistua, jos varsinainen kurssikuulustelu on mennyt huonosti. Erilliskokeen 60 pistettä skaalataan tällöin lineaarisesti uusintakuulustelun 40 pisteeseen. Koe arvostellaan sekä erilliskokeena että uusintakuulusteluna, ja arvosana määräytyy paremman tuloksen mukaan. Esimerkiksi, jos saatte tammikuun kokeesta 38/60 pistettä ja teillä on 15 pistettä syksyn kurssin harjoituksista ja projekteista, niin arvosana määräytyy seuraavasti:

Pisteet = max { 38, 40/60*38+15 } = max { 38, 25+15 } = 40p.
Arvosanaksi tulee 3/5. 

Varautukaa myös siihen, että syksyn kurssin arvostelu valmistuu vasta vuoden 2008 alussa. Projektien viimeinen palautuspäivä on 17.12.2007, joten arvostelun tulee valmistua viimeistään 17.1.2008 mennessä. Se kyllä valmistunee aikaisemmin. 

14.12.2007 Opintopiirien ryhmittelysivulla on nyt myös tiedot, joista näkyy myös palautusten (pr1 ja pr2) status. 

4.12.2007 Kurssikirjaa (Ben-Ari 2nd Ed) voi lukea verkossa ilmaiseksi Safari Books Online LLC'n sivustolla (demolisenssi, marraskuu 2007). Lukeminen onnistuu yliopiston domainista ja HY-VPN'n kautta muualtakin. Lukekaa käyttöehdot kyseiseltä sivustolta. Kiitos Juha Louhirannalle asian saattamisesta tietooni. 7.12.2007 demolisenssi näyttää jo päättyneen. 

3.12.2007 Harjoitustehtäväpisteitä (htp) on tällä kertaa kuudesta harjoituskerrasta yhteensä jaossa 33, josta noin 30% on 9 htp. Laskuharjoituksiin osallistuminen on pienessä määrin pakollista, joten huolehtikaa, että teillä on vähintään tuo minimivaatimus (9 htp) täytettynä.

20.11.2007 Tarkistuslistalta on poistettu sellaiset opiskelijat, joilla ei tähän mennessä ole lainkaan suorituksia. Jos poisto on kohdallanne virheellinen (eli olette edelleen kurssilla, vaikka merkittyjä laskareita ei olekaan), ottakaa yhteys luennoijaan.

15.11.2007 Eräs opiskelija huomautti aivan aiheellisesti, että pdf-luentokalvokopiosta on aika vaikea klikata hyperlinkkejä. Olen nyt muuttanut luentojen kalvot siten, että hyperlinkkien lisäksi kalvoilla on myös linkitetyn sivun verkko-osoite copy-paste -käyttömoodia varten.

14.11.2007 Opintopiirien suurestä määrästä johtuen kunkin projektin tekijäjätiimien maksimilukumäärä on nyt 4. Alkuaanhan tuo maksimilukumäärä oli vain 3, mutta aika moni haluaa nyt tehdä projektinsa yksin tai 2 hengen tiimissä.

31.10.2007 On käynyt ilmi, että kurssikirjanpito ei osaa etsiä tarkistuslistaan opiskelijanumeroa muualta kuin ILMOsta. Jos haluatte siis pystyä tarkistamaan tietojanne tarkistuslistoista, niin laittakaa ystävällisesti opiskelijanumeronne ILMO-tietoihinne. Tiedot julkaistaan verkossa ainoastaan opiskelijanumeroa 27.6.2007 päivätyn Tietosuoja yliopistossa -ohjeen (ks. Tietosuoja ja julkisuus opintohallinnossa / Tenttitulosten ja muiden opintosuoritusten ilmoittaminen) mukaisesti. Kiitos.

30.10.2007 Kaikkien pitäisi olla jossakin opintopiirissä viikon 45 lopulla (9.11.2007). Jos ette ole löytäneet opintopiiriä harjoitustilaisuuksissa tai jollain muulla tavoin, niin lähettäkää luennoitsijalle sähköpostia asiasta. Parittomat ryhmitellään sitten (liki satunnaisesti) opintopiireihin tämän viikon jälkeen. Jos päädytte opintopiiriin sähköpostin lähettämisen jälkeen, niin kertokaa asiasta, jotta teitä ei vahingossa ryhmäytetä uudelleen.

Hankkikaa oppikirja [BenA06] ajoissa, jotta se on teillä käytettävissä heti kurssin alkaessa.

Muistutus: Harjoitukset alkavat heti ensimmäisellä viikolla.

Tärkeä Huom 0: Laitoksen johtoryhmän päätöksen mukaisesti opinto-oppaassa ja kurssikuvauksissa mainittuja pakollisia esitietoja ryhdytään lukuvuodesta 2007-2008 alkaen valvomaan aikaisempaa tarkemmin muutamalla kurssilla, Rio mukaanlukien.

Rinnakkaisohjelmointi (Rio) osallistuvilta vaaditaan kurssin alkuun mennessä joko kurssin esitietoina ilmoitetun Tietokoneen toiminta (Tito) -kurssin Oodiin merkitty suoritus tai kurssin esitietokokeen hyväksytty suoritus.

29.10.2007: Omalta osaltanne voitte tarkistaa tarkistuslistalta, jonne esitietovaatimusten riittävyys on koodattu '0'-merkillä sarakkeeseen "KOE 2". Jos teillä ei ole tuota merkintää, niin ette voi osallistua tälle kurssille. Epäselvissä tapauksissa käykää henkilökohtaisesti luennoijan puheilla.

Kurssin luennoija voi hyväksyä osallistumisen myös muulla perusteella, ja esitietokurssien suorituksia korvaavat suoritukset luonnollisesti hyväksytään. Epäselvissä tapauksissa käykää henkilökohtaisesti luennoijan puheilla.

Jos olette suorittamassa maisteriopintojen täydentäviä opintojaksoja, joihin kuuluu sekä Rio että Tito, niin silloin Tito tulisi suorittaa ensin. Jos täydentäviin opintojaksoihin sisältyy ainoastaan Rio mutta ei Tito'a, niin selvästikin Rio'n esitietovaatimusten on katsottu olevan jo kunnossa eikä esitietokoetta näin ollen tarvitse suorittaa.

Huomatkaa, että ILMO valittaa, jos Tito-suoritustanne (tai korvaavaa) ei näy laitoksen kirjanpidossa, vaikka se olisikin näkyvissä Oodissa. Näissä tapauksissa esitietovaatimuksenne on kunnossa ja voitte ilmoittautua normaalisti ILMOn antamista varoituksista huolimatta. Näissä tapauksissa teidän ei myöskään tarvitse ottaa yhteyttä luennoitsijaan.

Rio'n kannalta tärkeimmät Tito-kurssin asiat ovat konekielinen ohjelman esitysmuoto (luennot 2-4), suorittimen toiminta (luento 5) ja ohjelman toteutus prosessina (luento 8), mitkä olisi joka tapauksessa hyvä kerrata ennen kurssin alkua.

Esitietokoe (90 min) pidetään noin viikkoa ennen kurssin alkua (22.10.2007 klo 9-11 salissa B123). Kokeella osoitetaan Rinnakkaisohjelmointikurssin osalta esitietokurssin oleellisten asioiden tietämys muutaman yksinkertaisen kysymyksen avulla. Esitietokoe on tarkoitettu niille harvoille opiskelijolle, jotka ovat hankkineet kurssin esitiedot jollain muulla tavoin kuin Tietokoneen toiminta -kurssin (tai vastaavan) suorittamalla.

Muutos perustuu kevään 2006 Tietorakenteiden kurssia koskevaan selvitykseen, jonka mukaan esitietopuutteilla oli selvä yhteys kurssilla menestymiseen.

Jos teillä ei ole kurssin alkamisaikana Oodissa näkyvää Tietokoneen toiminta -kurssin (tai korvaavan suorituksen) suoritusta, niin teidän tulee kurssille osallistuaksenne ilmoittautua, osallistua ja päästä läpi esitietokokeesta! Esitietovaatimusten täyttyminen tarkastetaan 1. viikon harjoitustilaisuudessa.

Esitietokoe löytyy ILMOsta kohdasta Kokeet / Aineopinnot / Rinnakkaisohjelmointi (22.10.).

Esitietokokeen tulokset

Huom 1 : Ohjeita on aika paljon, mutta kurssin suoritusmenetelmä vaatii niiden kaikkien lukemista ja noudattamista. Ohjeiden lukemiseen käytetty 15 minuuttia säästää varmasti ainakin 60 minuuttia aikaanne jatkossa. Lukekaa kaikki ohjeet, kiitos.

Huom 2: Kaikilla oppilailla tulee olla TKTL:n käyttäjätunnus laitoksen Linux- ja Windows-järjestelmien käyttämistä varten.

Sivuaineopiskelijoilla tulee olla ensin haettuna Tietotekniikkaosaston UNIX-tunnus eli ns. cc-tunnus. Mikroverkkotunnus ei käy. UNIX-tunnus haetaan oman pääainelaitoksen kautta. Tämän jälkeen voit hakea TKTL-tunnusta vapaamuotoisella hakemuksella sähköpostin kautta osoitteesta tktl-luvat (AT) cs.helsinki.fi . Muista mainita sähköpostissasi cc-tunnuksesi. (Ks. ohjeet http://www.cs.helsinki.fi/compfac/ohjeet/Luvat/uusi.html#sivuainelupa ). Yleensä tunnus alkaa toimimaan pyynnön käsittelyä seuraavana päivänä.

Huom 2: Kaikkien tulee olla ilmoittautunut kurssikirjanpitoa varten tälle kurssille TKTL:n ILMO järjestelmään. Jos et ole tehnyt sitä vielä, niin tee se ystävällisesti nyt heti. Kiitos. Jonotuslistalle (98) ilmoittautuneiden olisi hyvä tulla keskustelemaan kanssani henkilökohtaisesti kurssille osallistumisesta (laitoksen politiikan mukaisesti).


Important Notice: You must have the prerequisite Computer Organization I (or similar approved course) done (grade visible in Oodi) before your register for this course. If you do not have it, you must register, take part, and pass a prerequisite exam (22.10.2007 9-11 in B123) for this course. Email me one week in advance, if you want the prerequisite exam in English. The prerequisite exam is found in ILMO in Exams / Intermediate Studies / Concurrent programming (22.10.).

29.10.2007: Your prerequisites are in order if you have a zero ('0') mark in column "KOE 2" in course bookkeeping. If you do not have it, please contact the instructor.

There will be one practice session (Thu 14-16, Kerola) offered in English, if there is demand for it. If you want the practice session offered in English, please let me know about it as soon as possible (e.g., via email). Providing practice session (and other) information in English is time consuming, and so I would appreciate it that you would be serious in attending the course.

Guidelines for English speaking (or other!) students who can not participate in the (Finnish language) lectures: 

Acquire the text book in time, before the lectures begin. Start your work one week before the lectures begin.

For each week, follow the schedule (in "Sisältö ja aikataulu") given below. First, read the corresponding chapters from the text book (for summary knowledge). You may also use the lecture notes, that will be in English. Second, do the homeworks given for that week (for deeper knowledge). You may check your level of knowledge with the Practice Problems in the Web -- some of them are in English. Third, attend the practice session given in English (to discuss the topic for still deeper knowledge). Repeat this for six weeks and then study for the course exam.

Please start working before the lectures begin. If you wait until the first homework is due, it will probably be too late to catch up. The course is set up with tight schedule.

Course bookkeeping, grades, and exam grading guidelines (in Finnish only, sorry) are (will be) in the Web.

There is a team project. The projects involves (a) creating a few new practice problems and (b1) creating some concurrent programming in C, Pascal, or Java, or (b2) creating instructional material on how write concurrent programs with Java or BACI. There is also an extra project (for extra credit) project, that involves keeping a learning diary for all your experiences for this course. There is also an extra credit possibility to participate in a small study by the School of Science on how your spend your time studying for this course.

Your grade will be based on course exam (min 20, max 40 points), homeworks (min 1, max 10 points), and the team projects (min 1, max 10 points). So, the exam, homeworks and the team projects are compulsory. Altogether you should have minimum 30 points out of 60 points (some 66 points with extra credits) to pass. If you fail to reach the minimum level for any course component, you will not pass.

Yleistä

  • Kurssiin liittyvät yleiset asiat (siis muut kuin erityisesti tähän tämän lukukauden kurssiin liittyvät asiat) ovat kurssin kotisivulla http://www.cs.helsinki.fi/teemu.kerola/rio/index.html.
  • Tähän luentokurssiin erityisesti liittyvät asiat ovat tällä sivulla http://www.cs.helsinki.fi/u/kerola/rio/s2007/aikataulu.html.
  • Kurssin uutisryhmä on hy.opiskelu.tktl.rio . Uutisryhmä on tarkoitettu lähinnä opiskelijoiden keskinäiseen kommunikointiin. Jos haluatte (nopeaa) reagointia luennoitsijalta, niin käyttäkää sähköpostia. Kaikkia kurssilaisia kiinnostavat asiat julkaistaan luennoitsijan puolesta mieluummin tällä sivulla kuin uutisryhmässä.
  • Tämä luentokurssi on tavanomainen luentokurssi ja siihen sisältyy seuraavat osiot:
  • Luentokalvot (pdf), laskuharjoitukset ja kertauskysymykset
  • Opintopiiriin kuuluu 1-3 opiskelijaa. Suositeltu ryhmän koko on 2-3 henkilöä. Opintopiirit (ryhmät) muodostetaan kurssin alkaessa ja julkistetaan verkossa. Opintopiirityöskentelystä on oma ohjeensa. Valitkaa oma opintopiirinne kahden ensimmäisen viikon kuluessa (mielellään jo heti ensimmäisellä viikolla) ja ilmoittakaa ne sähköpostitse ">luennoijalle. Jos haluatte luennoijan löytävän teille ryhmän, niin ilmoittakaa siitäkin sähköpostitse. Opintopiirissä tehdään yhteistyössä projekti (projekti 1), mutta opintopiiri voi myös tehdä muuta yhteistyötä kurssin aikana. On mukavampi opiskella yhdessä kuin yksinään.
  • Oppimispäiväkirjan (projekti 2) tekeminen on valinnaista. Sen tekeminen kuitenkin tutkitusti jäsentää omaa opiskelua ja siinä tehty oman oppimisen reflektointi syventää oppumisen tasoa. Ajoissa palautetusta oppimispäiväkirjasta saa arvosanaan vaikuttavia pisteitä.
  • Tiedekunta tekee kurssin aikana ajankäyttö- ja opiskelututkimuksen (projekti 3). Siihen osallistuminen on valinnaista, mutta osallistumisesta voi saada muutaman arvosanaan vaikuttavan pisteen.
  • Kurssin oppikirja ja luentokalvot ovat englanniksi. Luennot ovat suomeksi. Laskuharjoitukset ovat suomeksi, paitsi ehkä yksi ryhmä englanniksi.
  • Laskuharjoituksiin osallistuminen on ainakin pienessä määrin pakollista, ja niistä saa merkittävän osan luentokurssin arvosanasta. Kustakin tavallisesta laskuharjoitustehtävästä saa yhden harjoitustehtäväpisteen (htp) ja joistakin vaikeammista tehtävistä voi saada useammankin htp:n. Noin 30% maksimi htp:stä tuottaa yhden arvosanaan vaikuttavan lisäpisteen ja noin 83% tuottaa maksimin lisäpisteitä. Muut lisäpisteet annetaan suurinpiirtein lineaarisesti tuolta väliltä.
    Esimerkki: 6 laskaria á 5 htp = 30 htp. Tällöin 9 htp:tä tuottaa 1 lisäpisteen ja 25 htp:tä tuottaa maksimin lisäpisteitä.
  • Käytäntö on osoittanut, että kurssin läpäisy on vaikeata, jos ei tee runsaasti kotitehtäviä. Tämä on todettu myös tutkimuksissa. Tällä tavoin sekä oppii asiat että saa samalla paremman arvosanan.
  • Laskuharjoitusten yksi ryhmä voi olla englanniksi, jos tarvetta ilmenee. Jos laskuharjoitusryhmä on englanniksi, niin se on sitten kokonaan englanniksi (tehtävien esittämiset, kysymykset ja vastaukset).
  • Esitietokokeen tulokset näkyvät tällä paikalla heti arvostelun valmistuttua.
  • Kurssin kirjanpitotilasto on luettavissa TKTL:n sisäisessä intranetissä. Esitietovaatimusten riittävyys näkyy numerona '0' kokeen 2 kohdalla. Projektista 3 saadut pisteet (htp) on merkitty kohtaan LH-7. Ilmeisesti keskeyttäneet opiskelijat (ei laskuharjoitusaktiivisuutta) poistetaan listalta. Jos ette halua omia tilastojanne näkyville tässä tai aineistossa on mielestänne jotain puutteita, ottakaa yhteys luennoijaan.
  • Kokeen tulokset, kurssin arvostelu sekä kokeen arvosteluperusteet näkyvät tällä paikalla lyhyen aikaa (muutaman viikon) kurssin arvostelun jälkeen.

Arvosana

Luentokurssiin sisältyy luennot, harjoitukset, kertaustehtävät, projektit ja kurssikuulustelu. Harjoituksiin ja ryhmätyö projektiin osallistuminen on pakollista. Lopuksi myös asiat tulee hallita, joten kokeesta tulisi saada ainakin puolet pisteistä. Oppimispäiväkirjan tekeminen on valinnaista, mutta siitä voi saada ylimääräisiä arvosanaan vaikuttavia pisteitä. Projektien pistemäärien kertyminen on kerrottu tarkemmin opintopiirityöskentelyn yhteydessä.

Kurssin arvosana määräytyy kurssikuulustelun, harjoitusten ja projektien perusteella seuravasti:

Kurssin osio
Arvosanaan vaikuttavien pisteiden minimivaatimus
Arvosanaan vaikuttavien pisteiden maksimäärä
Harjoitukset
1 p
10 p
Opintopiirin ryhmätyö
(projekti 1)
1 p
10 p
Opintopäiväkirja
(projekti 2)
0 p
5 p
Ajankäyttötutkimus
(projekti 3)
0 p
1 p
Kurssikuulustelu
20 p
40 p
Yhteensä
30 p
66 p

Kurssin muoto: opintopiirikurssi

Kurssi toteutetaan opintopiirejä käyttäen. Tämä tarkoittaa sitä, että ns. tavallisten laskuharjoitusten asemesta opiskelijat jaetaan pienryhmiin (opintopiireihin), joissa tehdään sekä tavanomaisia laskuharjoituksia että suurempia projekteja. Kantavana ajatuksena ja ideana opintopiireissä on se, että yhdessä opiskellen oppii paremmin. Kun selittää asiaa toiselle, niin oppii itsekin ja/tai huomaa aukkoja omassa osaamisessaan. Opintopiirit kokoontuvat viikoittain yhden pakollisen kerran ohjaajan kera. Sen lisäksi opintopiirit voivat tavata itse sopiminaan aikoina eri tiloissa yliopistolla tai verkossa opintopiirin omassa chat-huoneessa.

Moodle

Moodlen käyttö ei ole pakollista tällä kurssilla. Moodle alustetaan kurssia varten myöhemmin, jos tarvetta ilmenee.

Moodlea voidaan käyttää opintopiirin sisäisiin keskusteluihin ja projektin palauttamiseen. Moodlen muita piirteitä voidaan hyödyntää tarpeen mukaan. Kaikilla on valmiina opintopiirityöskentelyä varten CSMoodle 'n käyttäjätunnus. Se on sama tunnus kuin TKTL-tunnus. Muista myös kirjautua CSMoodle'ssa RioS07-kurssille (salasana rioConc ) ja pyytää ohjaajaasi sijoittamaan sinut omaan opintopiiriisi CSMoodle'ssa.

Moodlen käyttöohjeita löytyy englanniksi Moodlen omilta sivuilta. (esim. Documentation / "Student Guide for Moodle" by Ray Lawrence). CSMoodle'ssa (vasemmassa palkissa ylhäällä) on lyhyt suomenkielinen Opiskelijan pikaopas Moodlen käyttöön ja (vielä lyhyempi) FAQ -sivu. Samassa pääpalkissa on myös muita suomenkielisiä ohjeita. Sisäänrakennetut ohjeet löytää CSMoodle'n Help-ikoninHelp avulla. Moodlen Wiki työkalusta on myös Sami Palhomaan kirjoittama wiki-ohje.

Wiki "TKTL RIO"

Kurssilla otetaan käyttöön yliopiston Atlassian Confluence -järjestelmän wiki, johon tulee pikkuhiljaa kurssin käyttöön staattista materiaalia. Aluksi sinne laitetaan kurssin käsitteiden määrittelyjä ja kurssin ohjelmien käyttöohjeita. Kaikki TKTL RIO -wikiin kirjoitettu materiaali jää julkiseen käyttöön, jota rinnakkaisohjelmoinnin opiskelijat voivat hyödyntää tulevina vuosina.

Wikin päivitys tapahtuu aktiivisten opiskelijoiden toimesta joko itsenäisesti tai kurssin projektien toimesta. Wikin hyödyllisyys on täysin teistä opiskelijoista kiinni.

Wikin luku- ja kirjoitusoikeus on kaikilla yliopistolaisilla (ryhmä ldap-users). Opintopiirien omissa wikeissä luku- ja kirjoitusoikeudet on kurssin aikana parasta antaa vain opintopiirin omille jäsenille ja ohjaajille. Confluence wikin logistiikka ei valitettavasti (?) toistaiseksi salli omien käyttäjäryhmien luomista ja käyttöoikeuksien määrittelyä tuolla tasolla.

Tekijänoikeudet wikiin kirjoittajilla on itsellään, mutta kirjoittamalla tähän wikiin kirjoittajat samalla antavat TKTL'lle oikeuden käyttää materiaalia Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 1.0 Suomi -lisenssin mukaisesti .

Opetus, kokeet

Esitietokoe 22.10.2007 ma 9-12 (B123) Teemu Kerola
Luennot
Lectures in Finnish
29.10 -
     3.12.2007

ma 12-14 (B123) Mon
to 12-14 (B123)  Thu

Teemu Kerola
5.12.2007 ke 8-10 (B123) Wed
Harjoitukset
Practice sessions
29.10 -
    7.12.2007

ke 14-16 (CK111)

Jouni
Siren
to 14-16 (CK111)
7.12.07 pe 14-16 (CK111)
Jouni
Siren
ti 8-10 (B119) Mika Karlstedt
ti 10-12 (B119) Mika Karlstedt
to 14-16 (C220)
7.12.07 pe 14-16 (C220)
In English
Teemu Kerola

Projektien palautus
Projects due date
(pr1 and pr2)

17.12.2007
klo 12:00
paperikopio ja sähköposti
paper copy and email
 
Kurssikuulustelu
Course exam
14.12.2007 pe 9-12 Fri Teemu Kerola

Sisältö ja aikataulu

Kurssi on rakennettu kurssikirjan [BenA06] ympärille. Käymme läpi kurssikirjan lähes kokonaan (Ch 1-10) kurssin aikana. Kurssikirja on välttämätön hankinta kurssin suorituksen kannalta. Hanki oppikirja ajoissa ennen kurssin alkamista.
Get your text book in time before the course begins!

Luentokalvot ja laskuharjoitukset tulevat tälle sivulle aikanaan, hyvissä ajoin ennen ko. luentoa tai laskuharjoitusta.

Viikko 43 (22-26.10.2007)                                                        Week 43

  • 22.10.2007 Esitietokoe                                             Prerequisite exam
  • Etsikää opintopiiripartnereita ja ilmoittautukaa heidän kanssa samaan harjoitusryhmään
    Locate study circle partners and sign up in the same (English speaking) practice group
  • Ennakkotehtävät Lh 1 (Hw 1)            Advance homework problems

Viikko 44 (29.10.-2.11.2007)                                                    Week 44

  • Luento 1, ma 29.10.2007                                            Lecture
    • Hallintoa                                                            Admin
    • Samanaikaisuuden problematiikka (Ch 1)    Concurrency (Ch 1)       
  • Valinnaisen oppimispäiväkirjan aloitus    Pr2 (Pr2e)      
    Elective study diary started
  • Tiedekunnan tutkimukseen osallistumisen aloitus    Pr3 (Pr3e)      
    Elective School of Science Study participation begins
  • Luento 2, to 1.11.2006                                               Lecture
    • Samanaikaisuus ohjelmointikielen tasolla (Ch 2.1-12)
      Concurrency at Programming Language Level (Ch 2.1-12)
  • Kertaustehtävät Ch 2                      Practice Problems (some in English?)
  • Harjoitustehtävät    Lh 2 (Hw 2)                          Homework problems
  • Harjoitukset                                                    Practice meeting
    • Esitietojen täyttymistarkistus              Prerequisite studies check-up
    • Ennakkotehtävien läpikäynti Lh 1 (Hw 1)    Advance problems
    • Opintopiirien muodostaminen                     Study circle formulation
    • Projektin aloitus    Pr1 (Pr1e)                     Project begins

Viikko 45 (5.-9.11.2007)                                                        Week 45

  • Luento 3, ma 5.11.2007                            Lecture
    • Kriittisen vaiheen ongelma (Ch 3)
      Critiacl section problem (Ch 3)
  • Kertaustehtävät Ch3                    Practice Problems (some in English?)
  • Luento 4, to 8.11.2007                             Lecture
    • Samanaikaisuusratkaisujen oikeaksi todistaminen (Ch 4.1-3& App B),
      Numerolappuongelman yleinen ratkaisu (Ch 5, ei todistuksia)
      Verifying concurrent programs (Ch 4.1-3& App B)
      General solution for the turn-ticket problem (Ch 5, no proofs)
  • Kertaustehtävät Ch4   Ch5           Practice Problems (some in English?)
  • Harjoitustehtävät    Lh 3 (Hw 3)           Homework problems
  • Harjoitukset                                           Practice meeting
    • Tehtävien läpikäynti Lh 2 (Hw 2)   Problem set walk-through 

Viikko 46 (12.-16.11.2007)                                         Week 46

  • Luento 5, ma 12.11.2007                                            Lecture
    • Lukkiutuminen: havaitseminen, korjaus ja estäminen (Ch 6.1-6 [Stal 05])
      Deadlock: avoidance, breaking up and prevention (Ch 6.1-6 [Stal05])
  • Kertaustehtävät Ch6Stal                   Practice Problems (some in English?)
  • Luento 6, to 15.11.2007                                            Lecture
    • Käyttöjärjestelmätuki samanaikaisuuden hallintaan: semafori (Ch 6.1-14)
      OS support for concurrency: semaphores (Ch 6.1-14)
  • Kertaustehtävät  Ch6           Practice Problems (some in English?)
  • Harjoitustehtävät    Lh 4 (Hw 4)          Homework problems
  • Harjoitukset                                        Practice meeting
    • Tehtävien läpikäynti Lh 3 (Hw 3)   Problem set walk-through

Viikko 47 (19.-23.11.2007)                                             Week 47

  • Luento 7, ma 19.11.2007                                            Lecture
    • Semaforit samanaikaisuuden hallinnassa (Ch 6.1-14)         
      Semaphore
      use in concurrency control (Ch 6.1-14)
  • Luento 8, to 22.11.2007                                            Lecture
    • Ohjelmointikielitason tuki samanaik. hallintaan: monitori (Ch 7.1-6, 7.8-11)
      Progr. language support for concurrency: monitor (Ch 7.1-6, 7.8-11)
  • Kertaustehtävät Ch7                   Practice Problems (some in English?)
  • Harjoitustehtävät    Lh 5 (Hw 5)              Homework problems
  • Harjoitukset                                         Practice meeting
    • Tehtävien läpikäynti Lh 4 (Hw 4)   Problem set walk-through

Viikko 48 (26.-30.2007) Week 48

  • Luento 9, ma 26.11.2007                                            Lecture
    • Samanaikaisuuden hallinta hajautetussa ympäristössä (Ch 8.1-4, 8.6-7)
      Concurrency control in distributed environment (Ch 8.1-4, 8.6-7)
  • Luento 10, to 29.11.2007                                            Lecture
    • Poissulkemisongelma hajautetussa ympäristössä (Ch 10.1-3, 10.6)
      Mutual exclusion problem in distributed environment (Ch 10.1-3, 10.6)
  • Kertaustehtävät Ch8-9         Practice Problems (some in English?)
  • Harjoitustehtävät    Lh 6 (Hw 6)            Homework problems
  • Harjoitukset                                          Practice meeting
    • Tehtävien läpikäynti Lh 5 (Hw 5)    Problem set walk-through 

Viikko 49 (3.-7.12.2007) Week 49

  • Luento 11, ma 3.12.2007                                     Lecture
    • Käytännön esimerkkejä                               Practical Examples
  • Kertaustehtävät Ch8-9         Practice Problems (some in English?)
  • Luento 12, ke 5.12.2007 (8-10, B123)                 Lecture
    • Tapahtumaperustainen muisti [TKLS06]       
      Transactional Memory [TKLS06]
    • Yhteenveto                                                        Summary
  • Itsenäisyyspäivä 6.12.2007        Independence day (University closed)
  • Kertaustehtävät Ch10                Practice Problems (some in English?)
  • Harjoitukset                                          Practice meeting
    • Tehtävien läpikäynti Lh 6 (Hw 6)    Problem set walk-through
    • Torstain harjoitukset perjantaina 7.12.2007 klo 14-16
      Thu practice meetings on Friday 7.12.2007!

Viikko 50 (10.-14.12.2007) Week 50

  • pe 14.12.2007 Kurssikuulustelu                       Course examination

Viikko 51 (17.12.-21.12.2007) Week 51

  • ma 17.12.2007 12:00 Projektien (pr1 & pr2) palautus    
    Project (pr1 & pr2) deadline
    Palauta eposti- ja paperikopiot!        Return email and paper copies!

Kirjallisuutta ja muita viitteitä (Literature and References)


">Teemu Kerola 17.12.2007 16:20